kotiruoka vs. teollinen ruoka. Entä luomu?
Moikka! meillä on parin viime vuoden aikana enemmän ja enemmän alettu tehdä ruokia itse, einekset on jääny koko ajan vähemmälle. Ja nyt on tultu siihen pisteeseen, et ei eineksiin halua edes enää palata. Ne ei vaan maistu ja niistä tulee paha olo (ainakin henkisesti, kun miettii miten paljon niitä käsitellään). Ja keittiöhommista on tullut samalla vähän koko perheen harastus, lapsetkin on omalla tasollaan mukana ja tykkää siitä. Eli hyvää ruokaa ja yhdessäoloa samanakaisesti! Teollisesta ruoasta luopuminen on ollut ainakine meille iso positiivinen juttu!
Luomu on kuitenkin viel aika vaikeaa, hinnat on kovia ja aina voi ostaa vaikka haluaisi.
Onko muita, joilla sama ahaa-elämys?
Kommentit (13)
että mitä kuvittelet sen liha-perunasoselaatikon olevan jos ei samaa kuin mitä itse teet?
Ravintolatkin tekee samaa ruokaa.
Elintarvikeviranomaiset katsoo kaikkien perään jotka ruokaa valmistaa myyntiin.
Positiivista että teet perheesi kanssa ruokaa: minäkin kasvatan omassa pihassa kaikenlaista purtavaa, säilön ja joskus kiireessä ostan valmista.
Yksinkertaista solvata yrityksiä, jotka haluaa helpottaa ihmisien elämää. Niinkuin kaikilla olisi aina voimaa/aikaa valmistaa itse ruokaa päivittäin.
Luomu -tuotteet saisivat olla halvempia, varsinkin jos ovat lähialueelta.
Yhtä ryöstöä. Talvikasvatuksen ymmärrän sähkönkulutuksessa mutta muuten on kyllä pahan sisusia rosvoja kauppiaat ja tukkumarketit.Maa olisi parempi paikka jos tukkumyyntikeskittymät purettaisiin. Vähän kuten valtionrautati ja muut monopolit lakkautettaisiin ja sallittaisiin markkinavapautta.
Jos teet toisen kotona ja luomuista aineksista ja toisen ostat kaupasta valmiina, niin eihän niistä voi puhua samana päivänäkään.
Ne yritykset jotka "haluavat helpottaa ihmisetn elämää" ovat kyllä ensisijaisesti sen tuoton perään. Sapuskaa tehdään mahdollisimman halvoista aineksista jotta saadaa omaan pussiin enemmän rahaa.
Luomuruoan hinta alenee mitä enemmän ihmisiä sitä ostaa. Itse kuulun luomuruokarinkiin ja mulla on jäsenkortti luomukauppaan jossa jäsenet saa -20% tuotteista, mitä enemmän jäseniä niin sitä alemmas hintaa voidaan laskea.
Meillä panostetaan mahdollisimman puhtaaseen ravintoon ja jos on tarvis jostain tinkiä niin sitten tingitään jostain muusta.

Niin samaa mieltä! Kyllä suurten elintarviketoimijoiden ykköstavoite on tuottaa voittoa osakkeenomistajille ja harjoittaa kannattavaa liiketoimintaa. Se valitettavasti aiheuttaa sen, että jatkuvasti on nostettava tuottavuutta ja tehokkuutta, mikä johtaa huonompaan ruuan laatuun. Koska kaikki on viilattu viimeisen päälle tehokkaaksi ja raaka-aineet kilpailutettu vimpan päälle, on enää jäljellä se, että korvataan lisäaineilla niitä arvokkaampia raaka-aineita ja saadaan taas pikkasen valmistuskustannuksia alas.
Ja kun suuret massat menevät kirjaimellisesti halpaan eli ostavat sitä parikymmentä senttiä halvempaa (vaikka se sisältää vähemmän sitä aitoa kamaa), niin volyymista tulee se raha firmoille. Mitä suuret massat ostavat, sitä nämä suuret firmat tuottavat. Eli halvalla huonoa.
Eihän tästä muita saa syyttää kuin kuluttajia itsejään. Onneksi kuitenkin yhä suurempi joukko fiksuja ihmisiä ostaa mieluummin laatua kuin "tyhjää" lisäaineilla täytettyä ja huonoa laatua. Paljon missään muussa kun ei hinta ja laatu kulje niin käsi kädessä kuin ruuassa.
t: 10
Mua ihan oikeesti kiinnostaa. Vastatkaa pliis!
