Löytääkö nelikymppinen vuoroviikkoisä naista?

Mikä ettei, vuoroviikoin lapset ja vuoroviikoin nainen.

Mikä ettei, vuoroviikoin lapset ja vuoroviikoin nainen.

Mikä ettei, vuoroviikoin lapset ja vuoroviikoin nainen.

Mikä ettei, vuoroviikoin lapset ja vuoroviikoin nainen.

Jäätkö suhteeseen jos sanon, että et tule todenäköisesti naista löytämään. Luulisi tuossa kohtaa miettivän miten lapset selviää erosta, eikä huoli naisen löytämisestä ellei sitten tarkoitus ole ensin löytää sitä naista ja sitten vasta erota.

Miksi et löytäisi? Katselet suunnilleen oman ikäisiäsi naisia ja varmaan hyvä, jos nainenkin on eronnut tai vaikka leski ja hänelläkin on lapsia. Ymmärtää sitten paremmin sunkin tilannetta. Jos on realistiset odotukset toista kohtaan ja valmis panostamaan suhteeseen, niin uskoisin, että löydät hyvän naisen.Mutta kannattaa nyt varmaan ensin hoidella se ero ja totutella yksinoloon ja selviytyä erosta, ennenkuin uutta suhdetta aloittaa. Parisuhdeasiantuntijat sanovat, että erosta toipumiseen menee kaksi vuotta ja vasta sitten on valmis uuteen suhteeseen. No, tuo on varmaan yksilöllistä ja riippuu tilanteesta, mutta mun mielestä ei kannata ihan heti rynnätä uuteen suhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Ero vaimon kanssa lienee edessä vuoden sisällä, esikoinen on yhdeksän ja kuopus kuusi. Pyrin sopuisaan eroon ja vuoroviikkovanhemmuuteen. Olen fiksu ja kunnollinen, fyysisesti hyvässä kunnossa, ihminen omine vikoineen ja hyvine puolineen. Millainen on tällaisen nelikymppisen vuoroviikkoisämiehen asema parisuhdemarkkinoilla, varmaan jossain vaiheessa haluan pysyvämpääkin naisseuraa. Vai onko kaikki hyvät viety ja edessä juopottelua, masennusta ja pubiruusuja? Lapsia en enää haluaisi, toki kumppanin aiemmat lapset eivät haittaa kunhan eivät ole pieniä.

Niin, vähän vaikeaahan se saattaa tulla olemaan. Itse esim. voisin olla sinusta kiinnostunut. Olen 37-vuotias eronnut nainen, talous ja muuta asiat kunnossa, enkä tarvitse lapsilleni isää, koska heillä sellainen edelleen on. Mutta lapseni ovat pääsääntöisesti minulla, eli meidän yhteinen aikamme olisi  kortilla. 

Vierailija kirjoitti:

Ero vaimon kanssa lienee edessä vuoden sisällä, esikoinen on yhdeksän ja kuopus kuusi. Pyrin sopuisaan eroon ja vuoroviikkovanhemmuuteen. Olen fiksu ja kunnollinen, fyysisesti hyvässä kunnossa, ihminen omine vikoineen ja hyvine puolineen. Millainen on tällaisen nelikymppisen vuoroviikkoisämiehen asema parisuhdemarkkinoilla, varmaan jossain vaiheessa haluan pysyvämpääkin naisseuraa. Vai onko kaikki hyvät viety ja edessä juopottelua, masennusta ja pubiruusuja? Lapsia en enää haluaisi, toki kumppanin aiemmat lapset eivät haittaa kunhan eivät ole pieniä.

Niin, vähän vaikeaahan se saattaa tulla olemaan. Itse esim. voisin olla sinusta kiinnostunut. Olen 37-vuotias eronnut nainen, talous ja muuta asiat kunnossa, enkä tarvitse lapsilleni isää, koska heillä sellainen edelleen on. Mutta lapseni ovat pääsääntöisesti minulla, eli meidän yhteinen aikamme olisi  kortilla. 

