Mitä se on se lapsiperheen rankkuus?

No ehkä se johtuu siitä, että ihmisillä on eri voimavarat elää omaa elämäänsä.



Monelle sattuu siihen pikkulapsiaikaan taloudellisia huolia, kun kokevat tärkeäksi olla samaan aikaan pitkillä vapailla ja hommata omaa asuntoakin. Vaikka kuinka pienellä rahamäärällä selviäisi, niin vie se rahojen laskeminen silti energiaa.



Jotkut lapset vaan sairastelee. Allergiat, korvatulehduskierteet jne. ovat aika tuttuja monessa perheessä. Osa vanhemmistakin sairastaa.



Jos lapset tai vanhemmat nukkuvat huonosti, niin totta kai se vaikuttaa jaksamiseen.

Ei meilläkään ole enää muuten kuin taloudellisesti, kun lapset ovat jo 3 ja 4.

Mutta siinä vaiheessa kun esikoinen oli 2 v, vielä vaipoissa, ja kuopus 6 kk ja korvakierteessä, niin oli rankkaa. Esikoinen oli kokonaan kotihoidossa. Yöt valvoin korviaan huutavan vauvan kanssa, päivällä lapset nukkuivat päiväunensa vuorotellen. Isompikaan ei jaksanut kävellä pitkiä matkoja, eikä kumpaakaan saanut mihinkään hoitoon esim. kauppareissun tai lääkärin ajaksi (mies matkatöissä). Silloin oli kyllä rankkaa!

Meillä alkaa pikkuhiljaa nyt helpottaa. Lapsi oppi muutama kk sitten yökuivaksi ja saman ajan ollaan yöt nukuttu putkeen. Nyt on alkanut oppia vähän pelaamaan pikkukakkosta ja papunettia, voin samalla puuhastella näköetäisyydellä kotihommia. Pihalla lapsi saataa puuhailla jotain omiaa jo hetken, voin siinä sivussa tehdä pihatöitä. Mutta edelleen on päiviä, ettei lapsella ole mikään hyvin, kaikki ikettää ja poruttaa ja tavarat lentelee. Sit vaan ollaan sylikkäin ja jätetään kaikki muu.

Mutta vähän voin jo tehdäkin, lukea lehden jne ja 10 minuutissa saa tehtyä ihmeitä, jos on tehokas.

Meidän lapsi on nyt 9v (kv) ja toinen lapsi 10v, joten tätä lapsiperherumbaa on ollut putkeen 10 vuotta. Ihmetyttää miten ihmiset valittaa että on rankkaa, vaikka normaalien terveiden lasten kanssa pääsee niin helpolla, eikä ne pikkulapsivuodet edes kestä vuosikausia.

Se tuntuu olevan aikamoisessa ristiriidassa sen kanssa ettet muka ymmärrä että ihmiset pitävät arkeaan joskus rankkana.

oli se aika rankkaa.

9 v oppii kuivaksi ja selviää jo hetken ulkona itsekseen ?????



Ylipäänsä kahden kanssa ei voi olla kovin rankkaa, saati tuon ikäisten. Mutta on kiinni lasten persoonistakin tietty.

Vaikka nuorempi lapseni on jo 4v, koen että vasta nyt alkaa helpottaa. Viimeisen kolmen vuoden aikana elämä ollut mielestäni kohtuuttoman rankkaa vaikka nuorempi lapsi melko helppo tapaus olikin. Vanhempi ADHD-lapsi, tarvitsi jatkuvaa vahtimista, miehen sairastuminen, melkein vuoden sairasloma, talouskatastrofi (mies saikulla, minä hoitovapaalla nuoremman lapsen kanssa) oma sairastuminen vakavasti, vesivahinko, jonka johdosta puoleksi vuodeksi toiselle puolelle kaupunkin evakkoon, töihin paluu ja viimein avioero..

niin se tarkoittaa että kenelläkään muulla ei voi olla raskasta? Kuule ap, mulla on niiden lasten lisäksi vielä kuoleva äiti hoidettavana. Eli älä valita, mulla vasta raskasta on, sulla ei voi olla!

pitkäaikaissairas lapsi

9 v oppii kuivaksi ja selviää jo hetken ulkona itsekseen ?????

Ap:han sanoi 9-vuotiaan olevan kehitysvammainen. Onhan se toki hauskaa että lapsi on oppinut kuivaksi ja on hetken itsekseenkin, mutta en sentään nauraisi asialle.

oli keskosvauva, jonka ruokailut ja hoito oli tosi tarkkaa vuorokauden ympäri, syötiin 3 h tunnin välein yölläkin lääkärin määräyksestä. Samaan aikaan isommalla sisaruksella oli pahin uhmaikä, opetteli kuivaksi, ruoka-allergioita, joiden takia kaikki ruoat piti olla itse tehtyjä. Olin itse ihan raatona unenpuutteesta ja sairastelin paljon. Mies oli usein työmatkoilla ja aikaerojen takia ei voinut edes soitella, että olisi voinut sanoa pari lohduttavaa sanaa. Parisuhde oli kireää, seksielämästä ei tietoakaan, mielluummin nukuttiin ne vähäiset vapaat tunnit. Ei mitään tukiverkkoa tai lastenhoitoapua, ei lähikauppaa tms. Unohdin itseni hoitamisen vuosiksi sairauksieni hoitamista lukuunottamatta. Eipä tosin olisi ollut rahaa tai aikaa mihinkään harrastuksiin, kosmetologiin tai mihinkään piristävään. Ystäväkin kaukana ja pikkulasten vanhempia, joten ei paljon kyläilty. Tähän päälle vielä syyllistävä ja kaikesta moittiva oma äitini, muut isovanhemmat eivät olleet pätkääkään kiinnostuneita meistä.



