Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko tämä 30 kriisiä? Olen ihan sekaisin! :(
03.11.2015 |
Olen 26- vuotias äiti ja avovaimo. Kaikki on elämässäni nyt niin hyvin, on ihana talo, lapsi, sukua ympärillä, terveyttä ja työtä meillä molemmilla!
Olen kuitenkin nyt onnettomampi kuin aikoihin! Janoan miesten huomiota, olen jopa pettänyt miestäni :( haluan kiihkeyttä elämääni, että olisi joku joka on aivan sekaisin minusta. Haluan kokea ensihuumaa taas uudelleen, se on niin ihana tunne!
Koen myös arjen hyvinkin puuduttavana, samat rutiinit päivästä toiseen! En näe enää muita kuin työkaverit, miehen ja lapsen sekä isovanhemmat arkisin... Haluaisin kukoistaa ja olla menossa ja tavata ihmisiä. Nytkin istun kotona ilman meikkiä verkkareissa...
Mieheni on kaikin puolin hyvä, hän on hyvä isä ja puoliso! Tuntuu vain ettei hänen rakkautensa enää riitä.
Auttakaa! Mitä teen. Pitääkö näiden tunteiden takia rikkoa perhe vai voinko jotenkin itse työstää tätä?
Kommentit (51)
Vierailija kirjoitti:
Yhden asian ainakin tiedän. Et ansaitse miestäsi.
ei kannata olla noin mustavalkoinen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyajan ihmisillä on aina joku kriisi. Hommaa uusi harrastus. Itse en vaihda miestä, lapsia, kotia ym kun alkaa tuntua että seinät kaatuu päälle. Hommaan uuden harrastuksen.
Selkeä persoonallisuushäiriö. Kaipaat uusia valloituksia pitääksesi itseäsi arvossa. Voit hakeutua kognitiiviseen psykoterapiaan, mutta epäilen vahvasti, että olisi apua.
Kuulostaa niin tutulta. Itselleni sama iski juuri alle kolmekymppisenä, kun tuntui, että elämässä ei ollut enää mitään saavutettavaa. Oli työ, perhe ja omakotitalo. Tuli sellainen "mitäs sitten?" -fiilis, ja ajatus aloittamisesta alusta jonkun toisen kanssa alkoi kovasti kutkuttaa. Tuli myös tarve todistaa itselleen, että vientiä olisi edelleen... Aikani menin ja petinkin, jäin kiinni ja sain anteeksi - ja tulin järkiini. Ymmärsin, että ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolella, ei ainakaan niin paljon, että sen vuoksi kannattaisi riistää lapselta oikeus ydinperheeseen. Nyt tapahtumista alkaa olla jo kymmenen vuotta ja katunut olen ainoastaan tuota hurahtamistani, olen erittäin onnellinen sen saman "vanhan" miehen kanssa ja lapsellamme on ehjä perhe. Elämä on hyvää.
Kuulostaa aika tavalliselta kolmenkympin kriisiltä, mutta useimmat meistä onnistuvat pitämään sen päänsä sisällä, angstailemaan läpi itsekseen, emmekä ala pettämään tai käytännössä koheltamaan elämäämme sekaisin kriisin vallassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksette ole menneet naimisiin? Etkö halunnut sitoutua täysillä?
Sinä olet tehnyt syntiä. Haureudentekijät eivät pääse Jumalan valtakuntaan. Jos joutuu Jumalan tuomiolle ilman uskoa Jeesukseen voi käydä tosi huonosti.
Jeesus Kristus kantoi sinunkin syntisi ristille ja kuoli ja vuodatti pyhän verensä jotta syntivelka olisi maksettu. Jeesus haudattin ja nousi kuolleista kolmantena päivänä. Nyt Jeesus istuu Jumalan oikealla puolella ja on tuleva tuomitsemaan elävät ja kuolleet.
16. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
17. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
18. Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.
Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan. --Room.10
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan ihmisillä on aina joku kriisi. Hommaa uusi harrastus. Itse en vaihda miestä, lapsia, kotia ym kun alkaa tuntua että seinät kaatuu päälle. Hommaan uuden harrastuksen.
sepä tässä onkin, kun on vuorotyö, pieni lapsi ja mies joka tekee pitkää päivää, eli kotityöt jäävät täysin minulle. Ei ole aikaa harrastaa lenkkeilyä ja salia kummempaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole kolmenympin kriisi. Olet vain tehnyt kaiken liian nuorena, joten nuoruus on jäänyt elämättä. Itse asiassa kuulostaa enemmän keski-iän kriisiltä.
26-vuotiaana kolmenkympin kriisi? Noh, olet näköjään tehnyt kaiken muunkin elämässäsi vähän etuajassa :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulla ei ole mitään käsitystä oikeasta elämästä eikä siitä miten hyvin sun asiat on! Pilalle hemmoteltu kakara.
