Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Täydellinen lähipiirin siivous: ei enää huonoa käytöstä edes lähisukulaisilta!

Vierailija
06.11.2015 |

Muita kohtalotovereita paikalla?
Olen päättänyt tehdä totaalisen lähipiirin siivouksen, eli lopettaa seurustelun epämiellyttävien, huonokäytöksisten, henkistä väkivaltaa käyttävien tuttujen ja sukulaisten kanssa. Niiden, joiden kanssa tuntuu aina menettävän enemmän kuin saavan.

Tähän asti olen nieleskellen sietänyt huonoa käytöstä ja minun elämäni nokkimista esimerkiksi lähisukulaisuuden vuoksi. Olen yrittänyt aina olla iloinen ja positiivinen, ja silti pahoittanut mieleni kerta toisensa jälkeen loukkauksista ja hyökkäyksistä. Veljeni on tästä hyvä esimerkki: hän piikittelee, vähättelee ja ilkeilee minulle elämästäni ja "saavutuksistani". Hän on ilmeisesti omaan elämäänsä niin kyllästynyt, että haluaa nitistää ja hajottaa minut ja minun elämäni, että oma elämänsä näyttäytyisi parempana. Kiitos ei. Ei enää. :(
Minä olen häntä aina tukenut ja kannustanut, puolustanut, auttanut. Ja silti, kaiken jälkeen, hän jatkuvasti ylentää itseään alentamalla minua, hänen kannustajaansa.

Kommentit (52)

Vierailija
1/52 |
06.11.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten ajattelit tehdä sen? Miten selvitä jouluista ja muista juhlista, jolloin sukulaiset kerääntyvät yhteen? Menetätkö samalla myös niitä, jotka eivät kohtele sinua huonosti?

Vierailija
2/52 |
06.11.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tyypillistä narskumaista käytöstä tuo veljesi käytös. Pitäydy vaan päätöksessäsi! Ihminen on lopulta aina yksin, aina. Mihin sinä edes tarvitsisit tuollaisia siipien katkaisijoita? Kannattaa kuitenkin varautua vielä pahempaan, tai tarkoitan että pahempaa voi olla vielä tulossa. Onko yhteisten vanhempienne omaisuutta vielä jaettu?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/52 |
06.11.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos on paljon ongelmia eri ihmisten kanssa, syypää löytyy peilistä. Ei kukaan ole pahantahtoinen ilman syytä, ainakaan sukulaiset. Olet varmaan tiedostamattasi feikki tai leuhka, se ajaa ihmiset piikittelemään. Näin se menee.

Vierailija
4/52 |
06.11.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä jos vaan suljet korvasi.

Vierailija
5/52 |
06.11.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos nyt ensin keskustelisit tämän lähipiirin kanssa. 

Sano veljellesi, että hänen käytöksensä loukkaa ja ota puheeksi muidenkin kanssa sinusta ikävältä käytökseltä kuulostavat asiat. 

Mutta samaa mieltä lähtökohtaisesti kuin nro 3. Jos on itse aidosti ystävällinen ja toiset huomioon ottava, ei joka tuutista tule paskaa. 

Joltain yksittäiseltä mielenterveystapaukselta ehkä, mutta ei noin yleisesti ottaen. 

Että jos aivan ensimmäikseksi kysyisit, että mikä SINUN käytöksessäsi ärsyttää. Kysy niin itseltäsi kuin lähipiirissäsi. 

Vierailija
6/52 |
06.11.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen tehnyt tuollaisia päätöksiä pariinkin otteeseen. Vajaa 20 vuotta sitten poistin elämästäni muutavia ikäviä sukulaisia. 10 vuotta sitten laajensin tätä eliminointia ja lopetin yhteydenpidon pariin läeheisempäänkin sukulaiseen. En ole katunut muuta kuin sitä että en tehdnyt näitä päätöksiä jo aikaisemmin. Ei ikävien ihmisten kanssa kannata olla missään tekemissä. Parempi olisi lopettaa kanssakäyminen, ennen kuin riitaantuu pahemmin, jolloin satunnaiset kanssakäymiset onnistuu paremmin, kun ollaan tavallaan vieraita ihmisiä, eikä olla riidoissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/52 |
06.11.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kertoo paljon palstan henkisestä tasosta nämä nuolitukset. 

