Lue keskustelun säännöt.
Miten ujot ja jännittäjälapsenne ovat selvinneet esiteineinä ja teineinä?
02.01.2011 |
Miten olette heitä tukeneet? Miten lapsenne ujous ja jännittäminen ovat näkyneet?
Poikani on ujo ja jännittäjätyyppi ja kvoasti mielessäni murehdin, miten hän herkkänä tulee selviämään nuoruudesta ja aikuisuudesta. Miten voisin karaista itseäni ja tukemaan lastani?
Kommentit (13)
Kyllä vanhemman elämässä on paljon kipuilua, kun niin rakastaa ja haluaa lapselle tavallisen, normaalin onnellisen elämän!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on yläasteella. On pohtijatyyppi, keskittymiskykyinen, ei massatyyppiä. Valituksia koulusta tai muualtakaan ei ole tullut. Ei varmasti ole luokan suosikkityyppejä, kun ei tee typeryyksiä, ei tupakoi tms.
Olen onnellinen lapsestani ja hän tietää sen. Ehkä on järkeä välttää osa hölmöilyistä, kun ujous suojaa osallistumasta niihin.
Ollaan vaan ihan huoleti ujojen lastemme suhteen. Pärjäävät varmasti maailmassa. Eivät kaikki voi olla esillä olevia tai kyynärpäätaktiikalla eteneviä.
Mieluummin ujo ja toiset huomioiva aikuinen kuin jatkuvasti esille itseään työntävä muita polkeva omasta mielestään sosiaalinen aikaihminen.
pikku tyttönä olin hirmu ujo ja jännitin kaikkea.. teininä aloin sitten juomaan ja humalassa sain itsevarmuutta ei enää ujostuttanut, sain "kavereita" jne.. tein kaikkea tyhmää.. sitä kesti 1,5vuotta ja sitten tapasin nykyisen mieheni, ja kasvoin ihmisenä hurjasti.. nyt kaikki on hienosti elämässä mallillaan :) enkä nykysinkään kovin ujo enää ole, kiitos mieheni joka on lisännyt itsevarmuuttani hurjasti.
Minun ujouteni johtui siitä kun minun itsetuntoni oli aivan pohjalla, kiusauksen seurana.. kiusataanko sinun poikaasi koulussa?
eli ammattikasvattajien kauhuja, joista ennustettiin, etteivät ikinä tule pärjäämään. Toinen riepu oli vielä tuskaisen ujo pienenä. Ennusteet oli tosi huonot ja päiväkodissa saivat pelkkää negatiivista palautetta.
Haukkuja tuli esim.
menivät jonoon sujuvasti, eivät etuilleet
antoivat lelun toiselle
ottivat toisia leikkiin
eivät lyöneet takaisin vaan lähtivät pois kun joku alkoi riehumaan.Kumpikin yläasteella ja hyvin ovat pärjänneet. Eivät ole kyllä olleet suosittuja riehuja-ja kriminaaliporukoissa. Kiusaamista on ajoittain ollut, mutta eivätpä ole pahemmin välittäneet, koska eivät ole koskaan ihailleet näitä vitun huutajia ja hakkaajia.
Koulu on mennyt hyvin ja kaveriporukaksi on valikoitunut kunnon kavereita ja kunnianhimoisia tyyppejä, joilla on elämässä haaveena lukea kunnon ammatti, eikä vain päästä tupakkaa polttamaan ja juomaan viinaa.
Eli ole vain ihan rauhassa lapsesi kanssa. Hän tulee pärjäämään hyvin. Voi joutua välillä kiusatuksi, mutta tue häntä silloin. Lopulta kuitenkin käy hyvin, koska hänelle ei valikoidu nämä häiriköt kavereiksi vaan ne kunnon kaverit. Tämä taas suojelee aika paljon sitten siellä murrosiässä, sillä kaveriporukka meinaa aika paljon, millaisia asioita sitä sitten siinä iässä tehdään.
Itse olen lto ja mieheni lo, ja arvostamme kovasti omaa "kilttiä" ja rauhallista poikaamme, joka osaa ottaa toiset huomioon ja toimia sääntöjen mukaan. Pk:sta tulee myös pelkkää hyvää palautetta.
Tai on ujokin tavallaan, mutta kompensoi sitä kovasti hakemalla teennäistäkin huomiota.
Ja mun on valitettavasti sanottava, että ongelmat sekä jännityksen että ujouden suhteen näyttävät vain pehenevan teini-iässä. Hän ei uskalla mennä vieraisiin paikkoihin, häntä jännittää hirveästi kun koulu tekee retkiä jonnekin ja sitten se jännitys purkautuu huonosti, jos hän ylipäänsä suostuu niille mukaan. Hän jännittää myös kokeita, jotka sitten jännityksen takia menevätkin huomattavasti hänen osaamistaan huonommin.
