Ristiriitaisia tunteita... mitä teen?

Moikka. Nyt kaivataan viisaanpien neuvoa ja mahdolliset kokemukset otetaan vastaan kanssa.

Olen 26vuotias yksinhuoltaja äippä ala-asteikäiselle pojalle. Puolisen vuotta sitten tapasin miehen jonka kanssa olemme tiiviisti tapailleet. Hänellä ei ole mitään vastaan lastani kohtaan ja on pitänyt jo nytten häntä kuin omanaan. Olimme jo suhteemme alusta asti keskustelleet lapsista ja hän teki selväksi ettei halua omia lapsia  vaikkei hänellä ole niitä mitään vastaan ja itse kerroin etten ole varma haluanko lisää lapsia, koska esikoiseni odotus aika oli todella vaikea, eikä vauva vuodetkaan mitäkään hehkeät olleet monien kuukausien yövalvomisien takia ja vakavan aivokalvontulehduksen sairastamisen aikana melkein menetin pojan. Emmekä asu yhdessä.

Mutta nytten tuntuu kuin koko maailma olisi hajonnut tuhansiksi ja taas tuhansiksi palasiksi. Olen raskaana rv6+2. Ehkäisy petti. Tein testin varmuudelta, koska kroppani alkoi tuntua oudolta ja oirehtimaan samalla tapaan kuin esikoista odottaessani. Ja yllätys se näytti plussaa. Olin järkyttynyt asiasta etten osannu kuin itkeä. Olin paniikissa mitä teen. sinä iltana keräsin rohkeuteni ja laitoin viestin miehelle ja kerroin mitä on tapahtunut. Häneltä tuli vaan viesti takaisin, että hän on töissä tulee töiden jälkeen käymään.

No kun hän vihdoinkin saapui paikalle niin emme sanoneet mitään toisillemme puoleen tuntiin. Sitten hän kysyi aionko pitää tämän. Johon vastasin etten tiedä. Keskustelimme pitkään asiasta. Nyt hän ei ole pakottamassa minua mihinkään mihin itse en halua, vaan kuulema kantaa vastuunsa kuin mies. Ja itselläni ajatukset seilaa ristiin jatkuvasti. Vaikka ajattelen mielessäni että pidän tämän lapsen niin tulen pakottamaan miehen johonkin mihinkä hän ei halua, jota alkaa vihaamaan ja katkeroituu. Ja toisinaan ajattelen että jos teen abortin niin tulen vihaamaan itseäni lopun elämää, että olen riistänyt jotain monelle tärkeää. Miehen kanssa käydyt keskustelut tähän mennessä ovat minusta tuntunut ettei hän minua mihinkään pakota, mutta ei oikein iloitsekkaan siitä jos pidän tämän. Mutta jos tämän pidän niin hän ei anna minun yksinkään huolehtia tästä. Ja voin sanoa ettei tämä raskaus mihinkään hyvään ajanjaksoon tullut.

Paniikissa soitin jopa tädilleni, joka on kuunnellut murheeni monet kerrat lapsesta asti. Ja tämä tätikin asuu toisella puolen suomea ja kerroin saman. Häneltä sain vain neuvoksi pitää tämän tulevan lapsen, että tulkoot mies perässä jos tahtoo.