Lue keskustelun säännöt.
Mistä tiesit olevasi valmis äidiksi?
14.09.2015 |
Tuliko itsellesi jonkinlainen varmuus siitä, että olet valmis äidiksi, ja miten pitkän harkinnan jälkeen se tapahtui?
Olen nyt puolitoista vuotta pyörittänyt päässäni ajatusta siitä jos meillä olisi vauva... Jos vaikka istun sohvalla niin mietin vauvan vierelleni ja kuinka silittäisin sitä. Kun olen sängyssä niin näen sen vauvan siinä vieressä. Kaikkialla mietin että miten tämä tilanne menisi jos olisi vauva.
Olenkohan sekoamassa jo...
Meillä on kaikki ulkoiset edellytykset jotta voisimme hankkia lapsen, ja ikäkin pian 30, yhdessä oltu jo yli 10 vuotta. Koti on tilava, ja rahaakin on riittävästi.
Ainoa mikä tuntuu tällä hetkellä hankalalta on se ettei voisi matkustella kuten ennen. Oletteko pystyneet matkustamaan vauvan kanssa tai raskaana ollessanne, ja onko tullut huonoja kokemuksia? Alkoholista pystyn kyllä olemaan sen vuoden erossa, vaikka kovasti tykkäänkin viineistä yms. Enää en keksi kovin päteviä syitä miksi emme jättäisi ehkäisyä jo pois. Kertokaa viisaammat :)
Kommentit (17)
En ollutkaan valmis, enkä tiennyt olevani..kasvoin siihen raskauden myötä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En mistään. 22-vuotiaana iski kova vauvakuume ja sitä seurailin.
En mistään. Mutta kun lapsi ilmoitti tulostaan, niin ajattelin, että kyllä me varmaan pärjätään, ovathan muutkin pärjänneet. Olin kuitenkin 29-vuotias ja vakaassa parisuhteessa, molemmilla töitä, omistusasunto. Ja kun lapsi syntyi, niin huomasin, ettei kyse ollut pelkästään pärjäämisestä päivästä toiseen, vaan tuntui hyvältä ja mukavaltakin.
Iski kamala vauvakuume, jonka jälkeen olin 1 kk päästä raskaana...
Jos matkustelua mietit, niin mun mielestä lasten kanssa matkustaminen on kaikista vaikeinta kun ne ovat 2-5v. Silloin päiväunet ja ruokailut on vaikea järjestää. Eikä se silloinkaan ole mahdotonta.
Onko kenellekään tullut katumuksen tunteita vaikka raskausaikana? Jos kaverit ovat lähteneet baariin etkä ole itse päässyt mukaan? Tai joissain juhlissa muut juovat ja tanssivat humalapäissään ja sinä olet ollut jossain nurkassa lapsen kanssa? Rajoittaako se lapsi paljon elämää? Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiennyt olevani valmis. Vauvakuume tuli, joten toivoin olevani ja yritin valmistautua parhaani mukaan lukemalla aiheesta kaiken mahdollisen, jotta tottuisin ajatukseen. Raskausaikana iski yhdessä vaiheessa sellainen "apua, mihin mä oon ryhtyny, osaanko mä muka kasvattaa toisen ihmisen?!" -olo, mutta se meni ajan kanssa ohi. Kyllä, lapsi rajoittaa elämää, mutta sehän onkin tiedossa etukäteen joten siihen pystyy henkisesti valmistautumaan.
Nyt, kun meillä on lapsia kaksi, olen todennut että eihän yksi lapsi rajoita paljon mitään, sen kanssa on helppo mennä ja liikkua. Kahden kanssa on taas astetta hankalampaa. Mutta ei tämä nyt niin paha ole :) ovat nuo ihania otuksia.
Kiitos vastauksista!
Kertokaahan mitä voisin vielä tehdä ennen kuin hankin vauvan? Jäikö teiltä jotain kokematta? En halua hypätä benji-hyppyä, sitä ei kannata ehdottaa ;)
Olen saanut elää opiskelujen biletykset, ollaan nyhjätty tosiaan jo yli kymmenen vuotta miehen kanssa kotona kahdestaan. Kyllä tähän yksi vauva sopisi mukaan. Varmaan ainakin sitä yhteistä aikaa tulee olemaan sitten vähemmän. Ollaan myös matkusteltu mitä ehditty. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.09.2015 klo 21:55"]
Kiitos vastauksista!
