Olen ainut kaveripiirissäni jolla on vauva. Olen 30-vuotias.

Ei kaikkien ole lapsia pakko hankkia. Ja toisekseen, jotkut heistä voivat kuumeisesti yrittääkin siinä onnistumatta. Minusta toisten lisääntyminen on jokaisen oma asia, eikä toisten tartte siinä neuvojaan jaella puoleen, eikä toiseen. En todellakaan menisi toisia usuttamaan, koska todellakin voi olla vaikea paikka monelle. Tai sitten heitä alkaa nyppimään painostuksesi, jos ovat päättäneet, ettei lapsia hommata.



nimim. äidiksi 21-vuotiaana

Saimme viime vuonna esikoisemme, ja mielestäni on vaan hiukan erikoista, että muita ei tunnu lapsien hankkiminen kiinnostavan. Ystäväni ovat siis itse sanoneet, että haluavat kyllä lapsia, mutta ei vielä. Yksikin sanoi haluavansa 3 tai neljä (hyvä sanoa kun ei kokemusta yhdestäkään:)) johon sanoin että no kohta kannattaa panna toimeksi sitten.



Minua ei millään tavalla haittaa se, etteivät lapsia hankin, surettaa vaan heidän puolestaan kun luulevat voivansa lykätä asiaa loputtomiin. t. ap

19-30 ikävuosien välillä ja lisää tulee koko ajan. Nuorempana se oli isompi erottava tekijä, mutta mitä lähemmäs 30 ikävuotta mentiin, sen vähäpätöisemmäksi lastensaannin ajankohta muuttui.



Kun kavereiden kanssa löytyy paljon yhdistäviä tekijöitä, lapsista tai muistakaan uusista elämäntilanteista ei tule mikään kompastuskivi.

Kaikilla lapset on jo huomattavasti isompia!



Eli mun näkökulmasta sinäkin olet ihmeen myöhään lapsesi tehnyt...

kohta 30 v (järkkyä) ja 2 lasta ja nyt alkaa kaveripiirissä poksahteleen,, tai on jo alkanut ja tuntuu, että KAIKKI oottaa tai on vasta saaneet niin vaavin. Ihanaa kyllä, mutta ei tiiä kelle kaikki käytetyt vaatteet jakais ja muut varusteet.. No meillekin tulossa kolmas :)))

Ovat sinkkuja tai uudessa suhteessa. Tai muuten vaan haluttomia. Pari on jo oikeasti huolestunut omista perheen perustamisen mahdollisuuksistaan, mutta eivät ole oikeasti valmiita tekemään asialle mitään. Mä olen aina ollut niin päämäärähakuinen ihminen, että päätän mitä haluan ja sitten teen sen. Tuntuu, että useimmat muut vaan kelluu läpi elämänsä aaltojen vietävänä.

Aika heikoilla kantimilla " ystävyys" , jos se lapsiin tai lapsettomuuteen kaatuu. Usein vain tuntuu olevan niin, että ne, joilla on pieni vauva, jäävät kotiin, eikä heitä haluta lähteä minnekään.



Itse menin vauvojenkin kanssa kylään, jos kutsuttiin, vaipat ja muut tarpeet mukaan ja kahville kaverin kanssa. Ja meillekin ihmisiä kutsuin.



Se voi tietenkin olla niin, että jos vauvan saanut ei enää itse pidä yhteyttä kehenkään, ei vastaa puhelimeen, ei sähköposteihin ja sitten jos vastaa niin puhuu vain vauvasta jne. Ei ihme jos yhtäkkiä ei olekaan ketään ystäviä.

En tarkoittanut sitä. Kaverini ovat kiinnostuneita lapsestani ja ihailevat minua jossain määrin kun olen perheellinen. Toki joskus juttuni ehkä saattavat kyllästyttää ;) kun pyörivät aika lailla lapsen ympärillä, mutta monet ovat sanoneet jopa olevansa kateellisia minulla.



Monila on nuorempi miesystävä, joka ei vielä halua lasta. Tai sitten halutaan ensin se vakityö ja oma talo, sitten vasta lapsia. Itsellä hiukan opiskelua jäljellä ja vuokralla asutaan, silti lapsi syntyi juuri oikeaan aikaan.



