Keksittekö mitään syytä miksi raskaustesti näyttäisi positiivista jos ei ole raskaana?
Googlettelemalla löysin sen perinteisen vastauksen, syövän.
Pitkään ollut jo omituinen olo, pahoinvointia ja väsymystä. Joulun jälkeen ajattelin olevani vain turvonnut, mutta ei tämä kyllä enää mitään kinkkuturvotusta ole. Mies sitten osti testin, naureskellen tein sen ja plussaahan se näytti... Kuukautiset on aina olleet hurjan epäsäännölliset ja epämääräiset, viimeksi sellaiset oli selkeästi lokakuussa, pientä vuotoa oli joulukuun alussa.
Syy miksi todellakin epäilen raskautta on se, että aikanaan yritimme entisen mieheni kanssa lasta viitisen vuotta. Mies oli hyvin ehdoton asian suhteen, hän ei halunnut hedelmöityshoitoja eikä suostunut edes harkitsemaan adoptiota tai sijaisvanhemmuutta. Siihen meidän suhde lopulta kaatuikin. Ja myöhemmin minä sain listan syitä lääkäristä lapsettomuuteeni. Lääkäri suoraan totesi että biologisia lapsia en tule saamaan. Joten nyt olen hiukkasen ihmeissäni :D
Olen ollut uudessa parisuhteessa nyt kaksi vuotta, miehelläni on yksi lapsi (hän mielellään saisi lisääkin lapsia, mutta ei koe sitä välttämättömäksi asiaksi) Ikää minulla 32 ja plussaa näyttää testi.
Mitäs ihmettä nyt pitää tehdä?
Kommentit (18)
Vierailija kirjoitti:
Onko kohtu ja munajohtimet kuitenkin tallessa? Eli sinänsä raskaus olisi noiden puolesta mahdollinen?
Jep, tarvittavat "osat" on tallessa :D Ap
Kuuleppas kultasein, sää taidat olla raskaana. Onnea!!
Vierailija kirjoitti:
Kuuleppas kultasein, sää taidat olla raskaana. Onnea!!
En uskalla edes ajatella tätä vaihtoehtoa :D Ap
olisiko raskaus kuitenkin iloinen yllätys?
Sanoisin, että mitä todennäköisimmin olet raskaana. Jos kerran kaikki tarvittavat osat on tallessa ja olet harrastanut seksiä ilman ehkäisyä niin tuskinpa sulla mitään sairautta on vaan yksinkertaisesti olet raskaana. Joskus se ihme vaan tapahtuu vaikka lääkärit on tuomionsa antaneet, meidän kropat on kuitenkin melko ihmeellisiä.
Otapa yhteyttä neuvolaan, eiköhän ne siellä neuvo kuinka jatketaan eteenpäin. Pääset varmaan aika pian ultraan jotta selvitetään kuinka pitkällä raskautesi on ja että kaikki on muutenkin ok.
Varovaiset Onnittelut!
me yritimme lasta 5 vuotta. Lääkäri oli vitsikäs ja heitti " ennemmin näillä geeneillä lottovoitto tulee kun lapsi". Suoraan sanoi, että lasta ei näillä tehdä. Nyt meillä on kolme lasta (8v, 6v ja 3v)
Te saatte vauvan! Ja noista oireista päätelle, raskaus tuskin on aivan alussa. Itselläni oli tuommoista suunnilleen rv 5 eteenpäin.
Mikä naisten syöpä nostaa hcg:tä? Rypäleraskaus tietysti nostaisi, mutta jonkinlainen raskaudentyyppinen tai hedelmöitystilanne sitäkin edeltää. Ihmettelen noita lääkäreitä, jotka laukovat noita pysyviä lapsettomuusdiagnooseja vai käsittävätkö ihmiset ne väärin.
Onnea, ap! Vauva tulossa :-)
Olin entisen mieheni kanssa 8 vuotta ja ei mitään . Nykyisen kanssa sitten reilu vuosi kun selvisi että raskaana :) lääkärissä suositeltiin lapsettomuus hoitoja ja sanottiin että ilman ei raskaaksi tule . Näin kuitenkin kävi :)
Onhan niitä ihmeitä tapahtunut. Aina varmasti olet raskaana. Käy ultrassa tai verikokeissa varmistamassa asia.
Vierailija kirjoitti:
olisiko raskaus kuitenkin iloinen yllätys?
Olisi! Pelottavan iloinen. Ap
Mulla sydän hakkaa ihan älytöntä vauhtia kun luen näitä teidän vastauksia, oli miehellekki pakko teidän kirjotukset näyttää :D
Kumpikaan ei uskalla olla liian innossaan, mutta pään sisällä kuohuu. Ap
Saatat hyvinkin olla raskaana. Lapetonkin voi tulla raskaaksi, vaikka olisi lääkärit todenneet, ettei saa lapsia, jos vaan munasarjat ja kohtu on jäljellä. Joskus vaan elimistö sattuu toimimaan ihan oikein ratkaisevalla hetkellä.
Ultrassa tosinaan näkee ja verikokeella, jossa näkee raskaushormonin määrän. Syöpään en usko.
Onnea!
Kannattaa tehdä vielä toinen testi varmuuden vuoksi, ja jos sekin näyttää plussaa niin neuvolaan vaan, tai vaikka lääkäriin. Jos siellä todetaan että et ole raskaana (mitä suuresti epäilen kun nuo sinun oireetkin täsmää noin hyvin) niin sitten hakeutuisin tutkimuksiin.
Toivon todellakin, että ap on raskaana ja kaikki menee hyvin. On vaan niin mukava lukea välillä tälläisiä iloisia (pidetään peukut pystyssä) aloituksia :)
Kävin ostamassa kaksi testiä lisää ja kumpikin näytti positiivista. Olo on ihan kamala fyysisesti, henkisesti en voi enää olla innostumatta :D Ap
Onko kohtu ja munajohtimet kuitenkin tallessa? Eli sinänsä raskaus olisi noiden puolesta mahdollinen?