Mistä johtuu 40v miehen erektio-ongelmat?
Siinä siis kysymys naisen (aviovaimon) suusta. Onko täällä MIEHIÄ paikalla, miehet varmaan osaavat vastata paremmin kun tuntevat miehisen välineen toiminnan paremmin.
Taustaa sen verran, että mies ei tupakoi, juo kohtuudella alkoholia (ei humalahakuisesti, mutta kuitenkin pari olutta joka ilta), syö mättöruokaa, ei harrasta liikuntaa, työ on melko stressaavaa.
Koskaan ei ole ollut meillä aiemmin tätä ongelmaa, mutta nyt tullut aivan yhtäkkiä. Ei oikein ota eteen ja jos ottaa niin on puolikova. Ja sitten kun seisoo niin ei meinaa tulla millään, jyystää välillä vaikka tunnin ja minäkään en oikein sitä jaksa... Välillä lopettaa kesken, kun sanoo, että ei oikein kunnolla seiso.
Taustaa sen verran, että olen itse hoikka ja timmi, saman ikäinen kuin mies. Eli ei voi sanoa, että sen takia ei mieheltä onnistu, että olisin jotenkin ruma ja lihava plösö. Avioliittoa takana meillä 15 vuotta. Aina mies ollut meistä se viriilimpi. En oikein tiedä mikä vaivaa? Kaksi vuotta sitten mies kertoi pettäneensä jonkun yhden illan hoidon kanssa ja olin heittämässä sitä pihalle. Mutta mies sai pääni kääntymään kun vakuutti rakkautta ja anoi anteeksiantoa. Meillä ei ole ollut riitoja sen jälkeen, kun olen tällainen ehkä liiankin kiltti :(
Mistä siis johtuu tuo miehen seksiongelma? Mies itse sanoo, että ei ole lämmitelty tarpeeksi?! Itse hän on kuitenkin näissä tilanteissa tehnyt aloitteen ja halunnut sisään, mutta sitten vetäytyy. Mulla hiipii pahat aavistukset, etät jos tämä johtuu siitä sen pettämisreissusta. Jos se vaikka ajattelee vielä jotain toista naista?! Ei sillä mitään suhdetta ole mun selän takana, sen kyllä tiedän, koska on koko ajan kotona.
Tämä siis ihmetyttää minua sen vuoksi, että minä olen luullut, että miehillä nämä ongelmat alkaa vasta paljon myöhemmin kuin 40v, vai? Kertokaa nyt miehet mistä tämä johtuu?
Kommentit (25)
[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 22:20"]
Miehesi kaipaa (tarvitsee) jotain vaihtelua. Ehdota rohkeasti jotain ihan uutta..
[/quote]
En oikein tiedä mitä se uusi sitten on? Olen tilannut kasan erilaisia seksilelujakin. On leluja naiselle ja on leluja miehelle. On kesympää ja ja villimpää lelua. Olen ehdottanut kaikkea uutta. Olen kysynyt mitä hän haluaa ja mitä ei halua. Vastaa minulle, että hän saa minulta kaiken mitä haluaa.
Olen jopa tarjonnut anaalia, jos sitä haluaa, mutta ei kuulemma halua. En oikein keksi mitä enää voin tarjota. Jotain niin extremeä, että heikottaa, on enää tarjoamatta. Koska mä oikeasti en ole rajoittunut. Olen täysin ihmeissäni!!
-ap
Ok. Kovasti olet yrittänyt. Jos omia halujani mietin, niin nuorempana teki pirusti mieli vierasta. Nyt vois tarjota omaa vieraalle..
Syö mättöruokaa, juo 1-2 olutta illassa, stressiä, ikä 40 v. Mikä se kysymys oli?
Verisuonet ei toimi kun kolesterolia liikaa. Ihan tavallista että erektio alkaa heiketä tuossa iässä, jos ei mies hyvässä kunnossa.
[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 22:41"]
Syö mättöruokaa, juo 1-2 olutta illassa, stressiä, ikä 40 v. Mikä se kysymys oli? Verisuonet ei toimi kun kolesterolia liikaa. Ihan tavallista että erektio alkaa heiketä tuossa iässä, jos ei mies hyvässä kunnossa.