Ei naisten löytäminen mitään rakettitiedettä ole. Ihan totaaliset tumpelot vain tekevät siitä ihme numeron ja naiset itse esim. täällä heittää vettä myllyyn. Sä olet löytänyt ennenkin joten etköhän löydä jatkossakin. Nuorena toki tapaa ehkä enemmän vastakkaisen sukupuolen edustajia kun on opiskelut ja asianmukaiset riennot, mutta omasta elämäntyylistähän se on kiinni.

Eiköhän se naisen löytyminen tai löytymättä jääminen enemmän riipu niistä kaikista muista ominaisuuksistasi kuin iästä, sekä siitä, että olet eronnut kahden lapsen isä.

t. 32v. 9-vuotiaan lapsen yh-äiti

Itse löysin 28v mukavan naisen eron jälkeen. Asiat on paremmin kuin avioliiton aikana, itsestä se on aika paljon kiinni. Ei kannata jäädä itsesääliin rypemään.

yh-m39

Katsopa ympärillesi. Hyvin monet nelikymppiset eroavat ja vuoden parin päästä he ovat löytäneet uuden kumppanin. Monella nelikymppisellä on lapset tehty jo ja lapset asuvat vuoroviikoin vanhempiensa luona. Tilannetta ei tarvitse nykyään enää selitellä ja jos aikuiset ovat yhtään normaalisti ajattelevia, niin kaikki asiat ovat järjestettävissä.

Katsopa ympärillesi. Hyvin monet nelikymppiset eroavat ja vuoden parin päästä he ovat löytäneet uuden kumppanin. Monella nelikymppisellä on lapset tehty jo ja lapset asuvat vuoroviikoin vanhempiensa luona. Tilannetta ei tarvitse nykyään enää selitellä ja jos aikuiset ovat yhtään normaalisti ajattelevia, niin kaikki asiat ovat järjestettävissä.

Eroa nyt ensin ensimmäisestä vaimostasi ja rupea sitten vasta miettimään toista vaimoa. Vai ajattelitko ottaa tuohon avioliiton sivuun toisen naisen?

Olen 38 v. lapseton, enkä halua lapsia. Voisin seurustella erikseen asuen, lapsia voisin tavata heidän toiveidensa mukaan tai en ollenkaan jos he niin haluavat.

Ihan hyvä asema kai. Ainakin yksi nelikymppinen vuoroviikoisä löysi minut nelikymppisen äidin, jolla lapset enimmäkseen. Toki yhteinen aika välillä vähissä, mutta sellaista se on perheellisellä yh:lla. Minusta oli hyvä, että miehellä on lapsia. En usko, että muuten ymmärtäisi esim. juuri aikataulujen haastavuutta.

No täältä löytyy ainakin yksi lapseton nelikymppinen, jolle lapset olisi pelkkää plussaa. Kyse on vain siitä missä tän ikäiset ihmiset nykyään tapaa - ruokakaupassa?

Itse olen nelikymppinen lapseton nainen ja periaatteessa voisin harkita vuoroviikkoisää (olen harkinnutkin, muut syyt tulivat väliin). Lähinnä ehtona olisi se, ettei minusta yritetä heti tehdä kotiapulaista, joka ottaa lapsista (ruokahuolto-, kuskaukset jne) vastuuta ja hyvin tienaavana lapsettomana paikkaa iskän vuotavaa lompakkoa  lomia yms maksettaessa. En ole vainoharhainen hyväksikäytön suhteen, mutta jos kuvaan astuisi liian nopeasti osallistuminen lapsiperheen arkeen (siis ennen kaikkea niihin tylsiin velvoitehommiin, ei niinkään seuranpitoon tai yhdessäoloon sinänsä) ja talouteen, niin nostaisin kytkintä. Seurustelu voisi minun kannaltani toimia, jos ensin tapailtaisiin rauhassa harvemmin, toki lapsetkin ajallaan, mutta vasta kun suhde on erittäin vakaalla pohjalla alkaisin panostaa kokonaisvaltaisemmin koko porukkaan.

Mainitusta syystä voisi tietysti apn olla parempi katsella yh äitejä: lapsettomalle osallistuminen perhe-elämään on sen arvoista, jos hyödyt ihmissuhteesta ovat todella suuret, sen sijaan toiselle yksinhuoltajalle kyseessä voi olla win-win -tilanne, kun kumpikin hyötyy arjen helpottumisesta ylimääräisen aikuisen astuessa kuvioihin.