Pointtini oli siis se, että ihmiset pitävät lapsen saamista itsestäänselvyytenä, eivätkä tunnu tajuavan, että hedelmällisyys laskee iän myötä. Koko ajan vaan sanotaan, että ' parin vuoden päästä sitten' .



t. ap

t. se vastaaja jonka kavereista tuli " entisiä" . Se miksi ne oli edes mun kavereita oli syy, että vain minä olin yhteydessä heihin päin. Olivat niin sisäänpäin kääntyneitä ihmisiä.

Nykyihminen on niin omista kyvyistään sokaistunut, että kuvittelee voittavansa luonnonkin. Ei munkaan mielestä lapsenteko ole rajoitettu parikymppisille, mutta kyllä asiaa sentään miettiä kannattaisi, kun kolme kymppiä iskee mittariin!

Hän pitää lapsista, ja haluaa lapsia, mutta ei tunnu tajuavan että hän ei tuosta enää yhtään nuorru. Hänen miehensä on nuori, 9 v häntä nuorempi, ehkä hän siksi kuvittelee itsekin olevansa parikymppinen.



Toinen ystäväni on 39-vuotias, ja sai esikoisensa kesällä. Esikoisella on Downin syndrooma.



Olen vanhojen ystävieni (sellaisten, joiden kanssa ollaan oltu kavereita yläasteelta asti) keskuudessa ainoa, jolla on lapsia. Olen 32 v, lapseni ovat 5v, 3v ja 1½kk, eli en itsekään ollut mikään pentu lapsia saadessani, vaan jo 27.



Ei ikä välttämättä tarkoita sitä etteikö lapsia kuuluisi tai ne olisivat vammaisia, mutta riskit kyllä nousee kun nainen ikääntyy. Ja se on faktaa.

Vierailija:

Nykyihminen on niin omista kyvyistään sokaistunut, että kuvittelee voittavansa luonnonkin. Ei munkaan mielestä lapsenteko ole rajoitettu parikymppisille, mutta kyllä asiaa sentään miettiä kannattaisi, kun kolme kymppiä iskee mittariin!

Nelikymppisiksi äideiksi tulleita on aina ollut. Ei se ole niin iso ihme kuin haluaisit kuvitella.

Olen vain usein miettinyt, mitä näiden odotteluvuosien aikana oikein saavutetan? Lisää varmuutta suhteeseen, omaisuutta, vapautta? Ja sitten simsalabim onkin oikea aika lapselle ja ollaan valmiita kaikkeen muutoksen mukanaan tuomaan.



En oikein usko siihen etenkin kun kyse on yli 30-vuotiaista. Parisuhteessakin saattaa käydä päinvastoin, että kynnys lasten hankkimiseen vain kasvaa. Moni ei varmasti oivalla, että vanhemmaksi kasvetaan siinä lapsen mukana, ei etukäteen.



Sitten on hauskoja syitä kuten että mies saa mahdollisesti ylennyksen kahden vuoden päästä tai ensin pitää dokata kolme päivää 35-vuotispäivien kunniaksi. Ainahan sitä voi jotain jäädä odottelemaan, mutta siihen kannattaa varautua, että vauvajuna saattaa silloin ajaa ohi. Kai nykyään on joku harhakäsitys, että elämän ohjailu on täysin omissa käsissä. Uskotaan siihen, että itse pysytään terveinä ja jaksavina ja kuollaan 90-vuotiaina.



Ihmiset ovat yksilöllisiä, mutta itse en edes jaksaisi omia vauvoja enää 40-vuotiaana. Olisin 60v. kun he olisivat teinejä, ajatuskin väsyttää.

sain 30 v lapsen ja lähimmillä ystävillä ei kellään. Olen saanut pitää ystäväni ja lisäksi olen saanut paljon " lapsellisia" ystäviä.

Nyt olen jo 36 ja vieläkään ystävillä ei ole lapsia. Osa todella haluaisi, mutta ei ole miestä/ei ole onnistunut. Eniten íhmetyttää juuri nämä, jotka ovat aina puhuneet haluavansa lapsia mutta vasta parin vuoden kuluttua heille sopisi paremmin, kun on rakennettu omakotitalo...