Kertokaahan mitä voisin vielä tehdä ennen kuin hankin vauvan? Jäikö teiltä jotain kokematta? En halua hypätä benji-hyppyä, sitä ei kannata ehdottaa ;)
Olen saanut elää opiskelujen biletykset, ollaan nyhjätty tosiaan jo yli kymmenen vuotta miehen kanssa kotona kahdestaan. Kyllä tähän yksi vauva sopisi mukaan. Varmaan ainakin sitä yhteistä aikaa tulee olemaan sitten vähemmän. Ollaan myös matkusteltu mitä ehditty. Ap
[/quote]
Mä en keksi sanoa muuta kuin että NUKU :D Ja nauti rauhallisista koti-illoista miehen kanssa vaikka kyllästymiseen saakka. Lue rauhassa kirjaa, maalaa, lähde pitkälle lenkille (yksin tai yhdessä), saunokaa, nyhvätkää sohvannurkassa. Sitten kun vauva syntyy niin sitä omaa/yhteistä aikaa tulee olemaan niin paljon rajoitetummin, että aina mietin että kunpa olisin osannut tarpeeksi nauttia siitä kun sai vain olla kotona vaikka yksin ja vain tekemättä mitään. Tai siivota rauhassa. Toki lapsi antaa enemmän kuin ottaa ja kaikkeen sopeutuu, mutta se oma aika.. Sitä saa muutaman vuoden taas odotella :)
Ja alkuperäiseen kysymykseen sen verran, että minä en tiennyt enkä edes uskonut olevani lainkaan valmis. Tulin raskaaksi ehkäisystä huolimatta ja tilanne oli aluksi hyvinkin pelottava. Opinnot kesken ja biletysvaihde edelleen päällä (joo, vaikka olinkin jo 27). Olimme myös seurustelleet nykyisen aviomieheni kanssa silloin vasta reilun vuoden. Mutta raskaus muttaa, ja viimeistään vauvan ensimmäisinä elinkuukausina sitä vain kasvoi siihen äitiyteen. Sulla on aika hyvät lähtökohdat lastenhankintaan siihen omaani verrattuna, ja ihan ok äiti minustakin kuitenkin on tullut :) Enkä kaipaa entistä elämäänikään, vaan olen onnellisempi kuin koskaan ennen!
Toki nämä asiat kannattaa punnita tarkkaan, sekä järjellä että tunteella, mutta sanoisin että äitiyteen on oikeasti aika vaikea valmistautua, kun sitä millaista se oikeasti sitten on, on mahdoton tietää etukäteen.
Mä tiesin siitä, kun kaverini, jolla on ollut paljon vaikeuksia elämässään alkoi haaveilla vauvasta. Mullakin oli ollut vaikeuksia ja pelotti, ettei minunlaiseni voi olla äiti, vaikka tavallaan olen hyvin järkevä ja juoksut oli juostu jne. Mutta ystäväni usko itseensä valoi minuunkin uskoa ja se oli sitten menoa. Tiesin myös voivani luottaa mieheeni joka oli toivonut lapsia minua enemmänkin. Ja olen voinut luottaa. Itse en oo ollut äitinä niin hyvä kun kuvittelin pystyväni olemaan, mutta on tässä kuitenkin selviydytty. Eniten oon kaivannut omaa aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuohon rajoittamiseen kommentoin sen verran, että ekan n. 1,5 vuoden aikana en oikein edes halunnut lähteä mihinkään iltarientoihin, vaikka olisikin ollut mahdollisuus. Se side vauvaan on niin voimakas, että semmonen "ei huolta huomisesta" -krebaaminen ei vaan onnistunut vaikka yritin, koko ajan sitä mietti,kuinka se pieni tarvitsisi mua nyt.
En ole koskaan kokenut olevani valmis äidiksi. Enkä koe vieläkään vaikka kolmas lapsi syntyi 2 viikkoa sitten. Lapset hoidan rakkaudella ja ne on tekemällä tehtyjä mutten siltikään koe että olisin mitenkään valmis äidiksi. Sitä vaan suoriutuu kaikesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.09.2015 klo 21:19"]
Onko kenellekään tullut katumuksen tunteita vaikka raskausaikana? Jos kaverit ovat lähteneet baariin etkä ole itse päässyt mukaan? Tai joissain juhlissa muut juovat ja tanssivat humalapäissään ja sinä olet ollut jossain nurkassa lapsen kanssa? Rajoittaako se lapsi paljon elämää? Ap
[/quote]
Raskausaikana tulee ihan kaikenlaisia tunteita.
