Lue keskustelun säännöt.
eskarilaisen käytös, kellään kokemusta tälläisestä? kova huoli
05.11.2015 |
Eli 6v odottaa nyt aikaa toimintaterapiaan . Syynä lukkoon meneminen & paniikkikohtaukset esim. Tehtävissä, jossa istutaan ringissä ja mainitaan yksi asia jonka osaa tehdä itse. Tai askarrelessa.
Alkaa täristä rajusti ja pitää tuskaista ininää Tai hyppii ja lyö kädet
silmien päälle . Osaa kyllä, mutta epäilee kykyjään
Ja pienikin virhe esim. Piirtäessa laukaisee
"kohtauksen". On muutenkin käsittämättömän herkkä ja stressaa oudoista asioista. Esim. Eilen tuli puhetta häistä ja tyttö alkoi itkeäbihan tosissan ettei hänellä ole miestä. Että hänen pitää muuttaa pois eikä ole edes miestä . Emme voineet pitää pokkaamne ja siitähän tilanne paheni " miks te nauratte?! Yhyy"..
" No anteeksi kultapieni, mutta olet vasta kuusi.
Ehdit kyllä löytää sen miehesi. Eikä sinun pitkään aikaan tarvitse muuttaa!"
tämmöistä. Samoin sai kohtauksen kun piti viedä sisko neuvolaan.
" mitä siellä tehdään? Pelottaa!"
" no kuule ei sinulle mitään"
On hämmäntävää ja ristiriitaista että toisalta tyttö on niin reipas ! Osaa etsiä itselleen vaatteet ja tehdä leivän. Pitää mielellään meille teatteriesityksiä ja kehittää todella värikkäitä barbileikkejä.
Ja sitten äkkiä tulee romahdus.
Kommentit (16)
Ei ole kokemusta ihan samassa mittakaavassa, mutta meillä alkoi myöskin 6-vuotiaana jotain vastaavaa. Tytöstä tuli arempi vastaamaan vieraille esim. kysymyksiin. Ennen oli suuna päänä ja varma, että osaa kaiken, mutta nyt arkailee osaamistaan eikä uskalla eskarissa esim. viitata, jos ei tiedäkään varmasti oikein. Ei enää lainkaan lesoile samaan malliin, vaikka on oppinut isoja asioita: lukemaan, pyöräilemään, uimaan jne. Ennen olisi leuhottanut kaikille kuinka hyvä on. Yhdistäisin tämän tuohon ikään: leikki-iän kaikenvoittava itseluottamus karisee ja hän tajuaa olevansa esimerksi aikuisiin verrattuna pieni ja osaamaton. Meillä myös ajatuskin aikuistumisesta ja kotoa muuttamisesta aiheuttaa itkun.
Joku sanoi, että 6-vuotiailla on esimurrosikä eli kehitystehtävät on pienemmässä mittakaavassa samat kuin murkuilla. Siltä se kyllä vaikuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi tietää, miten teidän hääkeskustelu eteni. Mitä siitä puhuitte?
Mies käänsi kanavalle josta tuli "Imettäjät" . Juttelin hetken lasten kanssa imetyksestä ja sitten tyttö kysyi onko hänellä vauva mahassa . Vastasin että " ei ole, sitten ehkä kun olet aikuinen ja sinulla on mies, olette ehkä naimisissa"
(Minä ja mies emme ole naimisissa, emmekä aio mennäkään)
Mutta siis tuollaista kevyttä lörpöttelyä ohimennen
Ap
Viisivuotiashan on omnipotentti, hän osaa kaiken ja uskaltaa kaiken ja tietää kaiken jne. Sitten kova maailma iskee vastaan ja lapsi ehkä tajuaa omalla tavalla rajallisuutensa ja alkaa stressata, ettei osaakaan, opikaan tai tiedäkään. Itsekritiikki on huipussaan monella. Siinä ovat monet läheiset aikuiset helisemässä, kun lapsi muuttuu yhtäkkiä mimosaksi, joka saa "kohtauksia" milloin mistäkin asiasta.
Oma tyttäreni on ollut kaiken ikäänsä vähän tuollainen stressaaja ja draamankehittäjä.
Kerran käveltiin tarhasta ja hän huokasi, että olisipa jo toisella luokalla. Vastasin, että miten niin? No ei tarvitsisi jännittää kouluun menoa.
Olin hämmentynyt ja sanoin, että eihän hän vielä ole edes eskarissa! Ja tavallaan ymmärrän tuon ajatusmaailman. Edettiin siinä keskustelussa sitten niin, että kaikkea ei pidä ajatella ja jännittää liikaa etukäteen, muutenhan sitä voisi saman tien ajatella että voi kun olisi jo 50v ja tietäisi, minkä ammatin on hankkinut.
