Pph:n mollaajat. Myös päiväkodin koulutetut lto:t saattavat käyttäytyä lasta kohtaan eri tavalla
kun vanhemmat eivät ole läsnä.
Taannoin kaverini haki 3 vuotiaan poikansa pk:sta, ja sattumaltä yksi hoitaja juuri silloin retuutti poikaa vihaisena kädestä toiseen huoneeseen niin ettei pojan jalat osuneet lattiaan.
Säpsähti kovasti, kun huomasi lapsen äidin tupsahtaneen paikalle todistamaan tapahtumaa.
Kommentit (19)
ole samaan aikaan paikalla). Sijaisia on aina saatu.
Vierailija:
- kiitos siitä, että sijaisia ei palkata, ja lapset joutuvat olemaan ylisuurissa ryhmissä, joissa ei ole tarpeeksi hoitajia. Tämä on totuus tänä päivänä.
rehellisesti monen lapsi sanoo, ettei haluaisi mennä päiväkotiin kun siellä on pakko syödä lautanen tyhjäksi? Ja heti kun joutuu suurennuslasin alle asian suhteen, vuorotellaan hoitajien ja opettajien välillä vahtimisvuorossa, että Nic-Petteri syö varmasti lautasensa tyhjäksi..tuottaa nautintoa sadistisille opettajille.
Vierailija:
Meidän 3- ja 4-vuotiaat on onneksi hyvässä päiväkodissa (kunnallinen), jossa on heidänkin ikäisten ryhmässä AINA 4 aikuista paikalla (ryhmäkoko 21 lasta, joista kaikki ei koskaan
ole samaan aikaan paikalla). Sijaisia on aina saatu
Eli kyllä tiedän, ihan takuulla.
Itse omin silmin näen ne sijaisetkin, jos joku on lomalla tai sairas.
Sijaisia ei saatu läheskään aina, ja tällöin ulkoilut ja muut tällaiset jäivät pois, ja lapset katselivat videoita yhdessä huoneessa niin, että kaksi lapsiryhmää oli koottu yhteen.
Kurjaahan tuo on, ettei ulos pääse moneen päivään, mutta jos henkilökuntaa ei ole tarpeeksi, on sisällä pysyttävä ihan turvallisuussyistä.
Ja syy ei ole henkilökunnan, vaan päättäjien!
mutta maistettava on, edes ihan vähän. Se on mielestäni hyvä juttu. Meillä kotonakin on maistettava kaikkea mitä ruokapöydässä on. Vaikka lapsi ensin sanoo ettei tykkää, pari kolme kertaa maistettuaan tottuukin uuteen makuun ja alkaa tykkäämään siitä. Meidän lapset ei ennen tykänneet esim. juustosta, tomaatista, katkaravuista, kesäkurpitsasta ja sipulista, nyt syövät niitä mielellään koska " pakotettiin" muutaman kerran maistamaan, ja he tottuivat makuun.
Nirsot lapset kasvatetaan siten, että niille annetaan vain perunaa ja lihapullia, eikä ollenkaan salaattia koska ei ne kuitenkaan tykkää, eikä äiti halua pakottaa maistamaan.
Vierailija:
rehellisesti monen lapsi sanoo, ettei haluaisi mennä päiväkotiin kun siellä on pakko syödä lautanen tyhjäksi? Ja heti kun joutuu suurennuslasin alle asian suhteen, vuorotellaan hoitajien ja opettajien välillä vahtimisvuorossa, että Nic-Petteri syö varmasti lautasensa tyhjäksi..tuottaa nautintoa sadistisille opettajille.
Ei siellä pidä.
Taidat olla vainoharhainen, jos kuvittelet että päiväkodissa on sadistisia hoitajia ja lastentarhanopettajia, joiden suurin nautinto tulee siitä että pakottavat lapsen syömään lautasen tyhjäksi.
Ei päiväkodeissa ole pakko kaikkea syödä!
Vierailija:
rehellisesti monen lapsi sanoo, ettei haluaisi mennä päiväkotiin kun siellä on pakko syödä lautanen tyhjäksi? Ja heti kun joutuu suurennuslasin alle asian suhteen, vuorotellaan hoitajien ja opettajien välillä vahtimisvuorossa, että Nic-Petteri syö varmasti lautasensa tyhjäksi..tuottaa nautintoa sadistisille opettajille.
Meillä kyllä tarjotaan lapsille muutakin kun perunaa ja lihapullaa, joten siinä osuit väärään nyt tällä kertaa yleistämisyrityksessäsi.