[/quote]
No itseäni ihmetyttää se, että JO 40v on erektio-ongelma, vaikka elämäntavat eivät olekaan kovin terveelliset. Ja jotenkin olen luullut, että tupakointi on se asia, mikä voimakkaammin vaikuttaa toimintakykyyn, vai olenko väärässä? Mies ei siis tupakoi.
Ymmärtäisin kyllä, jos mies olisi 50-60v ja epäterveelliset elämäntavat siihen yhdistettynä aiheuttaisivat tuon ongelman. Mutta 40v...
Itseäni ärsyttää se, että oikeasti en ole koskaan ollut mikään pihtari. Tekisi mieli ravota miehelle, että kykenet kyllä muita nussimaan, mutta vaimosi edessä keppi ei toimi. Mutta en viitsi. Enkä jaksa. En vain tajua?! Ja siksi tietysti pelkään miehen parin vuoden uskottomuuden trakia, etät jos se kuitenkin pelaa jotain peliä jonkun naisen kanssa ja siksi ei vehje toimi. Mutta mies on nykyään koko ajan kotona, että en keksi missä välissä se muita enää hoitelisi.
Kertokaapa siis miehet mitä minun pitäisi tehdä. Kehtaanko ehdottaa miehelle, että menisi lääkäriin hakemaan apua tuohon seisokkiongelmana? Vai annanko asian olla enkä mainitse siitä miehelle?
-ap
syita voi olla monia. Todennakoisesti keho ei toimi ihan niin virkeasti kuin uorempana (huonot elamantavat) ja tama heikentynyt meno heijastuu suorituspaineina pahentaen tilannetta entisestaan.
Pornon katselun maara olisi hyva tietaa? voipi vaikuttaa.
Käy hakeen muutama viagra ja ujuta miehelle. Kyllä seisoo..
Johtuu ihan miehen iästä. Siksi en katselekkaan yli 30v miehiä.
[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 00:58"]
Johtuu ihan miehen iästä. Siksi en katselekkaan yli 30v miehiä.
[/quote]
Oletko homo. Oisit voinut olla vastaamatta kun et näköjään ihmisen anatomiasta mitään tiedä. Täällähän tuntuu olevan tämä ongelma, jos joku asiallisesti jotain kysyy niin aina on joku neropatti joka loukkaa apua tarvitsevia ihmisiä. m62
[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 00:58"]
Johtuu ihan miehen iästä. Siksi en katselekkaan yli 30v miehiä.
V...u mikä idiootti
Voipi olla noi elämän tavat,pettämisjuttu joko mennyt tai ajankohtainen, ressi ja suorituspaineet, liikunnan puute tai että esileikki lyhyttä eikä ehkä koe olevansa riittävä tai haluttu taholtasi. Onkos terhakoita aamuerektioita?
[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 16:48"]
[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 00:58"]
Johtuu ihan miehen iästä. Siksi en katselekkaan yli 30v miehiä.
V...u mikä idiootti
[/quote]
Hyvä että tunnustit olevasi idiootti. Siitä se sinun parantumisesi alkaa kun tunnustaa mikä on. M
[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 16:55"]
Voipi olla noi elämän tavat,pettämisjuttu joko mennyt tai ajankohtainen, ressi ja suorituspaineet, liikunnan puute tai että esileikki lyhyttä eikä ehkä koe olevansa riittävä tai haluttu taholtasi. Onkos terhakoita aamuerektioita?
[/quote]
Esileikki on melko pitkä, ehkä noin puoli tuntia. Vai pitäisikö olla vielä pidempi?
Ennen oli terhakka aamuseisokki, mutta nykyään ei enää. Tarkoitan, että vaisu seisokki tai sitten ei lainkaan. Aiemmin mies aina ylpeili aamuseisokillaan ja olihan se hyvä. Nyt ei puhu asiasta lainkaan ja silloin kun oma-aloitteisesti koittelen niin ei se ole entisenlaisensa aamuisin.