Meillä on ollut todella paljon vaikeuksia saada toista lasta, yksi keskenmeno ja nyt olen onnellisesti raskaana. Mutta mulla ainakin 30 vee raskautuminen kävi heti ja 33 vee ei sitten millään... eli ikä alkaa painaa.

Vierailija:

Nykyihminen on niin omista kyvyistään sokaistunut, että kuvittelee voittavansa luonnonkin. Ei munkaan mielestä lapsenteko ole rajoitettu parikymppisille, mutta kyllä asiaa sentään miettiä kannattaisi, kun kolme kymppiä iskee mittariin!

Eläkää ihmiset ja lakatkaa se iän tuijottaminen. Tuntuu, että nuoret ne on niitä pahimpia ikärasisteja ja moralisteja. Sitä se teettää kun pullossa kasvaa, eikä käy ulkona elämässä ollenkaan.

Vierailija:

Olen vain usein miettinyt, mitä näiden odotteluvuosien aikana oikein saavutetan? Lisää varmuutta suhteeseen, omaisuutta, vapautta? Ja sitten simsalabim onkin oikea aika lapselle ja ollaan valmiita kaikkeen muutoksen mukanaan tuomaan.

En oikein usko siihen etenkin kun kyse on yli 30-vuotiaista. Parisuhteessakin saattaa käydä päinvastoin, että kynnys lasten hankkimiseen vain kasvaa. Moni ei varmasti oivalla, että vanhemmaksi kasvetaan siinä lapsen mukana, ei etukäteen.

Sitten on hauskoja syitä kuten että mies saa mahdollisesti ylennyksen kahden vuoden päästä tai ensin pitää dokata kolme päivää 35-vuotispäivien kunniaksi. Ainahan sitä voi jotain jäädä odottelemaan, mutta siihen kannattaa varautua, että vauvajuna saattaa silloin ajaa ohi. Kai nykyään on joku harhakäsitys, että elämän ohjailu on täysin omissa käsissä. Uskotaan siihen, että itse pysytään terveinä ja jaksavina ja kuollaan 90-vuotiaina.

Ihmiset ovat yksilöllisiä, mutta itse en edes jaksaisi omia vauvoja enää 40-vuotiaana. Olisin 60v. kun he olisivat teinejä, ajatuskin väsyttää.

lasta sen ikäisenä. Mutta älä hyvä ihminen rupea muiden murheita pienillä harteillasi kantamaan.

Kalahtiko kalikka vai mistä hiillyit?



Aihetta on vaikea olla pohtimatta kun sitä kuuntelee ystävien suusta. Onko asian ääneen pohtiminen jotenkin kiellettyä kun se ei ole minun murheeni?

että olen aina halunnut lapsia ja jos en niiitä olisi saanut, olisi murheeni ollut pohjaton. Vaikka opiskelut kesken eikä vakityötä, niin ajattelin, että haluan silti yrittää raskautua kun koskaan ei tiedä, koska tärppää. Tärppäsikin heti :).



Kyllähän 30-vuotias vielä hedelmällinen on, rajumpi lasku hedelmällisyyteen tulee vasta siinä 35-vuotiaana, mutta kun ei siihen enää kovin montaa vuotta ole... ainakin jos haluaa monta lasta. Ihmiset kun eivät tajua myöskään, kuinka raskas elämänmuutos lapsen saaminen voi olla ja että niitä lapsia ei ehkä jaksakaan ' tehdä' ihan peräjälkeen. t. ap

Vierailija:

Kalahtiko kalikka vai mistä hiillyit?

Aihetta on vaikea olla pohtimatta kun sitä kuuntelee ystävien suusta. Onko asian ääneen pohtiminen jotenkin kiellettyä kun se ei ole minun murheeni?

Miten se ymmärryksen kenttä voi olla niin hirveän suppea? Tunnetko vähän ihmisiä ja vain samanlaisia ratkaisuja tehneitä kuin sinä itse?

Mutta muista lukeneeni tutkimuksen, että sopeutuminen lapsiperheen elämään on raskasta kolmekymppisillekin, jotka ovat eläneet miten tahtovat siihen asti. Eli luulisi asian olevan vielä raskaampi nelikymppisille. Itse en haluaisi lasta niin vanhana, mutta ymmärrän, että jotkut haluavat, ja aina elämä ei mene niin kuin suunnittelee.