Käsi sydämelle: tunnetko ketään joka EI KOSKAAN puhu pahaa toisista?

Tunnen, muutaman. Minäkin yritän olla puhumatta. Yrittää voi jokainen. Ottaa sen ohjenuorakseen ettei puhu pahaa muista. Tulee itselleenkin parempi olo.

Tunnen.

Pahanpuhuminen on yksi passiivisaggression muoto. Kun ymmärtää sen, ja opettelee rakentavan tavan tuoda ilmi omat mielipiteensä, ei ole tarvetta pahanpuhumiseen ihmisten selän takana. Ihan kaikilla on mahdollisuus muuttua ihmiseksi, joka ei harrasta pahanpuhumista.

passiiviS*

En :/ minä sorrun tähän liiankin usein, sillä olen todella huono puhumaan asioita suoraan..

Tunnen ihmisiä jotka eivät koskaan ole puhuneet toisista ihmisistä pahaa minulle tai niin että olen kuulemassa, mutta vaikea vannoa että he eivät missään tilanteessa niin voisi tehdä.

Tunnen, ihailen tätä henkilöä. Minulla on pitkä matka samaan.

Mun vähän päälle parikymppinen poika, eikä nuorempikaan pahemmin. Eikä kyse ole kasvatuksesta, meillä miehen kanssa tulee jauhettua joskus paskaa. He ovat vain luonteeltaan hyvin lojaaleja. Nuorempi puhuu joskus muista ihmisistä, mutta ei ilkeästi. Esikoinen vain toteaa asioita, kuten "ruotsin tunnilla ei ollut tänään meitä kuin viisi", (amk-opiskelija siis), mutta ei nimeltä puhu pahaa kenestäkään. 

Kuvittelin olevani sellainen, mutta nyt olen surkean pomon alainen eikä pomolle voi valittaa päin naamaa, joten tulee selän takana ruodittua sen idioottimaisuuksia.

Tunnen yhden, on ollut lapsesta asti samanlainen. Itse olen oikea juoruämmä ja saan aina hävetä hänen seurassaan, vaikka ei hän tietenkään minullekaan moralisoi. 

Hmm... riippuu vähän siitä, mitä pahan puhumisella tarkoitetaan. Onko se sellaista itsetarkoituksellista länkytystä vai ihan oikeista syistä tapahtuvaa kritiikkiä, siinä on vissi ero. 

-

Itse olen tosi huono arvostelemaan ihmisiä, ehkä vähän liiankin huono, joten en hauku ketään selän takana ns. lämpimikseni. Mutta kyllä mäkin saatan sanoa, jos ihan oikeasti on jotain sanottavaa. Ylipäätään en mielelläni ole sellaisten ihmisten seurassa, jotka tykkäävät mollata toisia selän takana. Se on musta kiusallista. Voin siis sanoa, että suurin osa läheisimmistä ihmisistäni on suurin piirtein samaan kategoriaan kuuluvia.

-

Haluaisin nostaa kuitenkin erään tietyn ihmisen tuttavapiiristäni esiin. Hän on vähän alle seitsenkymppinen mummo, joka tuntee todella paljon ihmisiä. Hän tuntee tälläkin kylällä kaikki, ja hänen luonaan myös käyvät kylässä suunnilleen kaikki. Hän siis tietää myös "kaikkien" asiat, mutta hän ei ikinä vatvo toisten yksityisasioita tai puhu pahaa muista. 

Edesmenneet vanhempani olivat sellaisia. Kotonani ei koskaan puhuttu pahaa kenestäkään. Kuulostaa varmaan aivan utopialta, mutta totta se on. 

Tunnen, itseni. En näe mitään syytä, miksi pitäisi puhua seläntakana pahaa. Mitä sillä saavuttaa?

Yksi entinen naapuri ja perhetuttu tulee mieleen. Hän on nyt noin 60-vuotias rouva, joka on kokenut elämässään valtavan paljon sairautta, kipua ja menetystä. Suurin suru oli jäädä lapsettomaksi. Hän on koko ikänsä hoitanut muiden lapsia kuin omiaan ja on sellainen hyvin rakastettava, levollinen ihminen. MInunkin lapsilleni kuin varamummi.

En ole koskaan kuullut hänen olevan mistään kateelline tai katkera, puhuvan pahaa kenestäkään. Ehkä se on yhdistelmä elämänkokemusta ja vakaata (helluntailaista) uskoa.

Työkaverini pankissa. Hän puhui ystävällisesti kaikista eikä ilkeillyt koskaan. Todella ihailtavaa käytöstä.

En pystyisi samaan. Valitettavasti.