Lue keskustelun säännöt.
Onko väärin jättää mies...
02.09.2015 |
... jos hän aikoo vaihtaa työn osa-aikaiseksi ja alkaa opiskelemaan?
Taustaa: olemme olleet naimisissa 15 vuotta, meillä on kaksi kouluikäistä lasta. Jouduin kolariin 4 vuotta sitten, loukkasin mm selkäni pysyvästi, työkyky meni. Työkyvyttömyyseläkkeeni on sen suuruinen, että pystyn osallistumaan perheen elättämiseen. Miehellä on pienipalkkainen työ, ja rahat ovat tiukilla. Olen koko sairausaikani hoitanut kodista 90 %, rankinpienkin hoitojaksojen aikana olen huolehtinut raha-asiat, ollut kotona lasten kanssa ja sisulla repinyt itseni sängystä tekemään ruokaa ja siivoamaan. Mies ei ole koskaan osallistunut erityisemmin kotitöihin, mutta lapsia vie kyllä jonkin verran harrastuksiin, ei juo, ei lyö eikä sinänsä kohtele minua huonosti. Meillä ei vaan tunnut olevan enää mitään yhteistä. Ei yhteisiä harrastuksia, ei käydä missään, hän viettää kaiken ajan töissä tai kavereiden kanssa.
Nyt mies ilmoitti, että hän on päättänyt toteuttaa unelmansa, ja opiskella työn ohessa insinööriksi. Opiskelut kestävät 4 vuotta, kaikki illat koulussa. Aikoo lyhentää työaikaa, joten meille jäisi 600 euroa kuussa vähemmän käteen. Kuitenkin yhä niin paljon, että olisimme toimeentulotuen rajan yläpuolella. Mies olisi kaikki päivät poissa kotoa , myös suurimman osan lauantaista. Sunnuntaisin sitten harrastuksia tai koulujuttuja. En ymmärrä miten jaksan, jo nyt joudun jättämään osan hoidoistani väliin kun ei ole rahaa. Mies on tehnyt sentään jotain tähän asti, nyt ei olisi juuri koskaan kotona. Kaikki lasten jutut, harrastukset, kouluasiat, lääkärissä juoksemiset, kaikki jäisi minulle.
Onko väärin hakea eroa? Mies ei aio luopua suunnitelmistaan, eikä suostu keskustelemaan asiasta. Jos asuisin yksin lasten kanssa, saisin sentään toimeentulotukea ja ehkä lastenhoitoonkin apua. En halua rikkoa perhettä. Voimat eivät vain enää millään riitä tähän.
Kommentit (13)
No itse en todellakaan tuollaisessa avioliitossa roikkuisi. Mitä ihmettä saat tuosta suhteesta? Heivaat pois vaan, hoitakoon tapaamiset lasten kanssa jos opiskelultaan ehtii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainakin tämän palstan neuvo on se, että ilman muuta kannattaa jättää. Miehellä ei ole rahaa tarpeeksi ja raha kuitenkin naiselle tärkeintä miehessä.
Eihän se nyt ikinä ole väärin erota jos ei halua pysyä suhteessa. Mieti kuitenkin, onko sekään tilanne parempi, että toinen häipyy kokonaan ja sinä jäät pyörittämään lapsiperhearkea yksin omalla työkyvyttömyyseläkkeelläsi. Sitten ehkä saisitkin sossusta jonkinlaisen tuen, mutta pieni sekin olisi. Opiskelukin on vain väliaikainen vaihe, ja insinöörinä miehellesi urkenee todennäköisesti entistä paremmat työmahdollisuudet.
Jos suhde muuten ahdistaa ja haluat pois, ero on tietenkin ihan hyvä vaihtoehto.
Ap jatkaa: raha ei ole mikään ongelma sinänsä, ollaanhan tässä tähänkin asti pärjätty, kun olen tosi säästäväinen (toisin kuin mies). Eniten harmittaa tämä, että mies ei kysy minulta, onko ok, että jään vielä enemmän yksin lasten ja kodin kanssa? Kolarin jälkeinen aika on ollut yhtä helvettiä, eikä tilannetta ole helpottanut se, että ei ole varaa esim yksityiseen fysioterapiaan. Mutta jos mies ei jatkossa ole käytönnössä koskaan kotona, ja taloudellinen tilanne tulee olemaan katastrofaalinen, kohta ollaan tilanteessa että lapsia ei hoida kukaan: voimani vain loppuvat. Jos voisin valita, menisin töihin ja toisin talouteen lisää rahaa. En ole kuitenkaan omasta valinnastani poissa työelämästä. Olen työkyvytön. Minun elämäni on pelkkää kipua ja lastenhoitoa, miksi miehen pitää päästä toteuttamaan haaveitaan, ja minun riutua kotona?
[quote author="Vierailija" time="02.09.2015 klo 19:42"]Ap jatkaa: raha ei ole mikään ongelma sinänsä, ollaanhan tässä tähänkin asti pärjätty, kun olen tosi säästäväinen (toisin kuin mies). Eniten harmittaa tämä, että mies ei kysy minulta, onko ok, että jään vielä enemmän yksin lasten ja kodin kanssa? Kolarin jälkeinen aika on ollut yhtä helvettiä, eikä tilannetta ole helpottanut se, että ei ole varaa esim yksityiseen fysioterapiaan. Mutta jos mies ei jatkossa ole käytönnössä koskaan kotona, ja taloudellinen tilanne tulee olemaan katastrofaalinen, kohta ollaan tilanteessa että lapsia ei hoida kukaan: voimani vain loppuvat. Jos voisin valita, menisin töihin ja toisin talouteen lisää rahaa. En ole kuitenkaan omasta valinnastani poissa työelämästä. Olen työkyvytön. Minun elämäni on pelkkää kipua ja lastenhoitoa, miksi miehen pitää päästä toteuttamaan haaveitaan, ja minun riutua kotona?