Laita asiat tärkeysjärjestykseen, sinä olet ÄITI ja ne lapset ovat sun vastuullasi. Tajuatko, että kaikki mitä teet ja sanot muokkaavat heidän minäkuvaansa? Nyt unohdat noi teiniajatukset ja kasvat aikuiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa niin tutulta. Itselleni sama iski juuri alle kolmekymppisenä, kun tuntui, että elämässä ei ollut enää mitään saavutettavaa. Oli työ, perhe ja omakotitalo. Tuli sellainen "mitäs sitten?" -fiilis, ja ajatus aloittamisesta alusta jonkun toisen kanssa alkoi kovasti kutkuttaa. Tuli myös tarve todistaa itselleen, että vientiä olisi edelleen... Aikani menin ja petinkin, jäin kiinni ja sain anteeksi - ja tulin järkiini. Ymmärsin, että ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolella, ei ainakaan niin paljon, että sen vuoksi kannattaisi riistää lapselta oikeus ydinperheeseen. Nyt tapahtumista alkaa olla jo kymmenen vuotta ja katunut olen ainoastaan tuota hurahtamistani, olen erittäin onnellinen sen saman "vanhan" miehen kanssa ja lapsellamme on ehjä perhe. Elämä on hyvää.
voi miten helpottavaa kuulla! Ja tuo on juuri sitä mitä en ole itse osannut pukeasanoiksi, siis tuo "mitäs seuraavaksi?" fiilis... Ehkä opiskelu voisi auttaa, tai se uusi harrastus...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En muuta oikein osaa sanoa, kuin että älä siirrä kriiseilyä oman itsesi kanssa parisuhteeseen ja tee siitä parisuhteen ongelmaa, kun se ongelma on omien korviesi välissä.
Etsi mielenkiintoisempi työ. Jos elämä tuntuu tylsältä kannattaa ehkä alkaa muuttamaan sieltä päästä mikä on huonosti, eikä sieltä mikä on hyvin. Sulla on työ joka vie sulta harrastusmahdollisuudet ja tekee elämän sitä kautta ankeaksi. Vaihda työ. Miehes on hyvä, mitä sä sitä vaihtamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mä olen myös 26 ja mulla ei ole mitään noista. Opiskelen vielä ja ei ole edes seurustelusuhdetta ja asun pienen pienessä yksiössä. Sulla on nuorena tosi paljon
No siis itse ainakin tiedän että mulla on aikuiseksi kasvaminen vielä sen verran kesken , että varmasti itse ahdistuisin vastaavassa tilanteessa. Ja en ole edes mikään baarikärpänen tai bilehirmu. Uskon että noin viidessä vuodessa olen vasta kypsä perheen perustamiseen jos vain olen onnekas ja löydän samanmoisen miehen.
Mutta koska sinä olet elämässä ja valinnoissa jo noin pitkällä, suosittelen myös uutta tekemistä, harrastusta, ulkomaanmatkaa tjv. Älä riko mitä olet jo saavuttanut
tuosta pettämisestä. Sun kannattaa miettiä olisiko hyvä jutella miehen kanssa. Ei välttämättä kertoa että petit vaikka onhan se vilpillistä mutta ainakin keskustella noista tuntemuksista
Vierailija kirjoitti:
26-vuotiaana kolmenkympin kriisi? Noh, olet näköjään tehnyt kaiken muunkin elämässäsi vähän etuajassa :D
niin, miksipä ei voisi olla...?
Ystävälläni alkoi 30 kriisi 27 vuotiaana... Perhe hajosi 29- vuotiaana. Rämpi syvissä vesissä muutaman vuoden.
Turha odottaa mitään sääliä ja ymmärystä. Sinä et ole tässä se uhri vaan miehesi! Sinä olet hirveän itsekäs ja lapsellinen. Osaatko edes yhtään hävetä? Epäilen. Henkisesti olet jossain 12 vuotiaan tasolla ehkä.
Sä voit menettää ihan kaiken jopa lapsesi jos et tee täyskäännöstä ja ota vastuuta teoistasi.
Vierailija kirjoitti:
Turha odottaa mitään sääliä ja ymmärystä. Sinä et ole tässä se uhri vaan miehesi! Sinä olet hirveän itsekäs ja lapsellinen. Osaatko edes yhtään hävetä? Epäilen. Henkisesti olet jossain 12 vuotiaan tasolla ehkä.
Sä voit menettää ihan kaiken jopa lapsesi jos et tee täyskäännöstä ja ota vastuuta teoistasi.
En ole täältä sääliä tai ymmärrystä hakemassa, vertaistukea ehkä.
Vierailija kirjoitti:
En muuta oikein osaa sanoa, kuin että älä siirrä kriiseilyä oman itsesi kanssa parisuhteeseen ja tee siitä parisuhteen ongelmaa, kun se ongelma on omien korviesi välissä.
tämä oli hyvä neuvo, kiitos:) haluankin nyt alkaa tekemään työtä itseni kanssa. Ja tekemään itse itseni onnelliseksi! Nyt olen odottanut muiden tekevän sen puolestani. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turha odottaa mitään sääliä ja ymmärystä. Sinä et ole tässä se uhri vaan miehesi! Sinä olet hirveän itsekäs ja lapsellinen. Osaatko edes yhtään hävetä? Epäilen. Henkisesti olet jossain 12 vuotiaan tasolla ehkä.
Sä voit menettää ihan kaiken jopa lapsesi jos et tee täyskäännöstä ja ota vastuuta teoistasi.
En ole täältä sääliä tai ymmärrystä hakemassa, vertaistukea ehkä.
"haluan kiihkeyttä elämääni, että olisi joku joka on aivan sekaisin minusta. Haluan kokea ensihuumaa taas uudelleen, se on niin ihana tunne!"
Eli siis haluat tukea näille toiveillesi? Että muut samointuntevat yllyttäisivät, sanoen siitä vaan? Sitäkö sä haet tällä aloituksellasi? Jos sä lähdet tälle tielle, varaudu sitten myös seurauksiin. Mutta jos olet fiksu kasvat aikuiseksi. Hetken huuma ei tuo sulle onnea.
Alue: Aihe vapaa
Yhden asian ainakin tiedän. Et ansaitse miestäsi.