Jokainen ikäkausi on arvokas ja kaikkea ei ole pakko tehdä. Kuten hankkia vauvoja - siitäkin on ihan hyvä keskustella. Tuon ikäinen voi kuvitella, että vauvat vaan tulee jossain vaiheessa elämää ja tajuta, ettei ole siihen valmis. Kyllähän sellainen pelottaa että yks kaks vaan olisi vauva mahassa.
Tyttäresi osoittaa hermostuksensa näkyvin keinoin. Se on ihan hyvä, voitte puuttua siihen. Ja nimenomaan syihin, ei pelkästään oireisiin. Hän on pohtivainen lapsi ja kokee vastuuta asioista. Ja myös sitä, ettei ole ehkä valmis kaikkeen mitä olettaa häneltä odotettavan.
Onko tämä käytösmalli uusi asia vai onko lapsi ollut samanlainen koko ajan? Kuka ehdotti toimintaterapiaa (ajatteli sen olevan tarpeellista)?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puhu lapsesi kanssa! Siis ihan oikeita juttutuokioita, kun noin hyviä aiheita on tarjolla! Sinulla on fiksu lapsi, joka kokee varmaan turhautumista kun kukaan ei kerro millainen maailma on.
Oma tytär on kahdentoista ja meillä on ollut hyviä keskusteluja siitä lähtien, kun hän on oppinut puhumaan. Niiden pohdintojen kuunteleminen on ollut ehdottomasti äitiyden parhaita asioita.
Älä missään nimessä naura!
Ja tuollaiset "minä olen huono" -kohtaukset... Mitenköhän meillä niitä on hoidettu? Tytär on hyvä piirtäjä (nykyään) mutta sitä taiteilijan tuskaa kun alkuun kynänjälki paperilla ei vastannut sitä kuvaa mikä hänellä oli päässään! Sitä huutoa ja tavaroiden paiskomista!
En minä tiedä mitään kikkoja tuohon, kasvatus on enemmän kuin kasa temppuja. Menkää terapiaan yhdessä tai kasvatusneuvolaan. Et sinä ole huono vanhempi, sinä vaan tarvitset keinon kommunikoida lapsesi kanssa ja kohdata hänet hänen tasollaan. Tee se nyt, tai joku päivä ihmettelet, kun teillä ei ole mitään yhteyttä etkä saa häneen otetta.
Aika, kannustaminen ja keskustelu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Puhu lapsesi kanssa! Siis ihan oikeita juttutuokioita, kun noin hyviä aiheita on tarjolla! Sinulla on fiksu lapsi, joka kokee varmaan turhautumista kun kukaan ei kerro millainen maailma on.
Oma tytär on kahdentoista ja meillä on ollut hyviä keskusteluja siitä lähtien, kun hän on oppinut puhumaan. Niiden pohdintojen kuunteleminen on ollut ehdottomasti äitiyden parhaita asioita.
Älä missään nimessä naura!
Ja tuollaiset "minä olen huono" -kohtaukset... Mitenköhän meillä niitä on hoidettu? Tytär on hyvä piirtäjä (nykyään) mutta sitä taiteilijan tuskaa kun alkuun kynänjälki paperilla ei vastannut sitä kuvaa mikä hänellä oli päässään! Sitä huutoa ja tavaroiden paiskomista!
En minä tiedä mitään kikkoja tuohon,
kasvatus on enemmän kuin kasa temppuja.
Menkää terapiaan yhdessä tai kasvatusneuvolaan.
Et sinä ole huono vanhempi, sinä vaan tarvitset
keinon kommunikoida lapsesi kanssa ja kohdata
hänet hänen tasollaan. Tee se nyt, tai joku päivä
ihmettelet, kun teillä ei ole mitään yhteyttä etkä
saa häneen otetta.
en yleensä naura, mutta eilen se tuli spontaanisti kun muutenkin väsytti ja sitten 6v suree ettei hänellä ole miestä..
Olen pyrkinyt olemaan tarvittaessa apuna, jos tytöllä tulee kotona askarellessa ongelmia.
Kehun ja lohdutan. Olen laittanut tämän tarhasta tuomia teoksia seinälle, koska ne ovat mielestäni oikeasti hienoja ! Sillä maalata tyttö kyllä osaa :-)
Ap
Ap
Kovasti minuakin nauratti tuo ettei hänellä ole miestä :) mutta aikahan tuohon varmasti auttaa. Tsemppiä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi tuntuu lannistuvan, jos jokin asia ei onnistu heti. Tykkäsi käydä uimahallissa, kunnes menivät sinne eskarin kanssa eikä tyttö uskaltanut työntää naamaa veden alle.