Olen ollut lapsena itsekin nirso, mutta uskotko aivan oman vapaan valinnan kautta, olen oppinut syömään läheskaikkea. Vielä tänäkään päivänä en todellakaan tervehdi vanhaa harmaantunutta opettajaani, joka pakotti minut usein syömään inhokkiruokaani oikein tupla-annoksen..niitä ruokia en syö vielä tänäkään päivänä, joten hukkaan meni opettaja paran pakottamismeininki.
Ja kysyn sinulta onko sinulla pokkaa ja rohkeutta tässä sanoa, mitä ruokaa inhoat yli kaiken? Vaikka esim. silliä? Sopisiko, että noin kerran viikossa maistaisit kuitenkin sitä silliä, ehkä kenties opit sitten tykkäämään siitä?
Olen syönyt jopa pässin kiveksiä...
Sitäpaitsi, aikuinen on ihan eri asia kuin lapsi.
Ja on ihan eri asia sanoa että maista nyt hieman, kuin pakottaa lapsi syömään lautanen tyhjäksi. Kai sinäkin nyt sen ymmärrät.
Vierailija:
Meillä kyllä tarjotaan lapsille muutakin kun perunaa ja lihapullaa, joten siinä osuit väärään nyt tällä kertaa yleistämisyrityksessäsi.Olen ollut lapsena itsekin nirso, mutta uskotko aivan oman vapaan valinnan kautta, olen oppinut syömään läheskaikkea. Vielä tänäkään päivänä en todellakaan tervehdi vanhaa harmaantunutta opettajaani, joka pakotti minut usein syömään inhokkiruokaani oikein tupla-annoksen..niitä ruokia en syö vielä tänäkään päivänä, joten hukkaan meni opettaja paran pakottamismeininki.
Ja kysyn sinulta onko sinulla pokkaa ja rohkeutta tässä sanoa, mitä ruokaa inhoat yli kaiken? Vaikka esim. silliä? Sopisiko, että noin kerran viikossa maistaisit kuitenkin sitä silliä, ehkä kenties opit sitten tykkäämään siitä?
helppo heittää tuo kun varmasti tiedät ettei niitä todallakaan ole joka ruokapöydässä tarjolla..
Mitä muuten luulet saavuttavasi tuolla, että kaikki maistuu? Taivaspaikan, paremman aseman, kunnioitusta?
Voi kuule miten tekisi mieli tulla kokkaamaan sulle kaikkiruokaiselle jotain tosi hyvää vaikka etanoita sinihomejuustokastikkeen kera!
Ihan hyviä tyyppejä ollaan silti, vaikkei salaateista sun muista kummallisuuksista tykätäkään. Ja terveitä myös. Koittakaahan nyt relata taas vähän:D
Pässinkiveksiä olen syönyt parikin kertaa ulkomailla, siskoni miehen perheen luona. Eivät kuulu lempiruokiini mutta pystyn kyllä niitä syömään.
Etanat on muuten ihan jees, olen niitä monta kertaa ravintolassa tilannut. Sinihomejuustoa rakastan kaikessa muodossaan :)
En kuvittele saavuttavani tällä mitään. Mitä sinä kuvittelet saavuttavasi sillä, että nirsoilet, etkä opeta edes lapsillesi uusia makuja (maistamallahan niitä oppii). Ei pidä pakottaa syömään kaikkea, ei pidä väkisin tunkea ruokaa suuhun ja karjua että " sinähän maistat!" jos lapsi vastustelee. Mutta kun tarjoaa niitä ei-suosikkejakin ja pyytää maistamaan, niin joskus lapsi maistaa. Ja joistain oppii tykkäämään niin, että pyytää niitä itse lisää.
Me matkustamme paljon, ja on helppoa kun lapsemme voivat ravintolassa syödä melkein mitä vaan. Monen tuttavaperheen lapset syö ravintolassa vain nakkeja ja ranskiksia tai muusia ja lihapullia, ja menee pasmat sekaisin jos ulkomailla ravintolassa ei sellaisia olekaan (tasokkaammissa paikoissa harvoin on).
Nyt menen tekemään ruokaa perheelleni: syömme tänään täytettyjä paprikoita, munakoisoja ja kesäkurpitsoja.
Ja mitä alkuperäiseen aiheeseen tulee, en tunne enkä tiedä ainoaakaan päiväkotia, jossa pakotettaisiin syömään lautanen tyhjäksi, tai edes maistamaan itkettämällä lasta.
