Missä menee raja lievän bipolaarisuuden ja ailahtelevan luonteen välillä?

Monet menestyneet taiteilijathan ovat persoonaltaan sellaisia, että ainakin jossain määrin täyttävät lievän kaksisuuntaisen mielialahäiriön kriteerit. Heitä ei kuitenkaan pidetä varsinaisesti sairaina ("En ole hullu, olen taiteilija"), koska ovat luovia ja saavat siinä kärsimyksensä ohella jotain aikaan, eli tavallaan samaan aikaan sekä täyttävät että olevat täyttämättä sairauden kriteerit. Niin sanotun "tavallisen" ihmisen kohdalla samoja piirteitä ei kuitenkaan katsota läpi sormien, vaan niitä taipumuksia ja "liian voimakasta" tunteiden tuntemista yritetään hillitä. Onko taiteilijat hulluja vai ovatko ne kaksi eri asiaa? Mikä ero on vielä terveeksi luokitellun äärimmäisen herkkyyden ja lievän kaksisuuntaisen persoonallisuuden välillä? Mikä on tervettä ja mikä sairasta, jos se sairaan puolelle meneväkin voi kerran olla hyvä asia silloin kun se poikii jotain hyvää?