[/quote]
Millaisia haaveita sinulla on? Oletko kertonut ne miehelle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos muut asiat ei muuttuisi, niin opiskelemaan lähtemisestä ei tarvitsisi neuvotella. Eli jos mies hoitaa sulle hoitoapua tai apua kodinhoitoon niin ok. Taloudellinen tilanne on vähän niin ja näin, pärjäättekö, ymmärtääkö mies kuinka tiukilla nyt olette eläneet ja kuinka paljon uusi tilanne tuo lisää ongelmia ja stressiä? Oletteko keskustelleet asian muista puolista kunnolla, kuin vain siitä, että mies lähtee opiskelemaan, eikä sulla ole siihen mitään sanottavaa?
Mutta sen neljän vuoden jälkeen pääsee mahdollisesti paljon paremmille tuloille!!! Minusta sinun kannattaa miettiä mitkä ovat sinun unelmia ja onko niistä jotkin toteutettavissa jossain vaiheessa elämää? Synkkää jos unelmat ammutaa alas olivatpa ne sitten kenen tahansa. Eikö mies voi opiskella aikuiskoulutusrahalla? Sehän on kohtuullinen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muodostamatta mitään jyrkkää mielipidettä kokonaistilanteestanne sanoisin kuitenkin, että miehen halu opiskella ei ole tuomittavaa. Kysyt miksi miehen pitäisi saada toteuttaa haaveitaan - jos haave olisi vaikka lähteä teinipimatsun kanssa vuodeksi etelään toteuttamaan itseään, siitä voisitkin olla katkera, mutta ammatin opiskelu on järkevä vastuullinen asia joka hyödyttää sinuakin.
Minusta tuntuu, että kun mies on saanut opiskelunsa valmiiksi, hän jättää perheensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.09.2015 klo 20:15"]Minusta tuntuu, että kun mies on saanut opiskelunsa valmiiksi, hän jättää perheensä.
[/quote]
No voi saatana nyt...
Minä itse olen opiskelut kaksi eri inssitutkintoa työnohessa aikuiskoulutuspuolella. Ensimmäistä tutkintoa opiskellessa meillä oli kaksi lähipäivää koulussa; keskiviikkona klo 16-21 ja lauantaina klo 8-15.30, muuten opiskeilmme itsenäisesti kotona. Valmistuin kolmessa vuodessa tuosta koulusta. Toista tutkintoa varten oli etäluentoja neljä kertaa viikossa; tiistaina, torstaina ja perjantaina klo 17-21 ja lauantaina klo 8-15.30. Nuo luennot pystyi siis katsomaan suorana kotona tietokoneelta ja ne myös nauhoitettiin, joten pystyi katsomaan myös myöhemmin, jos ei luennon aikana päässyt paikalle. Valmistuin tuostakin koulusta kolmessa vuodessa.
Minä siis neuvoisin, että älä tyrmää miehen opiskeluja heti. Aikuisopiskelu on monimuoto-opiskelua, ja koulusta riippuen sitä pystyy opiskelemaan monin eri tavoin. Ja jos tuo miehen opiskelupaikka edellyttää joka ilta koulussa istumista eli läsnäolopakkoa, niin ottakaa selvää, miten muut amk:t toimivat. Nykyään kun todellakin voi vaikka hesalainen opiskella Rovaniemellä, ilman että koulussa käy kertaakaan fyysisesti.
Kuten nro 5 jo totesikin, niin mieti sitä, että onko sinulle todellakin helpompaa pyörittää koko taloutta ja aina yksin. Etkö silloin väsyisi vielä enemmän kuin nyt? Inssiopinnot on vain väliaikainen vaihe, ja mies saisi uudella koulutuksella paremman työn ja tienaisi paremmin. Minusta kuulostaa, että onnettomuus on katkeroittanut sinut. Oli vammojesi laatu mikä hyvänsä, sinun pitää päästä irti katkeruudesta. Se ei auta mitään, eikä tee onnettomuutta tekemättömäksi. Ymmärrän hyvin sen, että jatkuva kotona oleminen kotitöineen ja kipuineen on varmasti raskasta. Sinulle tekisi hyvää löytää jotakin henkireikää kodin ulkopuolelta. En tiedä vammojesi laatua, mutta pystyisitkö sinä itse opiskelemaan uuden ammatin, jossa voisit työskennellä vammoistasi huolimatta? Jos opiskelisitte vaikka vuorotellen, ja tukisitte toisianne opiskeluissa? Sinun ja miehesi on syytä keskustella eri vaihtoehdoista, sillä niitä kyllä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hmm oletko sinä alitajuisesti kateellinen miehelle koska hän voi lähteä uudelle uralle ja sinun koet oman elämäsi polkevan paikoillaan. En tarkoita pahalla, tämä on vain ajatus joka tuli mieleeni lauseestasi "Minun elämäni on pelkkää kipua ja lastenhoitoa, miksi miehen pitää päästä toteuttamaan haaveitaan, ja minun riutua kotona?" Voisitko sinäkin hankkia ihan uuden ammatin? T. Toinen selkävammainen, bioanalyytikko ja sopii selälle hyvin
Eikös näihin perinteisesti vastata että JSSAP?