Viime kerralla tapahtui myös jotain ihan uutta. Mies ei lauennut sisääni vaan otti vehkeensä pois session puolivälissä ja hoiteli siinä sitten itsensä loppuun ja käski minun hoitaa itseni. Täh? Ei siinä mitään, jos tämä olisi meille normaalia, mutta ei ole koskaan ennen tällaista 15 vuoden aikana tapahtunut. Mitäs tämä nyt tarkoittaa, jospa miehet osaisivat valottaa tätä?
Olen oikeasti ihan hämilläni että mitä tässä on tapahtumassa!
-ap
[quote author="Vierailija" time="21.09.2015 klo 11:42"]

Kuulostaa, että otat seksin vähän liian vakavasti ja raivokkaasti. Miehen munalle raivoaminen on varmin konsti jolla menetät miehesi arvostuksen.
Tuossa iässä alkavat miehen testosteronitasot laskea ja se vaikuttaa seksuaaliseen haluun. Toki taustalla voi olla jokin muu syy, kuten stressi tai useamman asian summa. Jos olette olleet kauan yhdessä, niin yksi syy voi olla kyllästyminen. Syy ei ole sinussa, vaan se on luonnollista pitkässä suhteessa.
Jostain luin, että jos ei ole aamuseisokkia, niin testosteronitasot ovat alhaiset, eli johtuisko siitä? Miehilläkin on vaihdevuodet, mieshormonien määrä laskee, toisilla rajummin ja toisilla hitaammin. Miesten vaihdevuodet alkavat n. 40-45 v. Eli siis ihan normaalia on tuon ikäiselle, jollakin erektio alkaa heiketä vasta yli 50 v. Huonot elämäntavat näkyvät koko elimistön toiminnassa ja stressi vaikuttaa hormonitasoihin, pätee sekä miehiin että naisiin.
Pikaisesti kannattaisi korjata elintapoja, kalja ja roskaruoka pois, tilalle vettä ja kasviksia ja hyviä rasvoja ja riittävästi proteiinia. Ja päivittäin liikuntaa. Jotain lisäravinteita myös voisi kokeilla, eikös sinkki ole miehille tärkeää? Osaavat varmasti terveyskaupassa kertoa mitkä aineet on keski-ikäiselle miehelle tärkeitä. Tilanne voi vielä parantua. Tuohan on sun kannalta harmillista, koska naisilla yleensä halut kasvaa juuri nelikymppisenä.
[quote author="Vierailija" time="21.09.2015 klo 13:51"]Tuohan on sun kannalta harmillista, koska naisilla yleensä halut kasvaa juuri nelikymppisenä.
[/quote]
Koska naiset muuttuvat miesmäisemmiksi kun estrogeeni vähenee. Kuka nyt miehistä naista panisi..
L-arganiini lisäravinne voi auttaa erektiossa. Parantaa verenkiertoa.
Miehellä alkoi olla jo toinen nainen mielessä, kun hoiteli itsensä loppuun ja kehotti minua tekemään itselleni saman.
[quote author="Vierailija" time="21.09.2015 klo 15:00"]
[quote author="Vierailija" time="21.09.2015 klo 13:51"]Tuohan on sun kannalta harmillista, koska naisilla yleensä halut kasvaa juuri nelikymppisenä.
[/quote]
Koska naiset muuttuvat miesmäisemmiksi kun estrogeeni vähenee. Kuka nyt miehistä naista panisi..
[/quote]Ja toisinpäin, miehet muuttuvat iän myötä usein naisellisemmiksi, koska testosteroni vähenee. Myös penis pienenee iän myötä. Ei naiset kuitenkaan kovin miehekkääksi yleensä muutu, kaikki eivät muutu ollenkaan, se on ihan yksilöllistä, kuten miesten naisistuminenkin. Hyvin ainakin naiset tuntuu kelpaavan iästä ja miehistymisestä huolimatta. Vanhemmissa ikäluokissa taas miehiä on vähemmän, joten eiköhän naismaiset miehetkin kelpaa naisille.
Miehesi kaipaa (tarvitsee) jotain vaihtelua. Ehdota rohkeasti jotain ihan uutta..