Käymme siis koko perhe pari kuussa uimahallissa.
myös kirjastolla käymme usein ja koska tytöllä ei ole omaa tablettia tai meillä minkaanlaista pelokonsulia tyttö lähinnä leikkii kotona ollessaan. Puhuu eri äänillä ja kehittelee huikeita tarinoita. Välillä barbit seikkailevat ties missä..
ei kuitenkaan ole yksinäinen, naapuristossa on paljon lapsia joiden kanssa touhuilee ulkosalla ja joskus meillä.
tykkää maalata ja piirtää... siihen asti kun jokin pikkujuttu menee vikaan ja menee nurkkaan tärisemään kädet silmillä.
Yksi juttu tulee vielä mieleen. Sanoo usein etten rakasta häntä ja syy on kuulemma se etten sano sitä :O sanonhan minä, mutten hoe sitä kymmenen kertaa päivässä!
yleensä nukkumaan mennessä ja tarhan pihassa..
Meillä halataan ja pusitaan paljon, tytön ei pitäisi missään nimessä epäillä rakastammeko häntä :-(!
Ap
Niin j herkkyys näkyy myös esim. Siinä, että kun menin lääkäriin tyttö kyseli hädissään kuolenko!
vaikka kyseessä oli vain kipeytynyt nilkka...
olen ollut sairaalassa pari päivää nuorimmaisen synnyttyä ja myös yhden yön sappirakon poistamisen vuoksi, eli tytön pelolle että äiti kuolee ei siis löydy syytä mistään traumaattisesta kokemuksesta..
tyttö myös haluaa halin ja suukon kun vie vain roskia. Ikäänkuin olisi pitempikin reissu.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikävintä on että mies, joka yleensä on itse kärsivällisyys, alkaa menettää hermonsa lapsen draamailuun joka alkaa pahimpina päivinä heti aamusta. Tärinää, itkua, vaikerrusta ennenkuin kahvi on edes tippunut! Mies on pari kertaa kivahtanut " lopeta tuo hölmöily!" Mikä on tavallaan ymmärretävää kun pitäisi mennä tarhaan ja töihin mutta yksi vapisee nurkassa läikytytettyään tipan kaakaota sukkahousuihin..
voi vain toivoa, että aika auttaa! Ja ehkä se toimintaterapia.
Ap
No, anna sille niitä suukkoja ja haleja niin kauan kun kelpaa. Katotaan tuossa teini-iässä niin luulen että joudut väkisin pussailemaan:). Kuulostaa herkältä, mutta myös ihan tavalliselta tyttö-sukupuoliselta (draamantaju), tuollaisia ne tuppaa olemaan, en olisi kovin huolissani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jutelkaa neuvolassa ja hoidossa, mutta itsekin sanoisin, että teillä on vain normaalia herkempi tyttönen.
Alkuun en tunnistanut lainkaan apn ongelmaa mutta viimeiset viestit kuulostaa paljon meidän 7v tytöltä.
Toisaalta niin reipas kulkee itse pyörällä koulumatkat (tosin kysyy usein veisinkö edes aamulla autolla tai jos veli ajaisi hänen kanssaan kouluun yhtämatkaa). Jää kotiin pelailemaan yksin tai veljien kanssa jos me vanhemmat käymme jossain. Vasta tällä viikolla tajusin että jäi "itkien muka sairastamaan " kotiin kun olisi joutunut iltapäivällä tulla ehkä yksin kotiin. Minulla oli siis sovittuna poikkeuksellisesti iltapäivälle kaupungille asiointia enkä tiennyt kerkeänkö kotiin ennen tyttöä. Kuitenkaan lasta ei hatannut jäädä yksin kotiin kun kävin asioilla ja pitkän keskustelun jälkeen myönsi että yksin kotiin tuleminen pelottaa. No onneksi sitä ei juurikaan tarvi tehdä koska olen melkein aina kotona vastassa tai voin järjestää mummon paikalle.
Iltapusut ja kouluunlähtöpusut annan minäkin mutta nykyään on alkanut vaatia koulustatulopusuja, televisionkatselupusuja jne. No annanhan minä mutta selvästi käytös on muuttunut tällaiseksi vasta nyt. Olettaisin että liittyy ikäkauteen.
Ap en osaa muuta sanoa kuin juttele paljon lapsen kanssa ja pidä lähellä. Hän taitaa tarvita nyt halitankkausta tosi paljon. Ja tehkää välillä yhdessä jotain jossa epäonnistut ja näytä miten selvitä epäonnistumisesta ilman isompaa ongelmaa. Anna tunne että kaikilla on lupa epäonnistua ja kyllä elämä kantaa silti. Ja tehkää uusia erilaisia asioita. Ehkä sekin auttaa kun oppii vaikka paistamaan lettuja. Tsemppiä ap.
Kiinnostaisi tietää, miten teidän hääkeskustelu eteni. Mitä siitä puhuitte?