Kotiruoka on meillä kunniassaan, koko perhe kokataan, minä kyllä eniten, koska tykkään siitä niin paljon. Eineksiä ei osteta koskaan, nehän maistuu aivan hirveältä ja järkyt määrät lisäaineita, sokeria ja ties mitä.
Luomua ostetaan sen minkä kukkaro kestää, eli maito, juurekset, vähän hedelmiä (tavallisia ei osteta ollenkaan) ja kananmunat. Joulukinkku oli luomua ja muuten ostetaan lihaa suoraan tilalta ja lisäksi hirveä, poroa ja lammasta. Broileria vältetään.
Uudempi ahaa-elämys oli vhh-ruoka, noin vuosi sitten. Lapsetkin on oppineet syömään kasvislisäkkeitä, eikä peruna enää maistu. Voimme kaikki paljon paremmin ja ollaan oltu tosi terveitä.
Mä viimeksi tänään luin jonkun ruokakaupan mainoslehteä yökkäillen ja ihmettelin, kun tarjouksessa olevat tuotteet ovat aina samaa kökköä: eineslihapullia tai -nugetteja, marinoituja kanasuikaleita (marinoimattomat aina täyshintaisia = kalliita), einespitsoja, valmiita keittoja jne. jne.
Meillä tehdään ruoka itse, ei siinä mitään kummempaa ole. Ollaan molemmat todella innokkaita ruoanlaiton harrastajia, mä seuraan blogeja ja ostelen ruokakirjoja, molemmat katsotaa kokkausaiheisia ohjelmia innoissamme. Kokkaus on siis yhteinen harrastus. Pohdittiin jossain vaiheessa ravitsemuasioita enemmänkin ja otettiin käyttöön filosofia: "Mitä lyhyempi tuoteseloste, sen parempi." Kevyttuotteisiin ja eineksiin en palaa enää koskaan. Viimeisimpänä askeleena ryhdyin leipomaan kaiken leivän itse. Meille ei enää aikoihin ole ostettu kaupan leipää.
Luomutuotteita ja Reilun Kaupan tuotteita käytän aina, kun se on järkevää ja mahdollista. Rahaa meillä ei ole tuhlattavaksi asti, joten jotkut luomutuotteet on pakko jättää hyllyyn, mutta tietyistä tuotteista en halua eettisistä syistä tinkiä. Tällaisia ovat esimerkiksi Reilun Kaupan kahvi ja luomukananmunat. Nykyään oikeasti punnitsen vaihtoehtoja, luen tuoteselosteita ja pohdin valintojani. Olen valmis myös kiertelemään erikoisliikkeissä esim. luomutuotteiden perässä. Tosin täällä Helsingissä se on onneksi aika helppoa. Luomuruokapiiriin aion liittyä heti, kun sellaisen löydän.
Toli filosofiamme on vajavainen ja siihen liittyy puutteita, mutta ainakin teemme parhaamme ja yritämme kuluttaa omantuntomme mukaan ja planeettaamme sekä kehojamme säästäen. Ei mua paljon viherpiiperöksi haukkumiset hetkauta :D
sillä en ole mikään ruuanlaiton rakastaja ja eineksiäkin meillä käytetään kyllä. Ehkä tosin vähän erilaisia kuin keskivertoperheessä koska olemme kasvissyöjiä. Mutta luomua meillä käytetään paljon. Olen viimeiset kymmenen vuotta käyttänyt enevässä määrin luomutuotteita. Nyt viimeaikoina on menty ehkä hiukan takapakkia koska olen halunnut varmistella perheemme jodinsaantia, jota emmen luomupainnotteisesta kasvisruuasta juurikaan saisi niin maitotuotteissa on otettu jonkin verran enemmän ei luomua käyttöön kun ennemmin. Musta kuitenkin luomutuotteet on ihan ehdoton valinta eettiseltä ja ympäristön kannalta ja myös maku usein hyvä. Meillä ruokaan on aina satsattu paljon. Emme ole köyhiä joten minun on toki helppo näin sanoa mutta olen valmis maksamaan kunnon ruuasta. Mieluummin tinkisin muista alueista kuin ruuasta.
Joissakin asioissa tykkään kuitenkin lähteä alusta liikkeelle. Esim. puuro meillä useimmiten valmistetaan niin, että itse jauhetaan kotona pienellä myllyllä jyvistä jauhot ja sitten näistä tehdään puuro. Käytän näitä jauhoja myös kaikkeen leivontaan. Mutta kieltämättä suurin osa leivonnaisista ja leivästä tulee meille kaupasta koska en jaksa jatkuvasti huuhkia keittiössä.