Pahinta on se, että hän suree asiaa itse, sekä ujouttaan että sen peittely-yritysten jatkuvaa epäonnistumista, että jännitystä. Ja vaikka minä yritän tehdä selväksi, että rakastan häntä ehdoitta ja hyväksyn hänet, minun on äitinä samaan aikaan tehtävä selväksi myös se (ja tajuaahan hän itsekin, kun ei ole idiootti), että olisi hyvä osallistua, olisi tärkeä käyttäytyä sujuvasti ja olisi ehdottoman tärkeä saada osaamistaan vastaavia - nykyistä parempia - numeroita koulussa jotta joku tulevaisuus ylipäänsä olisi edessä. Niin että minua huolestuttaa kaksi asiaa. Se, että hän alisuoriutuu liikaa ja se, että epäonnistuessaan yrittäessään parempaa, hän lopulta masentuu ja lopettaa sen tulevaisuuden itse.
Teidän muiden lapset eivät ole oikeasti ujoja eivätkä jännittäjiä, jos te pystytte suhtautumaan asioihin noin rauhallisesti. Sitten kun nämä asiat ovat ongelma, ne TODELLA ovat suuri ongelma!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
paljon tuttuakin tunnistin. Ja samaa pelkään itsekin, kuten lopussa kirjoitit: masennusta, itseinhoa ja lopulta sitä, että hän ei näe elämää enää elämisen arvoisena. Hirveä kirjoittaa se näin silmien eteen, mutta sehän se pahin pelko on!
Voimia sinulle!
ap
omista kokemuksistanne. On minulle kipeä asia ja suren lapseni puolesta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko ujo jotenkin sairas. Haluatko ettÄ kaIKKI OLIS kusipää-lapsia?
Tuntuu, että koululla, opettajalla ja luokkakavereilla on suuri merkitys. 11 v poikani on rohkaistunut kivassa luokassa, mutta huolettaa miten yläkoulussa käy :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
reipastaa tai muutenkaan antaa ymmärtää, että olisi jotenkin huonompi muita ujouden/jännityksen takia. Liisa Keltikangas- Järvinen on kirjoittanut aiheesta mainion kirjan.
Teinipoikani on ujo, ei pyri esille tai päsmäröi. On koulussa sopeutuvainen, kavereita on, koulu menee mukavasti.
En yritä 'reipastaa' lasta, vaan pyrin opettamaan häntä hyvksymään itsensä ja piirteensä osana itseään, tavallisina piirteinä. Jotenkin vain pelkään, että hän kokee jäävänsä jännittämisen ja ujouden vuoksi yksinäiseksi.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eli ammattikasvattajien kauhuja, joista ennustettiin, etteivät ikinä tule pärjäämään. Toinen riepu oli vielä tuskaisen ujo pienenä. Ennusteet oli tosi huonot ja päiväkodissa saivat pelkkää negatiivista palautetta.
Haukkuja tuli esim.
menivät jonoon sujuvasti, eivät etuilleet
antoivat lelun toiselle
ottivat toisia leikkiin
eivät lyöneet takaisin vaan lähtivät pois kun joku alkoi riehumaan.
Kumpikin yläasteella ja hyvin ovat pärjänneet. Eivät ole kyllä olleet suosittuja riehuja-ja kriminaaliporukoissa. Kiusaamista on ajoittain ollut, mutta eivätpä ole pahemmin välittäneet, koska eivät ole koskaan ihailleet näitä vitun huutajia ja hakkaajia.
Koulu on mennyt hyvin ja kaveriporukaksi on valikoitunut kunnon kavereita ja kunnianhimoisia tyyppejä, joilla on elämässä haaveena lukea kunnon ammatti, eikä vain päästä tupakkaa polttamaan ja juomaan viinaa.
Eli ole vain ihan rauhassa lapsesi kanssa. Hän tulee pärjäämään hyvin. Voi joutua välillä kiusatuksi, mutta tue häntä silloin. Lopulta kuitenkin käy hyvin, koska hänelle ei valikoidu nämä häiriköt kavereiksi vaan ne kunnon kaverit. Tämä taas suojelee aika paljon sitten siellä murrosiässä, sillä kaveriporukka meinaa aika paljon, millaisia asioita sitä sitten siinä iässä tehdään.
Kaikki kolme lastani ovat jo aikusia, mutta etenkin nuorimman ja vanhimman kohdalla olen ollut huolissani samasta asiasta. Kumpikin selkeästi reipastui murrosiässä. Vanhimman kaverit jäivät yläasteella eri luokalle, mutta asiasta puhuminen ja parhaan kaverin pysyminen kaverina auttoivat asiaa (ovatt edelleen parhaita ystäviä, kumpikin juuri avioituneena). Nuorimman luokka pysyi hyvin kasassa, paras apu oli valinnaisen pitkän musiikin otaaminen yläasteella. Sieltä saadut kaverit ovat pysyneet, koulun päättymisestä on 5 v.
Itse olen ollut myös lapsena hyvin ujo, mitä kukaan ei enää usko! Olin kiinnostunut muista, mutta arka tutustumaan. Kavereita on silti aina ollut ja nykyisin olen hyvin sosiaalinen. Kyllä elämä antaa mahdollisuuksia kasvaa lopun ikää, älä ole huolissasi, vaan rakasta lastasi. Se on paras apu!