Vierailija:
helppo heittää tuo kun varmasti tiedät ettei niitä todallakaan ole joka ruokapöydässä tarjolla..Mitä muuten luulet saavuttavasi tuolla, että kaikki maistuu? Taivaspaikan, paremman aseman, kunnioitusta?
Voi kuule miten tekisi mieli tulla kokkaamaan sulle kaikkiruokaiselle jotain tosi hyvää vaikka etanoita sinihomejuustokastikkeen kera!
Kummallista on mielestäni se, että ruoan kanssa EI tarjoilla salaattia ja vihanneksia.
Vierailija:
Ihan hyviä tyyppejä ollaan silti, vaikkei salaateista sun muista kummallisuuksista tykätäkään.
Äitini on päiväkodissa töissä (urallaan ollut yli 10:ssä eri pk:ssa), eikä hänellä ole ollut kovinkaan paljon myönteistä sanottavaa ruokailuhetkistä, vaikka ne kuulemma ovat parantuneet tässä viime kymmenen vuoden aikana. Mutta yhä vielä on mm. _pakko_ maistaa, leipää ei saa ellei ole syönyt lautasta tyhjäksi (ts. jos ei pidä ruoasta, ei saa edes leipää vatsantäytteeksi), ruokapöydässä pitää istua kylmenevän ruoan edessä kunnes ruokailu on kokonaan ohi ja muut lapset menneet jo muihin hommiin. Ts. lapsi nolataan sillä ettei hän syönyt kaikkea. Joissain pitää vielä pyytää lopuksi anteeksi kun ei syönyt. Päiväkotikohtaista.
Minun lapsuudessani piti syödä kaikki (eskarissa). Jos ei syönyt (kuten minä en monesti), piti istua pöydän ääressä koko ruokailun jälkeinen vapaa-leikkiaika, jonka JÄLKEEN opettaja tuli vielä moittimaan syömättömyyttä. Sitten piti ottaa oma lautanen, mennä päiväkodin keittiöön antamaan se lautanen suoraan keittäjälle ja pyytää keittäjiltä anteeksi. Se oli verrattaen helppoa - kaverin päiväkodissa pidettiin vain nenästä kiinni ja lapottiin ruoka suuhun väkisin. Traumat tietenkin siitä jäänyt minulle sen verran, että en kyllä lämmintä ruokaa koko aikuiselämänäni ole arvostanut, enkä syö sitä kuin kohteliaisuudesta. Hajukin oksennuttaa. Onneksi omat lapset ovat kaikkiruokaisia!
Salaatteja sun muita kummallisuuksia.
Lenkkareita sun muita jalkineita.
Pipoja sun muita asusteita.
Vierailija:
Salaatteja sun muita kummallisuuksia.
Lenkkareita sun muita jalkineita.
Pipoja sun muita asusteita.
Onneksi mun mummi oli päättäny tulla mua hakeen kesken päivän ja pääsin pois ruokapöydästä kun muut oli jo menny päikkäreille! Mä en voinu sietää piimää (en vieläkään) ja päiväkodin tädit sai mun mummilta kuulla kunniansa!
Mua ei pakotettu syömään pienenä mitään mistä en tykänny,ja oon siitä kiitollinen äitille(se kun pakotettiin lapsena juomaan maitoo eikä voi sietää maitoo vieläkään). Nyt mun oma tyttö on tosi nirso eikä suostu maistaan mitään mikä haisee oudolle. Enkä pakota sitä syömään. Kyllä se sitten joskus oppii jos on oppiakseen. Opin mäkin syömään suklaata, juustoo ja pizzaa.
kohdella lasta väärin. Ei lasten omilla vanhemmilla, ei pph:lla, ei päiväkodin työntekijällä...ei se oikeuta tai tee vähemmän vääräksi esim. pph:n huonoa käytöstä, jos tarhassakin moista tapahtuu.
Olen itse ollut ala-asteilla töissä vuosia ja näkisittepä miten törkeästi ja nolaavasti ja pilkaten opettajat lapsia joskus kohtelevat! Ja vanhempainvarteissa ollaan niin maireita ja lässyn-lässyn ettei mitään rajaa.
- kiitos siitä, että sijaisia ei palkata, ja lapset joutuvat olemaan ylisuurissa ryhmissä, joissa ei ole tarpeeksi hoitajia. Tämä on totuus tänä päivänä.