Miten opetetaan lapselle/nuorelle terve suhtautuminen alkoholiin?
Itse pelkäsin alkoholia ja kännissä olevia varmaan parikymppiseksi saakka, joo naurakaa vaan. Mutta isäni oli aggressiivinen tuurijuoppo. Äitin pelotteli viinalla meitä lapsia jo tarhaikäisestä saakka, ja toisaalta ehkä syystä meidän tapauksessa, mutta liika on liikaa. Nykyään juon silloin tällöin ja kärsin aivan kamalasta henkisestä morkkiksesta joka kerta. Lapseni eivät ole minua humalassa nähneet. Ikää heillä kaksi ja viisi vuotta.
Kommentit (2)
Absolutismi ei välttämättä ole lapsille hyvä malli, koska he eivät näe, että alkoholia voi käyttää viisaasti. Luulen, että meillä lapset oppivat terveen suhtautumisen alkoholiin. Nautimme lasin, korkeintaan kaksi viiniä tai samppanjaa hyvän ruoan kanssa. Mies ottaa joskus saunaoluen. Lapset eivät koskaan näe meitä humalassa, koska emme juo niin paljon.
Teininä itsekin join nyt ajatellen aivan hillittömiä määriä kirkasta viinaa, koska kaikki muutkin tekivät niin. Uskon, että suomalaiset nuoret ovat fiksuuntuneet niistä ajoista ja tolkutonta kännissä sekoilu näyttää tosi juntilta.
Mutta voi olla vaikeaa, jos oma suhtautumisesi alkoholiin on omasta taustastasi johtuen noin problemaattinen.
Joka tapauksessa... tissutelkaa arkisin häpeilemättä, nauttikaa ruoan kanssa. Älkää koskaan humaltuko. Siinä se.