Synnytyksen jälkeinen masennus.

up

Voi kamala. On niitä neuvolantätejäkin moneen junaan. Tosi harmillista että sun kohdalle osui tuollaisia "auttajia". Toivottavasti kaikki on nyt paremmin? Mitä apua sait asiaan? Mahtavaa että itse kuitenkin hait apua, sitä arkailee moni (ja jos tuollaisia kokemuksia on niin ei ihmekään). Mulla ei ole ollut masennusta mutta olin tosi väsynyt vauvan itkuisuuden takia ja mainitsin siitä vain ohimennen neuvolantädille. Hän katsoi mua kuin halpaa makkaraa ja sanoi että semmosia ne vauvat kuule on... Tulihan se paha mieli mutta eipä tarvinnut enää avautua asiasta kuin parhaille ystäville. Onneksi suurin osa neuvolantäteistäkin on ihania, musta tuntuu, mut joskus vain osuu väärien ihmisten puheille.

Ps. Kannattaa antaa palautetta suoraan neuvolaan, kun noin huonosti apua saa. Jospa se avaisi silmiä työntekijöillä. Alkaisivat panostaa paremmin asiakkaiden kohtaamiseen. Synnytyksen jälkeisestä masennuksesta pitäisi heillä kyllä tänä päivänä olla paljon tietoa, ja myös taitoa kohdata siitä kärsivä...

Voi kurja kuulla. Mulle aikoinaan neuvolan täti sano et ei sul voi olla masennusta ku sul on meikkiikin naamassa. Masentuneena ei jaksa ees meikata. No ei muuten mut olin tsempannu itteeni viikon ku menin sinne, muuten paruin vaan kotona. :(

Mun tapauksessa en itse edes käsittänyt olevani hoidon tarpeessa. Olin muuttanut miehen asuinpaikkakunnalle enkä juurikaan ollut kuin miehen ja hänen vanhempiensa kanssa tekemisissä. Olin vauvan kanssa omassa kuplassani tajuamatta sitä. Neuvolasta ilmaisivat huolensa lääkärille, joka teki lähetteen osastohoitoon. Jälkeenpäin ajateltuna ammattimaista toimintaa, mutta silloin en pitänyt itseäni niin sairaana.

Haluaisin kommentoida aloitukseesi. Itse olen kokenut välillä uupumusta synnytyksen jälkeen, mutta toistaiseksi olen selvinnyt omin keinoin. Neuvolassa ei ole äidin voinnista juuri kyselty sitten synnytyksen. Mitä olen huomannut niin hormonit oli synnytyksen jälkeen ja siitä vielä kuukausia sekaisin ja sekoittamassa tunteita. Yritin muistaa sen, kun huomasin ajattelevani eritavalla kuin ennen vauvaa. Myös synnytyksen aiheuttama kiputila painui mieleeni ja meni kuukausia ennenkuin en miettinyt sitä enää päivittäin. Nyt alkaa vuosi olla vauvan kanssa täynnä ja onneksi parempaan suuntaan mennään.

Jälkiviisaana neuvon etsimään ammattiapua jos tuntuu että tarvitset. Lisäksi jos voit saada vauvanhoitoapua joltain niin pyydä rohkeasti, niin saat myös omaa aikaa ja pystyt miettimään mitä on ehtinyt tapahtua viimeisten kiireisten viikkojen aikana. Vauvan luonne alkaa paremmin näkyä vasta vähän vanhempana, kun hän alkaa hakemaan kontaktia ja siitä eteenpäin. Yleensä siinäkin menee aikaa ja kehitystä saa/joutuu tukemaan niin hän voi oppia nopeastikin mukavia pikku juttuja, joista tulee teille yhteisiä kokemuksia (tutkitte kuvakirjaa, leikitte kylvetyksen yhteydessä..), toki vauvan ehdoilla tuo ajanviete tuppaa olemaan :)

Jos et ala tuntea myöhemminkään rakkautta tai kiintymystä lapseen niin varmasti olisi hyvä etsiä apua siihen. Muuten kahden ihmisen yhteinen taival ottaa aikaa sujuakseen.

Mikä helv niitä neuvolan akkoja vaivaa?!! Ovatko ne 90% jotain tunnevammaisia psykoja???

Huomasin, että sanoit lapsesi olevan jo vuoden ja että nyt olet saanut apua. Saako kysyä minkälaista apua se on, neuvovatko jotain ajatusmalleja tai onko keskustelua tunteista ammattilaisen kanssa?