Valittamalla itseensä kohdistuvasta jatkuvasta huonosta käytöksestä ylänuolet vilisevät. Sen sijaan, jos joku uskaltaa vihjata, että ehkä kaikki kanssakäymisen arviointi tulisi aloittaa itsestään, niin johan kääntyvät nuolet alaspäin. 

Näin se kuitenkin on, että toisia ei voi muuttaa. Voi muuttaa vain itseään ja näin ollen saada parempia suhteita elämäänsä. 

Vierailija
8/52 |
06.11.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mutta samaa mieltä lähtökohtaisesti kuin nro 3. Jos on itse aidosti ystävällinen ja toiset huomioon ottava, ei joka tuutista tule paskaa.

Tuohan ei päde alkuunkaan hyväksikäyttäjiin. Jos olet kiltti, niin sinua pyritään vain hyödyntämään enemmän.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/52 |
06.11.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miten ajattelit tehdä sen? Miten selvitä jouluista ja muista juhlista, jolloin sukulaiset kerääntyvät yhteen? Menetätkö samalla myös niitä, jotka eivät kohtele sinua huonosti?

Ei ole mikään ongelma.

En siis ole AP, mutta saman tietoisen päätöksen aikoinani tehnyt ja samoista syistä kuin AP kuvailee. Enkä ole katunut, elämässä itsensä kannattaa ympäröidä mukavilla, kannustavilla henkilöillä jotka toivovat sinulle parasta.

Vierailut voi ajoittaa taktisesti niin ettei tarvitse olla tietyn hlön kanssa tekemisissä. Välttelee vain yhteisiä keskusteluja, istuu aina sopivan etäisyyden päässä ja poistuu tarvittaessa huoneesta huomiotaherättämättä (vaikka vessaan). Ei vastaa puheluihin, ei viesteihin. Ei vain ole enää aktiivisesti tekemisissä, ei ns. tarjoa enää itseään hopeavadilla haukuttavaksi/loukattavaksi. Sisaruksen lapsille voi toki toimittaa lahjoja juhlapäivänä edelleen, on vain olematta tekemisissä heidän epämiellyttävien vanhempiensa kanssa. Puhukoont sitten tästä lähtien p*skaansa selän takana, kunhan ei tarvitse enää kuunnella suoraa v*ttuilua!.

Vierailija
10/52 |
06.11.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

hyvää loppuelämää täysin yksin. ole nyt järkevä,ei välejä kannata katkasta ei niitä takas saa enää. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/52 |
06.11.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä odotat vastaukseksi? 

Laita ihmeessä välit poikki koko lähipiirisi kanssa! Sitten varmasti olet onnellinen, niinkö? 

Minusta seiska ja vitonen ovat täysin oikeassa. Ehkä on sama henkilö kyseessä. 

Vierailija
12/52 |
06.11.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos on paljon ongelmia eri ihmisten kanssa, syypää löytyy peilistä. Ei kukaan ole pahantahtoinen ilman syytä, ainakaan sukulaiset. Olet varmaan tiedostamattasi feikki tai leuhka, se ajaa ihmiset piikittelemään. Näin se menee.

Ymmärrän hyvin että joku on tuota mieltä. Tämän kirjoittajan omat kokemukset johdattavat ajattelemaan asioiden olevan näin. Totuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää.

Minä nimittäin lopetin jo vuosia sitten kaikenlaisen huonon muiden ihmisten kohtelun. Pyrin olemaan kaikkia kohtaan reilu ja oikeudenmukainen. Siltikin olen huomannut kuinka toimin edelleen joidenkin ihmisten likakaivona, koska he näkevät minut helppona kohteena töksäyttää jotain tuonne ja jotain tänne. Sille ei ole mitään järkevää selitystä miksi jotkut kohtelevat minua alentavin kommentein.

