Miten kasviksiin saa makua?
Uuteen elämäntapaan totuttelen ja yritän syödä runsaasti myös kasviksia, mutta tuntuu että miten tahansa niitä laitan, niin koskaan eivät oikein maistu millekään.
Esim. nyt laitin uunissa paljon eri kasviksia pilkottuna uunivuokaan, joukkoon ruokakerma, mustapippuria, valkopippuria, basilikaa. Ja päälle voimakkaasta juustosta kuorrutus.
Ja lopputulos: ihan syötävää, mutta ei se nyt oikeastaan juurikaan millekään maistunut, vähän vetisellekin.
Kommentit (15)
miten niitä pitäisi laittaa, vai olenko vain liian tottunut ahmimaan perunaa/riisiä/pastaa kastikkeissaan...
Voimakas juustokuorrutus ihan piste ettei varmasti maistukaan ruoka millekään!
Rasvaa, vähän suolaa ja pippuria, ehkä vähän jotain yrttejä.
Lopeta tupakoiminen niin makuaistikin toimii.
Kun seuraavan kerran teet uunikasviksia, valele niiden päälle vähän hyvää oliiviölyä, lisää kunnollista suolaa, mustapippuria, ehkä jotain yrttiä ja laita uuniin.
Kun keität/ höyrytät kasviksia, sekoita niihin kypsymisen jälkeen (älä kypsennä liian kauan!) sitruunaa, oliiviöljyä (tai voinokare), purista joukkoon vähän valkosipulia, lisää mustapippuria ja anna jäähtyä hetki.
Ihan ystävällisesti sanon, että ruokakerma ja juusto olivat tuossa annoksessasi aivan turhia ja tuhosivat kasvisten maun. Kannattaa myös katsoa ettei lado ihan mitä kasviksia sattuu samaan annokseen.
Nelonen on ihan oikeassa, mutta onneksi makuaisti palautuu kun lopettaa liian suolan, keinotekoisten mausteiden ja ylenpalttisen rasvan mätön :)
Tuli vielä mieleen, että jos esim näin talvella haluat herkutella porkkanaraasteella, niin purista joukkoon appelsiini- tai sitruunamehua, lisää vähän mustapippuria myllystä ja kruunaa kaikki paahdetulla seesamöljyllä.
Paahdettu seesamöljy on ihana mauste esim erilaisille salaateille, riisille, thairuokaan. Sitä ei tarvita paljon.
Sitä saa ainakin meidän tavis-K-marketin etnisestä hyllystä. Myös normaali seesamöljy on hyvää, mutta ei niin maukasta.
Laita seuraavalla kerralla uunikasviksia vaikka siten, että jätät maitottuotteet kokonaan pois ja maustat itse vuoan ensin rasvauksen jälkeen esim. basilikalla tai pizzamausteella (suosittelen, siinä on kaikki "tarvittavat" yrtit), valkosipulijauheella ja paprikajauheella sekä suolalla (itse käytän karkeaa merisuolaa myllystä "rouhaistuna").
Sekoita kasviksia ja mausteita vuoassa kunnolla ennen uuniin laittoa niin että ne saavat makua ja lykkää kannen kanssa uuniin. Sekoita kasviksia noin puolesavälissä vielä kertaalleen, jotta mausteet varmasti leviävät kasviksiin.
Anna hautua hyvin; en anna tarkempaa ajallista ohjetta, koska uunit tuppaavat olemaan erilaisia. Kun kasvikset ovat pehmenneet, voit ottaa ne uunista pois. Poista kansi ja anna kasvisten olla uunissa vielä n. 10 minuuttia, jotta ne saavat rapeutta pintaan. Jälkilämpö on hyvä tähän vaiheeseen.
Kokeilemisen arvoisia mausteita on vaikka kuinka, samoin herkullisia kasvisruokareseptejä (myös netissä!). Kokeilemalla oppii jos jonkinlaista, pääasia on utelias mieli. Itselläni pyörähti 19. vuosi käyntiin kala-kasvislinjalla; ruokavalio sopii minulle mainiosti, eikä terveydellistä häikkää ole sen vuoksi ilmaantunut.
Ja lisää yhdelle kommentoijalle, että en ole koskaan polttanut tupakkaa!
