Hääpäivä, ilon ja juhlan vai suruliputusen aika?

Että mie oon, en raivona suinkaan pohjimmiltani, vaan äärimmäisen, äärimmäisen surullinen. Meillä on tulossa 10. hääpäivä, ja mie halusin yllättää miehen.

Mie tiiän, että mies ei perusta juhlista jne, mutta silti halusin huomioida tän tulevan, mulle ainakin tärkeän päivän.

Mies ei kunaan muista mun synttäreitä, ei äitienpäivää, ei hääpäivää... mie järjestän lasten synttärit, miehen synttärit, isänpäivän jne, koska minusta on hauskaa ilahduttaa ja muistaa toisia.



No... nyt sit järjestin lapsenvahdin, ja mieheni tuntien en mitään " juhlia" vaan mökkiviikonlopun meille kahdelle ko viikonlopuksi.

Sit mie tietty miehelle asiasta kerroin jo näin etukäteen... eihän ketään voi mökille viedä ykskaks sentään.. siitä se sota ois syttynyt.

Vaan mitä mie saan kuulla:

" Mie kun en ala, en ole tähän päivään mennessä alkanut, enkä siis ala mihinkään lässyn-lässyn-lää-juttuun, nyt hoidetaan parisuhdetta jne"

Mie siihen, että ei kun vaan jos ongitaan, uidaan jne, sellaista oloa kerrankin ilman lapsia... vaan ei, jyrkkä ei moiselle lässylle ja laatuajalle.



No sit, että jos edes käytäs ulkona syömässä, mutta ei. Asiassa ei ole mitään, mikä erityistä juhlimista vaatisi. Hän ei ole sanonut, ettei enää rakasta, joten asiassa ei pitäs olla epäselvää. Hän rakastaa, mutta that' s it... 10. hääpäivä on vaan päivä päivien joukossa!



Mie nielin kyyneleitä, ja totesin hitaasti ääni väristen että halusin vaan yllättää ja nauttia vähän... ja ehkä vähän sit muistella mennyttä aikaa, mutta pitäneekin kai sensijaan vetää suruliputus salkoon, jos tuossa 10 vuodessa ei oo kerrassaan mitään juhlistamisenarvoista.



Mies ei muuta mieltään... Hän ei ala lässytyksiin... parisuhde kestää ilman lällytyksiä jos on kestääkseen, tai sit ei. Mutta mitkään laatuajat ja lällytykset ei sitä miksikään muuta, ei nyt, eikä ikinä.



Nyt mie oon surullinen ja mies tuijottaa jääkiekkoa... Mitä tästä pitäs nyt ajatella? Ja kiitos, ei mitään " jätä se sika-kommentteja" ...