Mihin me joudumme kuoleman jälkeen?
Kommentit (13)
Jos ei elinten luovutukseen, niin muuten lääketieteen hyväksi. Saa pilkkoa ja paloitella. Jos uskoisin taivaaseen voisin sitten lauleskella pieninä palasina maailmalla....
Mutta en ole uskossa, eikä mitään hajua mihin sieluni päätyy. Mitä ilmeisimmin vain lakkaan olemasta ja siinä se.
vai sun mielestä ollaan vain eri lajia eläinten kans? Vuoden paras heh heh
Kyllä ihminen on ihminen ja eläimet eläimiä!!!
Vierailija:
vai sun mielestä ollaan vain eri lajia eläinten kans? Vuoden paras heh hehKyllä ihminen on ihminen ja eläimet eläimiä!!!
Tämän kasvisyöntini silloin laukaisi jokin dokumentti eläinkuljetuksista, enkä oikeastaan koskaan ajatellut sen olevan yhteydessä uskonnolliseen vakaumukseeni. Lopetin, kun tunsin kasvaneeni " vaiheen" ohi" ja terkkari suositteli lihaa takaisin ruokavalioon.
Nykyään perheemme syö sikaa tai nautaa 2-3 aterialla viikossa, kala ja kana on meillä käytetympää, mutta lihaa jossain muodossa on joka päivä tarjolla.
t. kolmonen
Mutta se on vain tarve kieltää karu totuus, jonka tajuaminen pelottaa. Ei meille mitään tapahdu enää silloin kun elämä loppuu, se ei ole mahdollista. Kun aivot lakkaavat toimimasta, kaikki lakkaa toimimasta. Uskovaisia kohtaan tunnen sympatiaa, on söpöä että he niin sinnikkäästi yrittävät pitää itsensä pimennossa tieteellisten tosiasioiden suhteen.
kiertokulkuun, sykleihin. Uskon buddhalaisena tietoisuuteni jatkavan matkaa seuraavaan elämään. Toki ei sellaisena kuin itseni nyt näen. Tämä kulkuvälineeni ja " minä" kyllä kuolee ja kuopataan, mutta tietoisuus jatkaa matkaa, minne karma sitten sitä kuljettaakin. Loppujen lopuksi, kunhan tietoisuus saavuttaa tietyn kehitysasteen, on sillä mahdollisuus valaistua ja päästä nirvanaan osaksi universumin energiaa.
Se ei pelota, mutta se tuntuu epätodennäköiseltä.
Näen ympärilläni paljon todisteita taivaasta: vastasyntyneen lapseni silmissä, mieheni ja minun välisessä rakkaudessa, epäitsekkäissä teoissa muiden hyväksi, luonnossa, rauhasta ja hengittämisen helppoudesta, siitä miten ollessani väsynyt ja surullinen tunnen lohduttavan kosketuksen sydämessäni ja läheiseni osaavat kerääntyä lähelleni vaikka eivät surustani tietäisikään...
Akateemisena ihmisenä olen tutustunut tieteeseen jonkin verran ja tiedän sen, minkä jokainen tieteilijä joutuu tunnustamaan: maailmaa ei koskaan pystytytä täydellisesti selittämään tieteen keinoin.
t. kolmonen
mutta minua muut vaihtoehdotkin ahdistavat: en haluaisi syntyä uudelleen, en haluaisi jäädä leijumaan aaveeksi kyttäämään eläviä, en oikeastaan haluaisi ikuista autuutta - mitä se sitten onkaan, kuulostaa tosi tylsältä. Minusta on kivaa olla lihallinen hahmo, tuntea, rakastaa ja himoita fyysisesti. Kun liha häviää, mitä sielu voisi tehdä... iänkaikkisesti?
Vierailija:
Näin minäkin uskon! Kun sain sydänpysähdyksen(kammiovärinän) minut oli elvytetty 15min hengittämättömyyden jälkeen.
Enpä muista nähneeni mitään valoja tai muuta mitä jotkut ovat kertoneet. Olisin vain varmaankin lakannut olemasta ja haudattu!
Onneksi elvytys onnistu paremmin kuin hyvin(kamalan komea ambulanssimies, kävi minua sairaalassa tapaamassa)!
Opiskelen nyt uutta kevyempää alaa ja ikää jo 50+!
Silti risti roikkuu kaulassa monien asioiden takia!
mutta odottaaa viimeistä päivää jolloin kaikki kuolleet herätetään ja josuskoo jumalaan ja tekee hänen tahtonsa voi saa elää ikuisesti maanpäällä paratiisissa
Tai miksikä sitä paikkaa nyt haluaakaan kutsua. Kuitenkin jonnekin, missä mun sieluni elää ikuisesti.
Siitä olen varma, että taivas on olemassa, koska usein jo täällä maan päällä tunnen siitä " välähdyksiä" .
Ja olen myös varma siitä, että pääsen sinne, sillä pyrin tekemään enemmän hyvää kuin pahaa, enkä halua kenellekään tarkoituksellisesti tuottaa kipua tai pahaa mieltä. Uskon sellaiseen Jumalaan, jolle riittää se, että ihan aidosti yritän. Repsahduksilla ei ole silloin mitään merkitystä.