Lue keskustelun säännöt.
Ei tää vauva tule koskaan ulos...
16.12.2015 |
Viimeisillä raskauspäivillä mennään, supistelee päivittäin ja etenkin öisin on lantion alueella polttavaa kipua, mutta siihen sitten jääkin.
Synnytys tietty jännittää (eka lapsi) mutta sitä suuremmalla syyllä haluaisin sen vaan pois alta. Plus päästä tästä tukalasta olosta.
Tuntuu tyhmältä olla näin kärsimätön, mutta tunnen jo oikeasti kateuden tunnetta kun luen esim. facebookista jonkun odottajan synnyttäneen, tulee vaan niin olo ettei tää tule ulos ikinä -.-
Kellään muulla samoja fiiliksiä?
Kommentit (17)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se vain niin on että sulla on maailman ensimmäinen kohtuun jäävä elävä lapsi.
No siltä tuntuu! :D
No ei, joka päivä vaan odottelen että jos tänään olisi The Päivä, samaan aikaan kun vielä tulee niitä klassisia "joko?" -kyselyitä. Pääsisi vaan jo eroon painavasta mahasta ja saisi kaverin sieltä tänne puolelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, kun lapsi rääkyy yöt ja olet kolmatta kuukautta tunnin yöunilla, alat äkkiä kaiholla muistella sitä aikaa, kun lapsesi oli mahassa.
T. kokemusta on
Huoh, muistan tuon tunteen kolmen kuukauden takaa. Kaikkea mahdollista tulu kokeiltua... Lopulta rupesin pesemään ikkunoita ja synnytys käynnistyi seuraavana yönä.
Tsemppiä, kukaan sinne kohtuun ei vielä ole jäänyt.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se vain niin on että sulla on maailman ensimmäinen kohtuun jäävä elävä lapsi.
En halua pelotella ap:ta, mutta keskeytynyt synnytys on yksi naisten yleisimmistä kuolinsyistä maailmassa. Eli kyllä se voi sinne "jäädä", Suomessa toki harvemmin, siis silloin kun synytetään sairaalassa, kotisynnytyksessä tuo aina mahdollista, missä päin maailmaa vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eli mitkä sun viikot on?
Rv 40
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se vain niin on että sulla on maailman ensimmäinen kohtuun jäävä elävä lapsi.
En halua pelotella ap:ta, mutta keskeytynyt synnytys on yksi naisten yleisimmistä kuolinsyistä maailmassa. Eli kyllä se voi sinne "jäädä", Suomessa toki harvemmin, siis silloin kun synytetään sairaalassa, kotisynnytyksessä tuo aina mahdollista, missä päin maailmaa vaan.
No, onneksi meillä on Suomessa oksitosiinit ja lopulta vielä sektio jos ei muuten tajua tulla ulos sieltä.
Mutta tottahan tuo on, todella vakava tilanne jos ei olla sairaalaoloissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huoh, muistan tuon tunteen kolmen kuukauden takaa. Kaikkea mahdollista tulu kokeiltua... Lopulta rupesin pesemään ikkunoita ja synnytys käynnistyi seuraavana yönä.
Tsemppiä, kukaan sinne kohtuun ei vielä ole jäänyt.
Pitääkin kokeilla :D
Tuleepahan puhtaat ikkunat jos ei sitten muuta ;)
-ap
Tsemppiä ap, tunnen tuskasi. Mutta lupaan, että se vielä tulee sieltä ulos ja sitten et edes muista näitä viheliäisiä viime päiviä. Kaikkea hyvää loppusuoralle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos kuitenkin supistelee eikö irtoa niin laita mies hommiin...sperma voi pehmittää paikkoja/käynnistää synnytyksen. Sitten vähän lumitöitä jos lunta löytyy (minulla haravointi käynnisti synnytyksen). Sauna ja veivaa portaita ylös alas ja mausteista ruokaa.
Ja onneksi oli laskettuna päivänä äippäpoli niin lääkäri teki vielä sisätutkimuksen vähän ronskimmin niin vauva oli seuraava yönä kainalossa. Sitä ennen ei ollut edes harkkasupistuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos kuitenkin supistelee eikö irtoa niin laita mies hommiin...sperma voi pehmittää paikkoja/käynnistää synnytyksen. Sitten vähän lumitöitä jos lunta löytyy (minulla haravointi käynnisti synnytyksen). Sauna ja veivaa portaita ylös alas ja mausteista ruokaa.
