Onko teillä raskaushaaveet jääneet

ja loppujen lopuksi opiaateilla ja pyörätuolissa ihan invalidina. Silti lähtisin yrittämään raskautta kunhan olen kuntoutunut vuoden tai pari. :)

saako kysyä miten tilanne meni niin pahaksi ja mistä johtui?

esikoinen nyt 2,5 v. Sen verran esikoisen raskauden järkyttävä pahoinvointi on vaikuttanut, että en olisi voinut kuvitella olevani taaperon kanssa kotona, jos toisen raskauden pahoinvointi olisi samanlaista. Ja viime syksynä oli paljon tärkeitä työjuttuja, joten siksi aloimme vasta nyt yrittää. Keväällä pystyisin olemaan saikulla tai tekemään vaikka iltapainotteista työpäivää.



Mulla meni esikoisen raskausaikana reilu kuukausi oksentaessa ihan koko ajan, mikään ei pysynyt sisällä, enkä minä jaloillani. Sen jälkeen oksensin aamuisin laitokselle asti, päivä ja iltapäivä sentään oli aamua helpompi.

kyllä täytyy sanoa että olet rohkea yrittäessäsi uudelleen! Itselläni tilanne ei ollut edes noin paha ja silti sitä mietin kovasti että miten taas jaksaisi. Itselläni oli voimakasta pahoinvointia mutta aika hyvin pystyin syömään enkä oksentanut kertaakaan. Tosin ripulia oli sitten enemmän.

Kyllä aika herkkähipiäinen saa olla, jos pahoinvoinnin vuoksi ei halua lapsia. Onhan herran tähden siihen nyt hoitomahdollisuuksia ja jos oikein pahaksi menee niin sairaalaankin pääsee. Kyse on kuitenkin tavallisesti vain muutamasta kuukaudesta. Itselläni päivittäinen pahoinvointi kesti 4 kk, ei se kivaa ollut mutta toisaalta pysyi painonnousu ainakin sinne asti hyvin kurissa, kun ei voinut syödä paljon mitään!



Yhden kaverini synnytys kesti 2 vrk:tta, ponnistusvaihe 3-4 h, repesi täysin takapuoleen asti ja sai lisäksi nyrkinkokoisen peräpukaman. Siinä ei istuttu eikä ajettu pyörällä pitkiin aikoihin. Nyt hän on pian reippaasti synnyttämässä uutta lasta. Niin uusiutuvaa ja ihmeellistä on elämä.

pahoinvointi oli melko pahaa mutta ei mielestäni mitenkään mahdotonta kestää kuitenkin. Mutta mutta... ilmeisesti (varmasti ei kukaan tiedä) tämä pahoinvointi kuitenkin laukaisi minulla kilpirauhasen liikatoiminnan, joka oli kyllä paljon paljon kamalampaa kuin pahoinvointi. Loppu hyvin kaikki hyvin siinä mielessä, että saimme kuitenkin ilmeisimmin terveen lapsen.



Luulen, että jos pysyn kunnossa (nyt ei terveysongelmia) yritetään vielä joskus toista raskautta. Mutta joskus sellainenkin pahoinvointi, joka ei ole ihan mahdotonta (kävin esim. töissä kokoajan, vaikka työmatkoilla oksentelinkin) voi olla aika vaarallista. Eli kyllä minua huolestuttaaja mietityttää tuo pahoinvointiasia ja jos en koskaan enää yritä raskautua on pahoinvoinnilla (tai paremminkin sen mahdollisilla seurauksilla) siihen vaikutuksensa.

Pahoinvointia, supistuksia, hirveät liitoskivut ja kaiken päälle viime kesän helteet. Synnytys pysähtyi moneksi tunniksi ja olin jossain vaiheessa varma, että jompikumpi kuolee, joko minä tai lapsi ja rukoilin kätilöä ottamaan lapsen ulos vaikka väkisin. Vielä en ole synnytyksestä täysin toipunut, henkisesti enkä fyysisesti. Tästä huolimatta haluan tehdä esikoisellemme sisaruksia parin vuoden päästä. Seuraavan lapsen toivoisin olevan kevätvauva, ettei tarvitsisi ison mahan kanssa hikoilla kolmenkymmenen asteen helteillä.