Onko täällä joku, jonka perheessä ei ole ollut vatsatautia vielä?
Kommentit (9)
Mulla tosin ihme vatsanväänteitä ollut tänään ja vatsa oli hiukan löysällä, kuvotustakin ollut ilmoilla, mutta nyt olo jo parempi.
Taidettiin siis säästyä epidemialta!
puuta (päätäni) koputtelen varmuuden vuoksi... =)
Lapsen päiväkotiryhmässä on vellonut kaamea mahatauti jo moneen kertaan, mieheni työpaikalla kaikki muut ovat jo olleet yrjölomallansa ja minun työpaikallani on yksi mun lisäksi joka ei ole sairastanut.
Koko talven ollaan odoteltu koska se meihin iskee, mutta vielä ei ole pönttö raikunut. Kaikki lähipiiristä ovat ihmetelleet mitä me oikein tehdään erilailla kun meillä ei ole ollut oksennustautia. En tiedä, me pestään kädet aina kun tullaan sisälle ja käytetään sitä `käsidesiä´.
vanhin 7-vuotias, eikä vielä ole mahatautia meillä ollut..koputan siis puuta.
ja olen epäillyt sen johtuvan siitä, että vuosi sitten sairastettiin kolme vatsatautia melkein peräkkäin ja yksi niistä oli todennäköisesti rotavirus ja ehkä on saatu jotenkin vastustuskykyä... Ihan samanlailla mennään kuin aiemminkin. Lapsi ei tietenkään enää pistä ehkä kaikkea suuhunsa niin kuin aiemmin ja olen myös panostanut aiempaa enemmän käsienpesuun, kun rupesi pikkuisen nuo vatsataudit hyydyttämään.
Työskentelen lasten kanssa jotka sairastaneet pariin otteeseen vatsataudin mutta onneksi ei ole tarttunut minuun eikä omiin lapsiin!
Monethan läpikäyvät vatsataudin oireetta. Esim. lapsista lähes kaikki saavat rotaviruksen 2-vuotiaaksi mennessä, mutta osalle ei tule lainkaan oireita tai niin lieviä, ettei niitä tule noteerattua.
Itselläni ei ole ollut (oireista) vatsatautia yli 20 vuoteen eikä 3-vuotiaallani yhtään, ilmeisesti molemmilla hyvä vastustuskyky...
Eikä oikeestikkaan muitakaan sairauksia, vaik kaikki me neljä ollaan päivät jossain muualla kuin kotona...meillä on sit hyvä kotiruoka joka antaa parhaan mahdollisen suojan:)
samassa huoneessa noro-potilaan kanssa.