Eli rankkaa oli. Nyt lapset ovat koulussa, taloudellinen ja ammatillinen tilamme parempi, isompi koti palveluiden lähellä. Mikä tärkeintä, lapset ovat nykyään terveitä.

Empatiaa naiset. t. tukiverkoton

meillä on kolme lasta (nyt 5v, 3v ja 1,5v) ja meillä ei ainakaan ole ollut rankkaa vielä kertaakaan.. ehkä ne päivät ovat sitten edessä..



Lapset nukkuneet 12h putkeen yössä 2-3kk eteenpäin, viihtyneet hyvin leikeissään ja olleet muutenkin perustyytyväisiä. Esikoisella oli koliikkiepäilyä vauvana, mutta sekin oli kai vain mahakipuja tai muuta sellaista..



Uhmaa on isommilla tietysti ollut, mutta se kuuluu asiaan.



Miehen kanssa molemmat ehditään harrastaa ja viettää aikaa myös kavereiden kanssa, yhteisestä ajasta puhumattakaan.



Eli me ollaan sitten kai päästy helpolla - ainakin tähän saakka.

Inhoan ihmisiä jotka katsoo oikeudeksensa arvottaa muiden tunteita, ajatuksia, kokemuksia.

Se on todella halpamaista ja luotaantyöntävää.



Omat lapseni ovat 1-ja 3-luokkalaisia mutta näihin vuosiin on mahtunut paljon kaikenlaista ja nimenomaan ikävää.

Säännöllistä, toistuvaa työttömyyttä ja sen tuomia ongelmia ja vaikeuksia, sairautta ja pisteenä iin päälle seurasin liki 4v äitini taistelua sairautta vastaan ja sen taistelun hän hävisi kuollessaan 47v iässä.

Hoidin häntä viimeisen 1v ajan ja lapseni olivat silloin 1½-4v ikäisiä.

Vain_meillä_on_raskasta, en ymmärrä miten te muut kehtaatte edes valittaa.

toista se on, kun on kaikki lapset olleet huonoja nukkumaan vaikka terveitä onkin olleet.

olette todellakin poikkeus. meillä ei ikinä koskaan ole kukaan nukkunut 12 h, ei koskaan, ei edes teinit.

Inhoan ihmisiä jotka katsoo oikeudeksensa arvottaa muiden tunteita, ajatuksia, kokemuksia.

Se on todella halpamaista ja luotaantyöntävää.

Omat lapseni ovat 1-ja 3-luokkalaisia mutta näihin vuosiin on mahtunut paljon kaikenlaista ja nimenomaan ikävää.

Säännöllistä, toistuvaa työttömyyttä ja sen tuomia ongelmia ja vaikeuksia, sairautta ja pisteenä iin päälle seurasin liki 4v äitini taistelua sairautta vastaan ja sen taistelun hän hävisi kuollessaan 47v iässä.

Hoidin häntä viimeisen 1v ajan ja lapseni olivat silloin 1½-4v ikäisiä.

Ja jos olisit ollut lapseton, ne olisi johtuneet lapsettomuudesta?

Ei, ei johtunut, MUTTA ap puhui ylipäätään pikkulapsivaiheen rankkuudesta ja käsittääkseni ihmisen elämä ei suju niin että laitetaan lokeroon 1 ne pikkulapset ja vanhemmuus ja lokeroon 2 muut elämän asiat kuten mahdolliset vastoinkäymiset, surut jne.

Ihminen on psykofyysisosiaalinen olento jolloin kaiki vaikuttaa kaikkeen ja toisiina.

En voi kuin ihmetellä sinun logiikkaasi ja ajatuksenjuoksuasi, että tuostakin ja tuollaisesta tilanteesta pitää ruveta vinoilemaan ja saivartelemaan, häpeäisit!



-14-

-15&19-

tosin pienellä ikäerolla. Kyllä joskus on tosi raskaita päiviä, mies tekee paljon töitä ja apuja ei hirveästi saa mistään. Mutta en voi silti kyllä valittaa, koska voin kuvitella miten raskasta olisi, jos lapset olisivat sairaita, olisi rahahuolia jne. Täytyy ajatella asiaa nimenomaan niin, että kyse on ajasta, jolloin lapset ovat pieniä ja vaativat paljon "käsityöapua". Varmaan ajan myötä helpottaa, toisaalta aina sitä jotain murhetta ja vaihetta on lasten kanssa.