Tälle tuntuu olla ihminen, josta kukaan ei välitä

Who cares

Otsikko ei ollut ihan osuva jos sitä ajattelee vakavasti. Mutta kun lukee tekstin läpi voi nähdä siinä vähän huumoria. Nämä kukaan ei välitä byäää-ihmiset käyttävät tätä ilmaisua kun on vain liian isot odotukset. Tosin en väitä että ei olisi oikeasti todella syrjäytyneitä ihmisiä. Ap.

Vierailija kirjoitti:

Who cares

 

No minä välitän, ja se riittää mulle :) Ap

Sama mulla, minusta ei kukaan välitä ja hyvä niin. En kaipaakaan kenenkään empatiaa ja tukea, itse asiassa aina jos mulla on jotain ongelmia kuten fyysisiä kipuja tai vastoinkäymisiä, haluan ehdottomasti yksinäisyyteen kärsimään, en kestä ollenkaan ihmisiä silloin.

4, saa toki kaivata tukea. Mutta sitä ei voi vaatia tai odottaa, olla riippuvainen siitä ja määrittää itseään sen kautta. Se että ymmärtää selviävänsä, vaikka ei saisi aina sellaista odotustensa mukaista tukea on tärkeintä. Ap.

Onkohan Tässä jotain kansallisia eroja? Brittiläisiltä ja amerikkalaisilta tuttavilta saa lohduttavia ja rohkaisevia sanoja, suomalaisilta ystäviltä ja tutuilta lähinnä hiljaisuutta.

Luulen, että tämä kuuluu suomalaiseen yksin pärjäämisen ihanteeseen.

Entä jos saat taas joskus keskenmenon, jos haluat lisää lapsia? Tai menet uudestaan lapsettomuushoitoihin? Etkö silloin kaipaa tukea?

Provolta vaikuttaa, tai sitten ap vain on poikkeuksellisen hyvä valehtelemaan itselleen ja huono analysoimaan omaa käytöstään ja ajatuksiaan.

Ihan normaaliahan tuo on, että kun ei sitä kaipaamaansa tukea ja hyväksyntää saa alkaa uskotella itselleen ettei sitä kaipaa tai tarvitse.

Harhaahan se on, jokainen ihminen tarvitsee muita ihmisiä eikä kukaan ole riippumaton.

Vierailija kirjoitti:

Entä jos saat taas joskus keskenmenon, jos haluat lisää lapsia? Tai menet uudestaan lapsettomuushoitoihin? Etkö silloin kaipaa tukea?

Tulemme vielä menemään ainakin yhteen ivf-hoitoon, koska haluan vielä lapsia. En usko että varsinkaan nyt kun tiedän mitkä ne resurssit on lähipiirillä ja miehellä tukea asiassa että odotan sitä tukea.

Ja tämän asian suhteen tiedän että vaikka olisi kuinka rankkaa ja vaikka mitä sattuisi, niin selviän! Selvisinhän aiemmista hoidoista ja synnytyksestäkin ja kuka ne loppupeleissä hoiti? Hoitohenkilökunnan lisäksi? No minä itse. Ap.

Vierailija kirjoitti:

Provolta vaikuttaa, tai sitten ap vain on poikkeuksellisen hyvä valehtelemaan itselleen ja huono analysoimaan omaa käytöstään ja ajatuksiaan.

Ihan normaaliahan tuo on, että kun ei sitä kaipaamaansa tukea ja hyväksyntää saa alkaa uskotella itselleen ettei sitä kaipaa tai tarvitse.

Harhaahan se on, jokainen ihminen tarvitsee muita ihmisiä eikä kukaan ole riippumaton.

 

On eri asia tarvita ja kaivata, kun olla riippuvainen. Määrittää itsensä ja arvonsa sen kautta saako sitä empatiaa. Kaivata ja pyytää apua saa aina. Mutta itseään ei saa määrittää hyväksi tai huonoksi sen kautta onko joku tukena vai ei. Ja täytyy tietää myös pärjäävänsä. Myös se on pahaksi jos on liian suuret odotukset ihmisiltä, joilla ei yksinkertaisesti niitä resursseja ole siihen tukemiseen. Ap.