Mä en ole ollut lapsen kanssa sellaisissa juhlissa, joissa aikuiset tanssivat humalapäissään ja minä kökötän lapsen kanssa, enkä aio sellaisiin mennäkään.
Lapsen vanhemmat ovat lapsen kaikkein tärkein asia. Pari ensimmäistä elinvuotta lapsi ei ole lainkaan omatoiminen, aikuinen vastaa vessa-asioista, syömisestä, pukemisesta, nukkumisesta, vahtimisesta jne. Lapsi tarvitsee ympräivuorokautista seuraa, nukkumaankaan ei voi jättää jonnekin ja itse lähteä kaupungille. Tämän valossa voi miettiä, rajoittaako lapsi elämää. Tietenkin voi myös miettiä, muuttuuko se elämä muutenkin ihan toisenlaiseksi, joilloin tuota ajatusta lapsen rajoittavuudesta voi vain ihmetellä. Lapsi on nimittäin vain yksi elämää rajoittava tekijä, vapaa meistä ei ole oikeastaan kukaan.
[quote author="Vierailija" time="14.09.2015 klo 21:24"]
[quote author="Vierailija" time="14.09.2015 klo 21:19"]
Onko kenellekään tullut katumuksen tunteita vaikka raskausaikana? Jos kaverit ovat lähteneet baariin etkä ole itse päässyt mukaan? Tai joissain juhlissa muut juovat ja tanssivat humalapäissään ja sinä olet ollut jossain nurkassa lapsen kanssa? Rajoittaako se lapsi paljon elämää? Ap
[/quote]
Raskausaikana tulee ihan kaikenlaisia tunteita.
Mä en ole ollut lapsen kanssa sellaisissa juhlissa, joissa aikuiset tanssivat humalapäissään ja minä kökötän lapsen kanssa, enkä aio sellaisiin mennäkään.
Lapsen vanhemmat ovat lapsen kaikkein tärkein asia. Pari ensimmäistä elinvuotta lapsi ei ole lainkaan omatoiminen, aikuinen vastaa vessa-asioista, syömisestä, pukemisesta, nukkumisesta, vahtimisesta jne. Lapsi tarvitsee ympräivuorokautista seuraa, nukkumaankaan ei voi jättää jonnekin ja itse lähteä kaupungille. Tämän valossa voi miettiä, rajoittaako lapsi elämää. Tietenkin voi myös miettiä, muuttuuko se elämä muutenkin ihan toisenlaiseksi, joilloin tuota ajatusta lapsen rajoittavuudesta voi vain ihmetellä. Lapsi on nimittäin vain yksi elämää rajoittava tekijä, vapaa meistä ei ole oikeastaan kukaan.
[/quote]
Meidän sukujuhlat on kaikki sellaisia ryyppäjäisiä, ja niihin on varmaan pakko jatkossakin osallistua. Toki sieltä voi lähteä aiemminkin pois ennen kuin meno menee liian rankaksi.
Mutta eihän se lapsi niin paljon rajoita jos on myös isä joka vahtii lasta vaikka 30% ajasta? Pääsisin kuitenkin lenkille ja shoppailemaan, jos se lapsi vaan pärjää isän kanssa.
Niin ja monethan valittavat sitä unenpuutetta, olen tottunut neljän tunnin yöuniin ja kovaan työstressiin, joten en usko sen kotona olemisen olevan yhtä rankkaa kuin työelämä. Tällä hetkellä se äitiysloma kuulostaa ajatuksena todellakin ehkä hieman valheellisesti lomalta :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.09.2015 klo 21:32"]
[quote author="Vierailija" time="14.09.2015 klo 21:24"]
[quote author="Vierailija" time="14.09.2015 klo 21:19"]
Onko kenellekään tullut katumuksen tunteita vaikka raskausaikana? Jos kaverit ovat lähteneet baariin etkä ole itse päässyt mukaan? Tai joissain juhlissa muut juovat ja tanssivat humalapäissään ja sinä olet ollut jossain nurkassa lapsen kanssa? Rajoittaako se lapsi paljon elämää? Ap
[/quote]
Raskausaikana tulee ihan kaikenlaisia tunteita.
