Miten kerron vanhemmille...?

Minkä ikäinen olet? Millaiset välit vanhempiin?

[quote author="Vierailija" time="04.10.2015 klo 10:58"]

No huoh. Olet sairas ihminen, ja suosittelen psykiatrille menemistä. Jos sulla on naisen/miehen genitaalit et ole transsukupuolinen vaan edustat sitä mitä anatomisesti olet. Ja eiköhän sun vanhemmat tiiä sun sukupuolen. Olet nyt päästäs vialla vain. JOten hopihopi pakkohoitoo

[/quote]

Hopi hopi arkkuun sä!

Millaisia sun vanhemmat on? Parhaassa tapauksessa tietävät jo asian ihan hyvin, huonoimmassa syyllistävät sinut kaikesta antiikinajan ryhmäseksistä lähtien ja kieltävät olemassaolosi. Näitä ääripäitä on tietty harvassa, mutta paljon riippuu siitä mihin porukkaan vanhempasi kuuluvat. Minkä ikäinen olet itse? En kysy siksi, että epäilisin tietoisuuttasi sukupuolestasi, vaan siksi, että jos olet kovin nuori, on vanhempiesi helppo kuitata vaikea aihe vain "vaiheena".

Tsemppiä kovasti.

Nosto

Minulle lapsi on rakas, vaikka hän valitsisikin valtavirrassa toisin tai kokisi kuuluvansa vähemmistöön kunhan asia on laillista eikä kenenkään henki/elämä vaarannu. 

Rukoilen vain, että lapsieni elämän tie olisi täynnä siunausta ja suojelusta, että se olisi hyvä elämä niine valintoineen, joita he tekevät elämänsä aikana. Ja, vaikka puhun nyt valinnoista niin en yritä sanoa, että seksuaalinen suuntautuminen olisi valinta. Enkä halua ottaa kantaa siihen onko se teologisesti oikein.

Silloin meidän kaikkien valintoja tulisi pohtia aivan samoin eikä me ihmiset osata koskaan antaa oikeaa vastausta, vain Jumala tietää ja Hän on sanonut, että olemme jokainen Hänelle rakas. Emme ole täydellisiä kukaan ja synti on osa ihmisyyttä täällä. Varmaan tärkeintä on, että teemme omalta osalta elämäämme rakkauden nimissä ja pyrimme välttämään pahaa ja osaamme katua sekä pyytää anteeksi tekoja ja asioita, joiden kanssa emme voi olla hyvillä mielin.

Pyydä Jumalalta voimia kertoa totuus ja elää sen kanssa.  Vanhempasi saattavat alkuun järkyttyä tmv. sanoa jopa ikävästi, mutta luulisi, että he huomaavat alkujärkytyksen jälkeen, että olet edelleen se sama ihminen ja heidän lapsensa eikä se ole syy hylätä ketään tai kieltää. Jos näin ikävästi kävisi niin toivotan voimia sinulle seurata sydäntäsi ja antaa anteeksi vanhemmillesi heidän ymmärtämättömyytensä. Heillä ei varmasti ole helppoa sellaisen valinnan kanssa elää jos lapsensa hylkäävät. 

Voit näyttää esimerkkiä ja ettet sanoisi mitään peruuttamatonta takaisin. Silloin heillä ei ole eikä tule olemaan mitään muuta kynnystä tulla luoksesi ja hyväksyä.

Elämä ei ole helppoa. Ei elämän ole tarkoituskaan olla helppoa ja kaikilla meillä on omat taakkamme. Se ei silti tarkoita sitä ettetkö voisi iloita elämästäsi myös niiden taakkojen kanssa. Sitä me täällä kaikki opettelemme.

Meille on tärkeää toisten hyväksyntä ja huolenpito, mutta eikö ole tärkeintä, että yrittää itse toimia parhaansa mukaan siten? Vain siten voi tulla muutosta parempaan, olla esimerkkinä. Ehkä vanhempasi oppivat myös sinusta.

Tsemppiä matkaan ja ehkä saat voimia myös siitä ajatuksesta, että epävarmuus on kaikkein energiaa vievintä? Mene rohkeasti ja ota vastaan se mitä tulee. Kukaan täällä ei pysty sitä sinulle kertomaan,mutta kanssatukea voit varmasti saada netistä paljonkin ja ehkä niiden lukeminen (varsinkin ne tarinat, jotka jatkuvat onnellisesti) antaa sinullekin uskoa tulevaan.  Tukeudu niihin ja anna tarvittaessa vanhemmillesi tilaa ja aikaa. Toivon, että kaikki menisi parhainpäin! :)