Täytyy toki muistaa suomalaisessa kulttuurissa voimakas saavuttamisen tarve. Olemme pakkomielteisiä saavuttamaan asioita kuten rakentamaan taloja ja hienoja työuria, perustamaan perheitä ja jälkikasvujen saavutukset jatkavat tätä saagaa. Minusta ne vaikuttavat taustalla, koska kun asioita on saavutettu, tunnetaankin yhtäkkiä tyhjää oloa, jonka jälkeen se pitää purkaa esim arvostellen muiden saavutuksia.

Emme välttämättä aina ymmärrä millaisessa kunnia- ja häpeäkulttuurissa elämme. Elämmekö itseämme ja omaa hyvää oloamme vaiko yhteistä kunniaa varten?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/52 |
06.11.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos tilanne on todella paha, niin tuollainen toimintatapa on ihan ok ja suotavaakin. Esimerkiksi alkoholisti- tai selviin narsistiläheisiin kannattaa katkaista välit. Joskus kuitenkin käy niin, että erityisesti perhesuhteissa on tietty dynamiikka, joka on hankala katkaista ja joka ei ole kummankaan osapuolelta puhdasta pahuutta. Silloin välien katkaiseminen on enemmänkin passiivis-aggressiivinen keino (mikä on hyvin yleistä liian kilteille, jotka eivät uskalla päin naamaa puolustaa itseään, laitetaan mieluummin vain välit poikki eikä esim. vastailla puhelimeen). Tuollainen dynamiikka missä toinen arvostelee ja toinen tsemppaa, tulee helpommin esim. isoveli-pikkusisko suhteissa. Kiltti pikkusisko nielee kaiken ja auttaa kaikessa, kun taas isoveli on jumittunut jonkinlaiseen arvostelijan rooliin. Kuulostaako tällainen tutulta?

 

 

Jos niin paljon aikuismaisempaa olisi, että joka kerta kuin sinua pyydetään kohtuuttomasti auttamaan, niin vastaat ei, etkä sen kummemmin selittele asiaa. Joka kerta kun sinua loukataan, sanot sen samantien ääneen että tuo loukkasi sinua. Oletko tähän asti aina vain hymyillyt takaisin, ja sitten selän takana parjannut sukulaisiasi? Jos niin eihän toisilla ole mahdollisuutta muutta käytöstään, kun et anna palautetta. On myös aikuismaista käytöstä miettiä onko liian tiiviissä yhteydessä toiseen, ja pitäisikö näitä yhteydenottoja harventaa. Toisaalta on tärkeää myös oikeasti joskus miettiä sitä kritiikkiä mitä saat. Ovatko ne aiheellisia joskus? Huomaako joku toinen sinun elämänvalinnoista jotain mitä et itse millään meinaa tajuta? 

 

 

Toki, jos lyttääminen on systemaattista ja erityisen haavoittavaa, niin välien poikki laitto tulee kyseeseen. Mutta kunhan tuon tämänkin esille, sillä toden totta perhe- ja sukulaissuuhteet eivät ole helppoja, sillä toinen  on tuntenut sinut lapsesta asti, ja voi olla että teillä on hankaluuksia irrottautua lapsuuden rooleista. Tuskin sinä turhasta valitat, mutta on tärkeää kohdata nuo sinua loukkaavat tilanteet kunnolla ja olla avoin niistä, ihan sinun itsesikin kannalta.

Vierailija
14/52 |
06.11.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kertoo paljon palstan henkisestä tasosta nämä nuolitukset. 

Valittamalla itseensä kohdistuvasta jatkuvasta huonosta käytöksestä ylänuolet vilisevät. Sen sijaan, jos joku uskaltaa vihjata, että ehkä kaikki kanssakäymisen arviointi tulisi aloittaa itsestään, niin johan kääntyvät nuolet alaspäin. 

