Tuleeko sinun lapsestasi työtön?
Miten käy kun valmistuu koulusta, joutuuko kortistoon?
Kommentit (32)
Todennäköisesti noin ylimielisellä asenteella, kun kaikkea pidetään itsestään selvyytenä. Juu, tiedän että vika on kasvatuksessakin, että peiliin voin katsoa.
Aika suurella todennäköisyydellä ei. Esikoinen opiskelee lääketieteellisessä, keskimmäinen valtiotieteellisessä sosiaalityötä. Kuopus on vielä lukiossa, jossa pärjää hyvin ja aikoo hakea opiskelemaan psykologiaa tai logopediaa.
Toivottavasti ei, kun yliopistokoulutuksella mennään. Kesätöitä lapset ovat saaneet vaihtelevasti, joinain vuosina on valita asti ja joinain ei niin mitään. Tuurilla on iso osuus.
Tuurilla tai suhteella voi päästä töihin. Moni noista ei ikinä pääse töihin. Ehkö 80 % jää kokonaan työttömiksi
Tyttärelleni tulee yliopistokoulutus Yhdysvalloissa. Eiköhän sillä töitä saa.
Ompas AV-mammoilla paljon yliopisto-lapsia. Tuskin meillä.työttömäksi jäädään, kumpikin on VAAN ammattikoulussa.
[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 09:44"]Tuurilla tai suhteella voi päästä töihin. Moni noista ei ikinä pääse töihin. Ehkö 80 % jää kokonaan työttömiksi
[/quote]
No kyllä koulutuksellakin on aika iso osuus töihin pääsemisessä. Aika törkeää koulutuksen tai osaamisen aliarvioimista väittää, että töitä saa vain tuurilla tai suhteilla. Jotkut tekee vuosikaudet töitä osaamisensa eteen, ja sitten sinä kuittaat töiden saamisen "tuuriksi".
[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 09:48"]Ompas AV-mammoilla paljon yliopisto-lapsia. Tuskin meillä.työttömäksi jäädään, kumpikin on VAAN ammattikoulussa.
[/quote]
Yleensä näihin vastaa ne, joiden lapsilla hyvät koulutukset. Ei jonkun peruskoulun keskeyttäneen elämämkoululaisen äiti paljoa lapsensa koulumenestyksestä halua huudella.
[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 09:49"][quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 09:44"]Tuurilla tai suhteella voi päästä töihin. Moni noista ei ikinä pääse töihin. Ehkö 80 % jää kokonaan työttömiksi
[/quote]
No kyllä koulutuksellakin on aika iso osuus töihin pääsemisessä. Aika törkeää koulutuksen tai osaamisen aliarvioimista väittää, että töitä saa vain tuurilla tai suhteilla. Jotkut tekee vuosikaudet töitä osaamisensa eteen, ja sitten sinä kuittaat töiden saamisen "tuuriksi".
[/quote]
Ymmärräthän, että myös ne 50 000 akateemista työtöntä ovat tehneet vuosikausia töitä osaamisensa eteen?
[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 09:48"]
Ompas AV-mammoilla paljon yliopisto-lapsia. Tuskin meillä.työttömäksi jäädään, kumpikin on VAAN ammattikoulussa.
[/quote]
Mitäs vikaa ammattikoulussa on? Ei se ole mitään vaan-koulutusta, kaikenlaisia ammatteja kun yhteiskunnassa tarvitaan.
[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 09:54"]
[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 09:48"]
Ompas AV-mammoilla paljon yliopisto-lapsia. Tuskin meillä.työttömäksi jäädään, kumpikin on VAAN ammattikoulussa.
[/quote]
Mitäs vikaa ammattikoulussa on? Ei se ole mitään vaan-koulutusta, kaikenlaisia ammatteja kun yhteiskunnassa tarvitaan.
[/quote] Palkka 1500-2500. Kannattaako oikeesti kouluttautua alalle joka ei sinua elätä?
Minun lapsestani tulee kerjäläisiä ja koulutus on jo alkanut viime kesänä. Mukavaa kun sosiaalitukea tulee perheelle 3000 euroa kuukaudessa ja ihmiset antavat vielä toisen mokoman lisää.
T: sossupummi forever
Tradenomit istuu kaupan kassoina pätkäduunareina. Eikä sillä koulutuksella ikinä pääse muihin töihin
Toinen on sairaanhoitaja ja toinen hyvä duunari, jolla ei ole edes ammattikoulutusta ja siitä huolimatta on ilman suhteita ollut koko ajan lukion- ja armeijan jälkeen ollut työssä, "viettämässä välivuotta"
Meidän lapsesta tod näk tulee syrjäytynyt työtön. Ei varmaan tule saamaan edes opiskelupaikkaa. Hyvä jos peryskoulun onnistuu suorittaa loppuun.
Lapsi nyt kuudennella.
On jo. Ei opiskellut pakolaistyöntekijäksi.
Oikeesti harva tulee saamaan mitään työpaikkaa suomessa. Kannattaa lukea erillaisia kieliä jotta muutto olisi helpompaa
[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 09:57"]Tradenomit istuu kaupan kassoina pätkäduunareina. Eikä sillä koulutuksella ikinä pääse muihin töihin
[/quote] pääsin vakituiseen työhön jo opiskeluaikana t. Trade
Tuskin teen lapsia kun ei niille ole tulevaisuutta Suomessa
Jos minun lapsestani tulisu työtön, olisin pettynyt.