Itseäni harmittaa luomun huono saatavuus peruskaupoissa ja näiden tuotteiden hölmö pakkaaminen (kaikki kasvikset tungetty yleensä muoveihin). Lisäksi kotimaisia tuotteita on mielestäni naurettavan huonosti saatavilla muualta kuin erikoiskaupoista tai mahdollisesti joistakin ruokapiireistä. Monet luomutuotteethan on oikeasti ihan edullisia kuten esimerkiksi viljat, hiutaleet, pavut (esim. härkäpavusta on ollut myös soijarouhetta vastaavaa pikaversiota, en tiedä onko enää saatavilla), siemenet (esim. hampunsiemenet ovat todella hyviä), juurekset. Myös se harmittaa, että hyvää ravintola- ja noutoruokaa on niin vähän saatavilla. Itse esimerkiksi noutaisin kotiin useinkin ruokaa jos olisi hyvää ruokaa saatavilla, mikään pakkomielle ei itsetekeminen ole minulle. Esimerkiksi Silvopleesta otan mielelläni ruokaa mukaan koska ruoka on siellä niin hyvää.
Ruokapiirien kautta luomuruokaa voi saada myös todella edullisesti varsinkin jos on itse valmis myös työskentelemään piirissä esim. järjestelemällä tilauksia yms.
Esim. maito ja tomaatit. Nämä molemmat puhtaasti maun vuoksi...
että mitä kuvittelet sen liha-perunasoselaatikon olevan jos ei samaa kuin mitä itse teet?
Ravintolatkin tekee samaa ruokaa.
Elintarvikeviranomaiset katsoo kaikkien perään jotka ruokaa valmistaa myyntiin.
Positiivista että teet perheesi kanssa ruokaa: minäkin kasvatan omassa pihassa kaikenlaista purtavaa, säilön ja joskus kiireessä ostan valmista.
Yksinkertaista solvata yrityksiä, jotka haluaa helpottaa ihmisien elämää. Niinkuin kaikilla olisi aina voimaa/aikaa valmistaa itse ruokaa päivittäin.
Luomu -tuotteet saisivat olla halvempia, varsinkin jos ovat lähialueelta.
Yhtä ryöstöä. Talvikasvatuksen ymmärrän sähkönkulutuksessa mutta muuten on kyllä pahan sisusia rosvoja kauppiaat ja tukkumarketit.
Maa olisi parempi paikka jos tukkumyyntikeskittymät purettaisiin. Vähän kuten valtionrautati ja muut monopolit lakkautettaisiin ja sallittaisiin markkinavapautta.
Anteeksi, jodin saantia?
Eikös jodin saantiin riitä että syö normaalisti suolattua ruokaa?
Ruokasuola kun on jodioitua.
Mutta meillä syödään melko vähän suolaa, lisään sitä hyvin vähän ruokiin ja esim. leipien (jos siis kaupasta ostaa) suola ei ole jodioitua. Elintarviketeollisuus ei siis mitenkään säännönmukaisesti käytä jodioitua suolaa. Muuten käyttäisin mieluiten ruususuolaa mutta tuon jodin takia olen nyt alistunut tuohon jodioituun suolaan tai merisuolaan.
Ilokseni olen huomannut, että melko monet luomutuotteet sisältävät merisuolaa, jossa käsittääkseni on jodia.
Systeemi ton jodin osalta on Suomessa vähän hölmö. Sitä lisätään eläinten rehuun (ei siis luomueläinten). Joten kun ei syö lihaa ja paljon luomutuotteita voi saanti jäädä vähäiseksi. Esim. Tanskassa lisätään leipään. Olisi mielestäni parempi systeemi meilläkin. Merilevistä saisi mutten ole oikein tottunut niitä käyttämään ja virallinen ravitsemusterapeutin suositus sanoo, ettei lapsille saisi antaakaan (toisaalta olen kyllä kuullut myös suositeltavan lapsille, kuka näistä tietää).
Tämä jodi juttu nyt on varmaan aika saivartelua. Itse olen tähän asiaan kiinnittänyt huomiota koska olen kärsinyt (ja kärsin varmaan tulevaisuudessakin) kilpirauhassairaudesta, joka ei varmaan liity mitenkään tuohon jodiin mutta sen vuoksi on tullut tuota asiaa vähän mietittyä kuitenkin. Liikaa ei saisi saada muttei liian vähääkään.
että mitä kuvittelet sen liha-perunasoselaatikon olevan jos ei samaa kuin mitä itse teet?