Näin se kuitenkin on, että toisia ei voi muuttaa. Voi muuttaa vain itseään ja näin ollen saada parempia suhteita elämäänsä. 

Siis mitä ihmettä? Eli kiusaaminen on tässä(KIN) tapauksessa kiusatun syytä? Kiusatun pitäisi sietää kiusaajansa tekoja, koska kiusattu muka ansaitsee saamansa kiusauksen?

Kiusaamisen syynähän voi olla vaikkapa se, että kiusattu on liian menestynyt? Liian kaunis? Liian mukava muille? Liian onnellinen? Liian iloinen? Ei hyvänen aika! Kiusaajan ongelmahan se on, ei kiusatun!!

Se on totta, että vain itseään voi muuttaa. Siksi kannattaakin muuttaa itseään ja päättää olla olematta tekemisissä kiusaajiensa kanssa! Kyllä he kohteensa aina löytävät!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/52 |
06.11.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kummallisia vastauksia, esimerkiksi nuo, joissa ollaan sitä mieltä, että huono kohtelu on oma vika.

Mutta ehkä veli ei todella ymmärrä, mikä loukkaa. Rajat kannattaa kuitenkin laittaa.

Vierailija
16/52 |
06.11.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jouduin lapsuuteni ja osan nuoruuttani elämään riitelevien, väkivaltaisten ja humalaisten ihmisten keskellä. Itsenäistyin jo 15-vuotiaana, koulutin itseni yliopistoon asti, sain hyvän ammatin, elämä on mallillaan, ja yritin pitää yhteyttä joihinkin sukulaisiini ja perheeseeni.

 

Jaksoin kymmenisen vuotta katsoa ja kokea sitä sukulaisten touhua: ryyppäämistä ja riitelyä milloin mistäkin. Milloin olisi pitänyt olla kenenkin puolella ja haukkua rätkyttää kaikkea mikä liikkuu ja vaikka ei liikkuiskaan. Omaa itseäni olisi pitänyt vähätellä ja ottaa piikit ja ivailut vain hyväntahtoisena ja minun parasta tarkoittavana palautteena. Suku- ja perhetapaamiset olivat uuvuttavia.

 

Sitten vain yhtenä päivänä päätin, et nyt se on slut. Miksi viettäisin joulun ihmisten kanssa, joille suurinta hupia on opiskelujeni, ammattini, ulkonäköni, harrastukseni ja pienimuotoisen julkisuuteni vähättely, piikittely, irvailu. Ja perään valitukset siitä, kuinka nähdään niin harvoin DDD. Katkaisin lähes kaikki välit, ja minäkin olen katunut vain sitä, et niinkin pitkään siedin niitä kusipäitä.

 

Mahtaa muutamaa sukulaista ketuttaa armottomasti mun poissaolo, sillä takuuvarmasti heille lankeaa sylkykupin, paskatunkion, syntipukin ja luultavasti nyrkkeilysäkin yhdistetty rooli, kun minua ei ole. DD Lycka till ja hymyä vain peliin. Perhe on Tärkein! Suku on Ehanin! (hokee oikeistolaiset ja amerikkalaiset tietty, ei yhteisön kustantamaa sosiaaliturvaa, ei turvaverkostoa, vaan perhe ja suku pitää sinusta huolta kun sairastut, vanhenet, loukkaannut tai saat lapsen, näin verot pysyvät alhaisina ja kukaan ei syrjäydy. Jep. Jälleen yksi Unelma, joka vain harvojen kohdalla toteutuu.)

Vierailija
17/52 |
06.11.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta samaa mieltä lähtökohtaisesti kuin nro 3. Jos on itse aidosti ystävällinen ja toiset huomioon ottava, ei joka tuutista tule paskaa.

Tuohan ei päde alkuunkaan hyväksikäyttäjiin. Jos olet kiltti, niin sinua pyritään vain hyödyntämään enemmän.