Mä en ole ollut lapsen kanssa sellaisissa juhlissa, joissa aikuiset tanssivat humalapäissään ja minä kökötän lapsen kanssa, enkä aio sellaisiin mennäkään.
Lapsen vanhemmat ovat lapsen kaikkein tärkein asia. Pari ensimmäistä elinvuotta lapsi ei ole lainkaan omatoiminen, aikuinen vastaa vessa-asioista, syömisestä, pukemisesta, nukkumisesta, vahtimisesta jne. Lapsi tarvitsee ympräivuorokautista seuraa, nukkumaankaan ei voi jättää jonnekin ja itse lähteä kaupungille. Tämän valossa voi miettiä, rajoittaako lapsi elämää. Tietenkin voi myös miettiä, muuttuuko se elämä muutenkin ihan toisenlaiseksi, joilloin tuota ajatusta lapsen rajoittavuudesta voi vain ihmetellä. Lapsi on nimittäin vain yksi elämää rajoittava tekijä, vapaa meistä ei ole oikeastaan kukaan.
[/quote]
Meidän sukujuhlat on kaikki sellaisia ryyppäjäisiä, ja niihin on varmaan pakko jatkossakin osallistua. Toki sieltä voi lähteä aiemminkin pois ennen kuin meno menee liian rankaksi.
Mutta eihän se lapsi niin paljon rajoita jos on myös isä joka vahtii lasta vaikka 30% ajasta? Pääsisin kuitenkin lenkille ja shoppailemaan, jos se lapsi vaan pärjää isän kanssa.
Niin ja monethan valittavat sitä unenpuutetta, olen tottunut neljän tunnin yöuniin ja kovaan työstressiin, joten en usko sen kotona olemisen olevan yhtä rankkaa kuin työelämä. Tällä hetkellä se äitiysloma kuulostaa ajatuksena todellakin ehkä hieman valheellisesti lomalta :)
[/quote]
No se riippuu ihan siitä, mitä tarkoitat sillä rajoittamisella. En tuossa viestissäni puhunut siitä, että äiti yksin hoitaa lasta, puhuin molemmista vanhemmista. Elämä muuttuu kokonaan, ei se ole pelkästään kysymys siitä, pääseekö lenkille ja shoppailemaan, tai montako prosenttia ajasta kukin lasta hoitaa.
Tiesin että olin valmis äidiksi kun 25v. iski vauvakuume. Kaikki oli muutenkin ok eli olin/olen yhä naimisissa hyvän miehen kanssa joka myös halusi lapsia, koti ja talous ok.
Olin valmis lapsiperhe-arkeen enkä kuvitellut mitään "idylliä" vaan ymmärsin että lapsi tuo mukanaan ilot ja surut. Olin valmis siirtymään elämässä vaiheeseen missä mielellään lapsi/lapset ovat ykkössijalla.
Mutta eihän niitä lapsia sitten niin vain tehtykään eli melkein 2 vuotta meni "tekemiseen" molempien kohdalla. 4 raskautta ja 2 lasta.
Nyt lapset ovat jo teinejä ja ei voi muuta sanoa kuin että hyvin on mennyt kaikki ja aika on vilahtanut ja pian täällä taas ollaan kahden kun lapset lentää pesästä.
Lapsenlapsia odotellessa ;)
Ei mistään voi tietää olevansa valmis, ennenkuin sen kokee. Itse kuvittelin olevani hyvin valmistautunut, mutta en todellakaan ollut valmis koliikki/refluksivauvaan joka huusi naama punaisena aamusta iltaan, tarkoitan siis sitä ettet voi tietää oletko valmis, koska et voi tietää mitä on luvassa.
.
Kuitenkin äitiys on antanut paljon, koen suurimmat onnistumiset ja epäonnistumiset lasteni kanssa. Kasvan joka päivä hieman enemmän tähän "rooliini".
Ei sitä varmasti tuon suurempaa varmuutta tule, kun etukäteen ei voi kuitenkaan tietää, miltä tuntuu, kun on oma lapsi.