Lapsia yksinäisyyteen

Olen jo reilusti yli 30-vuotias. Elämä ei ole mennyt, kuten suunnittelin. Minun piti opiskella korkeakoulututkinto, saada hyväpalkkainen työ, rakastua ja perustaa perhe sekä hankkia ihana koti. Mitään niistä en ole saanut paitsi 2 tutkintoa, joista toinen on vielä kesken. Työt ovat olleet pätkätöitä, olen kokenut raastavia irtisanomisia ja toivotonta työnhakua ja työttömyyttä. Olen todella yksinäinen. Minulla ei ole sisaruksia eikä muitakaan läheisiä sukulaisia. Olen ollut onnettomissa parisuhteissa ja avioliitossa huonosti kohtelevien miesten kanssa. 

Olen pettynyt kavereihin, jotka eivät ymmärrä kuinka yksinäinen ja masentunut olen. He eivät voi ymmärtää parisuhteen ja lasten kaipuutani, kun ovat vapaaehtoisesti yksin. Hyvä heille. Heillä sentään on työpaikka, läheiset välit vanhempiin, sisaruksia ja sisarusten lapsia, joita tapaavat säännöllisesti. He eivät tiedä, mitä on olla täysin yksin. Kun ei ole mitään paikkaa minne mennä viettämään joulua tai muita perhejuhlia, tai mitä tehdä, kun on jokin hätä, mihin tarvitsisi apua. Kun ei voi hypistellä ihania lastenvaatteita ja ostaa niitä lahjaksi kellekään, ei edes kummilapselle, kun sellaistakaan ei ole. Kun ei kuulu mihinkään yhteisöön, kun elämällä ei ole mitään tarkoitusta. 

Kukaan ei välitä minusta. Kukaan ei ole koskaan kysellyt, milloin hankin miehen ja lapsia tai antanut hyviä neuvoja elämään. Ketään ei kiinnosta. 

Olen kuitenkin ymmärtäväinen, fiksu, sosiaalinen ja empaattinen nainen ja suhteellisen hyvännäköinenkin. Voisinko löytää hyvän miehen ja perustaa perheen vielä tämän ikäisenä? Ehkä sitä kautta pääsisin lapsiharrastuksiin lapsipiireihin ja jäseneksi miehen sukuun. Olisiko se ratkaisu tähän pohjattomaan yksinäisyyteen ja merkityksettömyyteen? Onko kellään kokemusta?