Ravintolatkin tekee samaa ruokaa.
Elintarvikeviranomaiset katsoo kaikkien perään jotka ruokaa valmistaa myyntiin.
Positiivista että teet perheesi kanssa ruokaa: minäkin kasvatan omassa pihassa kaikenlaista purtavaa, säilön ja joskus kiireessä ostan valmista.
Yksinkertaista solvata yrityksiä, jotka haluaa helpottaa ihmisien elämää. Niinkuin kaikilla olisi aina voimaa/aikaa valmistaa itse ruokaa päivittäin.
Teollinen lihaperunasoselaatikko on valmistettu a) halvimmista mahdollisista tehoperunoista, b) lihan kanssa sama juttu ja c) maku tulee monissa eineksissä lähinnä keinotekoisista lisäaineista eikä esim aidoista yrteistä ja muista mausteista.
Joidenkin mielestä peruna on aina perunaa, koska sitä nimitetään samalla sanalla. Me taas nähdään paljon eroja perunoiden välillä. Puoli kiloa painavasta jättitehoperunasta ja rauhassa kasvatetuista luomuperunoista ei voi puhua samana päivänäkään. Sama esim porkkanoiden kanssa. Tehoporkkanat pahimmassa tapauksessa näyttävät porkkanoilta ja rouskuvat hampaissa kuten porkkana, mutta eivät ne juuri porkkanalta maistu! Puhumattakaan kun ottaa ympäristöpuoen eli eettiset asiat mukaan. Tehotuotantoakin tarvitaan, mutta miten äärimmilleen se pitää viedä, se on eri juttu.
Kyllä elintarviketeollisuutta valvotaan joo. Eviran toimesta, joka on ihan teollisuuden talutushihnassa. Paljon ruokakauppojen hyllyistä löytyy sellaista, mistä ihmettelee, että onko se ihmisen ruuaksi tarkoitettu kun se ei sisällä juuri mitään mitä elimistö tarvitsee. Sen sijaan kaikkea muuta kummallista. Kaikille ei vain riitä, että 'suomalainen ruoka on turvallista ja blaa blaa blaa'. Ei se vaarallista olekaan niin, mutta itse laitan riman vähän ylemmäs. Niin kauan kuin esim Evira vähättelee esim lisäaineiden vaikutuksia, niiden uskottavuus on nolla. Ei niillä oe mitään mahdollisuuksia vaikuttaa kun suuri raha määrää elintarviketeollisuuden suunnan (eli esim lisää lisäaineita ja vähemmän aitoa oikeaa ruokaa).
Viitsimisestä se ihmisillä on kiinni ja arvovalinnoista. Hyvin harvalla ihan oikeasti voimista, että pystyykö tekemään ruokaa. Mutta kun Halavalla pitää saada, vaikka nykyajan ihmisillä menee pienempi osa tuloista ruokaan kuin koskaan ennen. Niin tärkeää kuin kunnon ravinto esim lapsille on, on ruuan alhainen arvostus kummallista.
Ilolla kuitenkin seuraa, että ap:n kaltaisia alkaa olla yhä enemmän, jotka kyseenalaistavat vähän massojen valintoja :)
eli pika-apuna einestä, muutoin teen itse ruuat ja luomuakin ostan, mutta en suinkaan aina, sillä kukkaro ei anna myöden. Eli palkkapäivän jälkeen luomua, ja pikkuhiljaa tavallista.
Kuulostaa hyvälle! Meillä sama meininki perheessä. Totta muuten tuo huomio, että tarjouslista on aina täynnä noita kamalia eineksiä ja oranssia limakanaa! Naturelli on se, mikä on loppu jos joku on eikä ikinä tarjouksessa.
Ainakin pienemmissä kaupoissa lisäaineettomia voi joutua vähän etsimäänkin. Onneksi täällä ison kaupungin kupeessa on hyvät valikoimat ja varmaan sellaisia ihmisiäkin paljon, jotka arvostavat kunnon ruokaa eivätkä koske lisäainetehomössöihin. Pirkanmaalla on myös Luomulaatikko - nettikauppa josta saa kotiin kuljetettuna luomutuotteita. Sitä me myös käytetään aika paljon.