Tuo kuulostaa surulliselta ja jollakin tapaa epäterveeltä. Kyllä ihmisellä on oikeus toivoa lähimmiltä ihmisiltään tukea ja empatiaa ja lohtua. Eikä pelkkää "noh ryhdistäydypä nyt!"

Kuka ylipäätään on semmoinen kylmä kusipää, että toisen todelliseen murheeseen reagoisi pelkällä kehotuksella ryhdistäytyä? 

TOKI kaikilla on rajallinen määrä voimavaroja tukea läheisiään. Ja on sellaisia tunteissa vellovia ihmisiä, joille mikään ei oikeastikaan riitä. En pysty esimerkittä ja sinua ap tuntematta sanomaan, olitko sinä kenties tuollainen draamakuningatar.

Mutta toisaalta on aika järkkyä ajatella niinkään, että inhimillinen murhe ja tarve saada lähimmiltään tukea olisi jotenkin "heikkouden merkki".

Se ei sitä ole. Se on merkki siitä, että tuntee tunteita aidosti ja osaa todennäköisesti itsekin lohduttaa muita.

Ihminen, jonka mielestä se, ettei saa muilta lohtua on hyvä asia ja lohdun kaipaamattomuus on merkki riippumattomuudesta on todennäköisesti tunnevammainen myös muiden murheiden suhteen.

Vierailija kirjoitti:

Onkohan Tässä jotain kansallisia eroja? Brittiläisiltä ja amerikkalaisilta tuttavilta saa lohduttavia ja rohkaisevia sanoja, suomalaisilta ystäviltä ja tutuilta lähinnä hiljaisuutta.

Luulen, että tämä kuuluu suomalaiseen yksin pärjäämisen ihanteeseen.

Kyllä varmasti on kansallisia eroja, uskon että suomalaiset tahtovat välittää sellaista mielikuvaa että heitä kiinnostaa vain omat ja todella läheisten ihmisten asiat, yhtään hyvää sanaa ei muille heru. Brittiläiset ja amerikkalaiset taas haluavat sanoa jotain hyvää, vaikka aihe ei niin itseä koskettaisikaan. Itse olen ennen ollut vähän sellainen ja olen huomannut että sitä ei aina osata vastaanottaa. Ap.

Mikä tää viesti nro 7 on..?  "Entä jos saat taas joskus keskenmenon, jos haluat lisää lapsia? Tai menet uudestaan lapsettomuushoitoihin? Etkö silloin kaipaa tukea?"

Kirjoitteleeko ap itsensä kanssa kysymyksiä/vastauksia, vai enkö vaan nähnyt aiemmissa viesteissä lapsiasioita käsiteltävän...

11, ihminen joka ei ole saanut lapsena empatiaa ja perusturvallisuus ja vuorovaikutus on järkkyneet helposti on tällainen draamakuningatar. Silloin sitä voi kaivata ja odottaa rajattomasti omilta läheisiltään. Caryl McBriden kirjassa "Enkö ole koskaan tarpeeksi hyvä" tämä on hyvin tiivistetty ja sieltä tunnistin itseni. Läheisten voimavarat ovat rajalliset ja lisäksi odotukset ovat usein liian suuret. Tulee kehittää omaa "sisäistä äitiään" joka antaa tukea ja empatiaa, jolloin sitä ei kaipaa niin kovasti muilta. Tähänkin oli hyvä opastus kirjassa. Ap.

Kovastipa olet uppoutunut kirjaan kun et edes kirjailijan nimeä osaa oikein kirjoittaa. Menehän luuska maho muualle, nuo sun tarinat on niin kuultu.

Nainen27v asiat nyt tuskin ketään kiinnostaakaan.

Eih vieläkö tämä hullu täällä pyörii :( ja mahottelijat ja hsukkujat vaan tajuamattaan nostavat hänen ketjujaan.