REHELLISESTI!Miltä tuntuu saada 2.lapsi?

Se tuntui hyvin ristiriitaiselta. Välillä harmitti että vauva vei niin paljon aikaa esikoiselta ja välillä taas se ettei saanut samalla tavalla olla rauhassa vauva kanssa kuin esikoisen aikaan. Ikäeroa vähän yli 2v. Siihen vielä kova uhma ja huomion haku esikoiselta. Huoh! Ei ole ikävä niitä aikoja suoraan sanottuna.

Esikoiselle riitti kyllä aikaa, enemmänkin vähän koin huonoa omatuntoa, että vauvalle ei riittänyt yhtä paljon. Vauva joutui siis sopeutumaan perheen rytmiin ja päivät vietettiin pitkälle esikoisen ohjelman mukaisesti. Mutta ei se siitä mitään kärsinyt, sujuvasti kulki mukana kerhoissa, puistoissa ja muissa lastentapahtumissa. Rakkautta riittää kyllä kahdellekin! Nyt mulla on kolmas pieni vähän isommalla ikäerolla ja aivan mahtava persoona hänkin! Rakkaus vain lisääntyy ja hyvin tämä kolmonenkin sopi joukkoon!

Mä kaduin jo heti kun se syntyi. Olis pitäny jättää tekemättä :(

Helpommalta kuin esikoisen saaminen. Vauvakin oli alusta asti rauhallisempi. Entä miltä tuntui saada kolmas lapsi? Vastaan siihenkin, vaikka et kysynytkään. Vielä mukavammalta kuin ekan ja tokan saaminen. Kolmannen lapsen kanssa olo on ollut todella rento ja hän on saanut kasvaakin vapaammin, kuin isommat sisaruksensa. Oikea perheen ilopilleri ja yhdistävä voima! Esikoinen oli erityinen sillä tavalla, että hänen kanssaan tulin äidiksi ensimmäistä kertaa, mutta kyllä jokainen lapsi on tuonut tullessaan aivan uudenlaisia kokemuksia!

Paremmalta kuin esikoisen. Osasin jo odottaakin, että kuka sieltä tulee, esikoisen kanssa en vielä sitä niin "tajunnut", kun ei ollut kokemusta vauvoista. Kakkonen nukkui paremmin ja oli muutenkin rauhallisempi (ja tyttö!) kyllä minusta tuntui ihan hyvältä. En muista, että kahteen lapseen suhtautumisessa olisi ollut mitään ongelmaa. Jaksaminen oli kyllä kortilla, mutta niinhän se aina... Olen ikionnellinen että mulla on kaksi lasta, ja etenkin, että sain tytön. Poikakin on ihan kiva, mutta koen enemmän samuutta tytön kanssa. En tietenkään näytä sitä mitenkään lapsille.

Tosi hienolta ja kivalta! Meillä oli 6 vuotta ikäeroa, joten monet asiat olivat vähän jo matkan varrella unohtuneet. Vauvavuosi oli tosin raskas. Välillä harmitti, että esikoista ei ehtinyt huomioida yhtä paljon kuin aikaisemmin. Mutta en ole katunut toista lasta ollenkaan, olen ollut tosi tyytyväinen.

No ei se kivaltakaan tuntunut. Kolmas oli sitten jo taas ihan ok.

Toivottavasti voin ensivuonna vastata tuohon kysymykseen , vielä se on vain unelma jota toivotaan ! 

sattui mulla ainakin ihan hitosti... puudutus ja kaikki pielessä :/

Ensvuonna voin haaveilla toisesta

Esikoinen oli hieman alle vuoden kun toinen syntyi.
Synnytys oli hyvä kokemus, sen jälkeen sitten ei kaikki mennytkään ihan putkeen.

Lasten isä oli kuollut, mutta sain apua isovanhemmilta.
Heti sairaalasta kotiuduttua sain hirveän mahataudin.

Se vei kaikki voimat.
Vauvaa jaksoin imettää kaks viikkoa.
Kävin ylikierroksilla ja olin koko ajan hirveän väsynyt.

Silloin tuli ne tunteet, että elämä olisi niin paljon parempaa ilman tätä toista.

En tajunnut että masennuin.
Olin huono äiti lapsilleni.

Nyt jos saisin sen ajan takaisin ja tietäisin senmitä en silloin tiennyt niin osaisin rakastaa ja hoitaa sitä vauvaa eri tavalla.

Onneksi josain vaiheessa päädyin kokeilemaan masennuslääkkeitä ja elämä muuttui ihan toiseksi.

Mutta kyllä sitä jälkeenpäin itkin kun en osannut ja jaksanut hoitaa paremmin pientä vauvaa.

Esikoinen oli helppo lapsi enkä muista että olisin hänestä ajatellut samoin kun toisesta lapsesta.