Kun olin lapsi, en halunnut lähteä sairaalasta kotiin

Mulla sama. Johtui varmasti siitä, että sai olla aidosti lapsi ja joku huolehti minusta. Minun ei tarvinnut huolehtia aikuisista.

-Alkoholistin lapsi-

Ap tässä. Ei mun vanhemmat ole alkkiksia. Mutta eivät lasiinkaan sylje.

Jotain tunnepuolen juttuja on senkin edestä.

Oi, mulla sama! Jouduin noin 9-vuotiaana olemaan viikon sairaalassa, ja muistan kuinka siellä oli ihanan rauhallista ja turvallista. Ja muistan, kuinka minusta oli todella outoa kun hoitajat olivat ystävällisiä, ja esim. huolehtivat että pärjäänkö vessassa yksin (olin ollut leikkauksessa). Ihan ihmettelin, että miten ne tuolleen kyselee ja vähän ehkä oli huono omatuntokin, kun he "joutuivat" seuraamaan minua vessaan. Ja kuinka tuntui todella omituiselta, että he eivät näyttäneetkään olevan pahoillaan tai ärtyneitä, kun "joutuivat" minua auttamaan.

Vasta aikuisena hoksasin että se olo mikä sairaalassa oli, oli tosiaan turvaa ja huolenpitoa, eli sellaista, jota en koskaan kotona päässyt kokemaan. Siellä sai nimenomaan olla lapsi - se josta huolehditaan, eikä se, joka huolehtii kaikista muista.