My point exactly!

On oikeastikin olemassa ilkeitä, pahoja ihmisiä, joille mukava ja ystävällinen, omassa elämässään onnellinen, ihminen on kuin punainen vaate. Kun omassa elämässä joku mättää ja pahasti, hyökätään juuri sen kimppuun, joka saa omat ongelmat näyttämään isommilta. "Kun itse ei ole onnellinen, ei muutkaan saa olla!"

Kiusaamisen ongelma löytyy aina kiusaajan peilistä, ei kiusatun! Kyllä niitä syitä aina tarvittaessa löytyy.

Vierailija
18/52 |
06.11.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kertoo paljon palstan henkisestä tasosta nämä nuolitukset. 

Valittamalla itseensä kohdistuvasta jatkuvasta huonosta käytöksestä ylänuolet vilisevät. Sen sijaan, jos joku uskaltaa vihjata, että ehkä kaikki kanssakäymisen arviointi tulisi aloittaa itsestään, niin johan kääntyvät nuolet alaspäin. 

Näin se kuitenkin on, että toisia ei voi muuttaa. Voi muuttaa vain itseään ja näin ollen saada parempia suhteita elämäänsä. 

 

AP:han muuttaa itseään ja käytöstään, eikä aio olla tekemisissä ihmisten kanssa joiden kanssa tekemisissä oleminen on hankalaa. Ehkä ap:sta tulee erakko, jos olo ei luonnistu kenenkään kanssa... mutta sekin on win-win.

Vierailija
19/52 |
06.11.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos yksi ihminen saa kovin monelta eri ihmiseltä huonoa kohtelua, yleensä kyseessä on sellainen ammattimielensäpahoittaja. Aika monesti se kohtelu ei edes ole huonoa, epäoikeudenmukaista tai asiatonta vaan ammattimielesäpahoittaja ottaa ihan kaikesta nokkiinsa, ymmärtää kaiken tahallaan väärin ja lukee rivien välistä jotain mitä siellä ei ole. Näitä olen työelämässä ja arjessa nähnyt vaikka kuinka paljon. Kaikkia näitä yhdistää yksi ja sama asia, ovat pohjattoman itsekeskeisiä.

Vierailija
20/52 |
06.11.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertoo paljon palstan henkisestä tasosta nämä nuolitukset. 

Valittamalla itseensä kohdistuvasta jatkuvasta huonosta käytöksestä ylänuolet vilisevät. Sen sijaan, jos joku uskaltaa vihjata, että ehkä kaikki kanssakäymisen arviointi tulisi aloittaa itsestään, niin johan kääntyvät nuolet alaspäin. 

Näin se kuitenkin on, että toisia ei voi muuttaa. Voi muuttaa vain itseään ja näin ollen saada parempia suhteita elämäänsä. 

Siis mitä ihmettä? Eli kiusaaminen on tässä(KIN) tapauksessa kiusatun syytä? Kiusatun pitäisi sietää kiusaajansa tekoja, koska kiusattu muka ansaitsee saamansa kiusauksen?

Kiusaamisen syynähän voi olla vaikkapa se, että kiusattu on liian menestynyt? Liian kaunis? Liian mukava muille? Liian onnellinen? Liian iloinen? Ei hyvänen aika! Kiusaajan ongelmahan se on, ei kiusatun!!

Se on totta, että vain itseään voi muuttaa. Siksi kannattaakin muuttaa itseään ja päättää olla olematta tekemisissä kiusaajiensa kanssa! Kyllä he kohteensa aina löytävät!

Tässä tapauksessahan selvästi kiusatun ongelma. Kiusaajien näkemyksiä en ole nähnyt. 

Ja jos nyt voi puhua jostain kiusaamisesta, kun kyseessä on täysin vapaaehtoiset suhteet. Kiusaamisen käsitteen jättäisin kouluun ja työpaikoille. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan neljä neljä