Mutta niihin kasviksiin ei siis tarvita mitään liemiä? Ilmankos mulla onkin tullut tosi vetisiä, kun olen koittanut jos jokinlaista ruokakermaa yms. niihin tunkea.
Vielä kyselen, että mitä kasviksia kannattaa yhdistellä samalla kertaa?
Isolle pannulle
Valkosipulimurskaa, tuoretta inkivääriraastetta ja sipulikuutioita öljyyn freesaantumaan.
Perään tomaattipyreetä.
Freesaa vielä hetki.
Laita pannulle:
punaista ja keltaista paprikaa,
kesäkurpitsaa, purjoa, fenkolia, punasipulia,
ohuita porkkanaviipaleita, tomaattilohkoja.
Hauduta mutta jätä vähän aldenteksi.
Mausta merisuolalla, mustapippurilla, basilikalla ja rakuunalla.
Lisää vettä jos haluat.
tekemään vaikka intilaista ruokaa. Ei takuulla ole mautonta.
Ensinnäkin, jos kasviksia keittää, ei kannata keittää niitä lötköiksi. Mä suosittelen kasvisten höyryttämistä, sillä tavalla myös kasvisten oma maku säilyy paremmin. Mä suosin myös sormisuolaa, jota ripotellaan keittämisen jälkeen kasvisten päälle - monethan keittää suolavedessä, mun mielestä sekin vähentää kasvisten omaa makua. Mun suosikkilisäkkeet keitetyistä kasveista on:
- porkkanat (keittämisen/höyryttämisen jälkeen Oivariinia, provencen yrttisekoitusta tai esim. rosmariinia, mustaapippuria ja sormisuolaa)
- vihreät pavut (keittämisen/höyryttämisen jälkeen Oivariinia, sormisuolaa, mustaapippuria)
- parsakaali (keittämisen/höyryttämisen jälkeen Oivariinia ja sormisuolaa)
Kasviksia voi myös paahtaa pilkottuina uunissa. Musta hyvä setti on semmoinen, että laittaa kulhoon pilkottua perunaa, porkkanaa, bataattia ja lanttua, joukkoon hunajaa, öljyä, mustapippuri ja jotain makeahkoa yrttiä, esim. basilika, rosmariini. Sitten uuniin pariinsataan asteeseen. Suola kannattaa tässäkin lisätä paistuneiden kasvisten päälle. Hunajan sijaan voi laittaa vaikka valkosipulia.
Musta kasvisten (siis pelkkien kasvisten, en puhu nyt esim. padoista tai muista ruuista, joissa on kaikenlaista sekaisin) parhaat mausteet ovat yrtit, pippurit ja valkosipulit. Suola tosiaan kannattaa mielestäni ripotella aina päälle, sormisuola on tähän parasta.
Olemme kasvissyöjiä, joten kasvisten kanssa puljaaminen on mulle jokapäiväistä.
Minusta pakastevihannekset eivät maistu niin hyvältä kuin the real thing. Käytän kyllä varsinkin talvella jnkn verran pakastevihanneksia, esim. parsakaalia ja noita vihreitä papuja, koska ei ne tuoreetkaan välttämättä maistu niin hyvälle. Mutta esim. wok-vihanneksia vierastan, vaikka mieheni niistä tykkäiskin. Musta pakastettu porkkana on pahaa. Käytän kyllä joskus hernemaissipaprikaa, mutta en ikinä mitään perunajuttuja tms.
kiittää taas runsaasti kaikkia!!
Olin jo vaipua epätoivoon, että ei tästä kasvisruokavaliosta kyllä tule mitään tätä menoa, mutta teidän reseptinne kuulostavat kyllä niin herkullisilta, että ehkä se tästä taas lähtee. Kokeilen taatusti lähiaikoina kaikkia.
Kiitos paljon!
Ja painoakin entiseltä Hese-ahmijalta on lähtenyt jo vajaa 5kg, olo mitä mainioin =)
on usein vetisen makuisia. ajan kanssa opit valikoimaan paremmin kaupassa, mitä kannattaa mihinkin aikaan ostaa jne.
laitan usein sekaan sen kolmen juuston kerman, antaa makua kivasti.
suurin osa mauista tärveltyy pakastettaessa
Jos kerran mikään ei maistu miltään, niin käy ostamassa poppamies.fi:stä mausteita. Pitäisi löytyä :P