Meillä ei valitettavasti lunta on ollenkaan, mutta siivouspäivä tulee varmaan pidettyä. Rappuset olisi muuten hyvä, mutta asutaan yksikerroksisessa rivitalossa niin ei ole portaita lähimailla :/
Saunottu onkin jo jonkun verran, mutta ei saatu sillä kuumotettua tuota ulos. Miestä pitää varmaan alkaa ahdistella vähän enemmän :D
Ja on kyllä siis muutamia päiviä ollut sellainen tunne kuin olisi ihan kohta menkat alkamassa. Vähän siis polttelee lantiossa jne. ja vatsassa sellaista lievää menkkakipuilua, sen verran lievänä tosin ettei ole edes särkylääkettä tarvinnut. Alaselkää kuumotellut ja ns. pistellyt myös parina iltana kunnolla, yhtenä niin paljon että luulin jo innokkaasti lähdön tulevan sinä yönä mutta ei.
Lisää siis kärsimättömyyden tunnetta kun selvästi siellä ollaan jo lähtöasemissa, mutta pitäisi vielä jotenkin saada savustettua ulos -.-
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voit laskea sen varaan, että laskettuna aikana se ei ainakaan synny.
Varaat vaikka kampaajan tai jalkahoidon sille päivälle (taikauskoa)
Muistan niin nuo pitkät päivät ja saman fiiliksen, kun vauva päätti tulla maailmaan vasta rv 43... Mutta tulikin sitten ihan rivakkaasti. Mutta oikeasti meni välillä usko siihen, että siellä mitään lasta onkaan!
Lahjoin, lupailin ja kiristin. Onneksi se ei taida muistaa, että lupasin maksaa sen vaihto-oppilaaksi, kielikurssille sekä riitelin syntymättömän kanssa, että jos se kehtaa syntyä juhlapäivänä (joka oli siinä lähellä) se ei saa ikinä omia synttäreitä.
Kyllä sitä kannatti odottaa. Ja tämä ei auta nyt, mutta tuo olo katoaa samassa sekunnissa kun synnytys oikeasti alkaa.
Mua jotenkin ärsyttää tällainen valitus, ei pahalla :D Itse tuskailin vuosi sitten samaa, mutta lopulta sain supistukset kunnolla alkamaan nännejä hieromalla (oikeasti, vapauttaa kaiketi oksitosiinia tms). Tai en tarkkaan voi tietää olisiko ne supparit alkaneet muutenkin, mutta siitä puolen tunnin nännien räpellyksestä ne kuitenkin lähtivät käyntiin.
Sitten 23h pakistelun jälkeen syntyi vauva, jolla myöhemmin alkoi koliikki. En nukkunut oikeastaan yhtään 4 kuukauteen. Edelleen heräilee 3-10 kertaa yössä, ja kaiholla muistelen loppuraskautta kun sai vain olla ja möllötellä. Ei siitä rauhasta silloin osannut nauttia, kuten et nyt sinäkään. Harmi että sen pitää aina mennä niin :)
Vierailija kirjoitti:
Voit laskea sen varaan, että laskettuna aikana se ei ainakaan synny.
Varaat vaikka kampaajan tai jalkahoidon sille päivälle (taikauskoa)
Muistan niin nuo pitkät päivät ja saman fiiliksen, kun vauva päätti tulla maailmaan vasta rv 43... Mutta tulikin sitten ihan rivakkaasti. Mutta oikeasti meni välillä usko siihen, että siellä mitään lasta onkaan!
Lahjoin, lupailin ja kiristin. Onneksi se ei taida muistaa, että lupasin maksaa sen vaihto-oppilaaksi, kielikurssille sekä riitelin syntymättömän kanssa, että jos se kehtaa syntyä juhlapäivänä (joka oli siinä lähellä) se ei saa ikinä omia synttäreitä.
Kyllä sitä kannatti odottaa. Ja tämä ei auta nyt, mutta tuo olo katoaa samassa sekunnissa kun synnytys oikeasti alkaa.
Huh, jouduitkin odottelemaan pitkään! Omaa raskautta ei varmaan edes päästetä sinne asti, vauvalla kokoa jo sen verran että joulun jälkeen todennäköisesti alkaa häätötoimenpiteet jos ei halua itsekseen ulos tulla.
Minäkin tässä jutellut vauvalle kovasti, varmaan iskee jo kädet korville aina kun kuulee ääneni.
Joulu suunniteltiin jo vietettäväksi anopin luona, lupasin leipoa kakunkin sinne iltapäiväkahvien seuraksi joten jos menisi tuon taikauskon mukaan... Pitänee tosin leipoa se kakku kuitenkin, muuten ei ainakaan tule jos jätän tekemättä :D
-ap
Kyllä se vain niin on että sulla on maailman ensimmäinen kohtuun jäävä elävä lapsi.