Miksi miesten hyväksyntä ja katseet ja kuolaus on sinulle tärkeää?

Sitten vähän työstin taustaani, ja moni juttu aukesi. Olin ollut lapsena ja nuorena sairaalloinen, ruma, kiusattu ja inhottu. Vaikka tulin ns. ehjästä kodista oli omalla isälläni tasan 0% kiinnostusta mua ja sisaruksiani kohtaan, ja äidillä masennusongelmaisena myös vähän virtaa.

Isäni ei koskaan kertonut rakastavansa mua. Vanhemmilla oli aina jotain omia juttuja, me lapset oltiin tosi paljon mummon kanssa.

Luulen myös, että kaikki se huomion hakeminen miehiltä just teininä/nuorena oli sitä hyväksynnän kaipuuta

ap:lle ei ole tärkeää, että hänen miehensä pitää häntä kauniina ja haluttavana?

..koska en koe siihen tarvetta. Ikävää että tavallinen pärstäni pilaa ilmaa ja muiden päiviä- mutta jos olisin syntynyt mieheksi, kukaan ei edes olettaisi että sotken naamaani värivoiteita, revin irti karvojani tai vihaan itseäni niin paljon että perustaisin tekemiseni vain sille että minusta mahdollisesti pidettäisiin enemmän.



Minusta jokainen saa meikata, jos haluaa- mutta myös oikeus meikkaamattomuuteen on yhtä selviö. Mielestäni meikkaaminen tai "naisellinen"(= miehiä miellyttävä) pukeutuminen eivät tee kenestäkään automaattisesti viehättäviä. Oma mieheni rakastaa ja himoitsee minua, vaikka olen teinistä asti ollut näissä jutuissa vähän vastarannankiiski. Surullista luettavaa sekin, että kohta joku tulee syyttämään minua valehtelusta kun eihän miehelle voi kelvata ihan tälläisenään...;)

Koska olen syntynyt naiseksi. Mies ja nainen on luotu kiinnostumaan toisistaan. Se on ihan biologinen järjestelmä, en minä sitä ole keksinyt. Laji pyrkii siihen, että suvunjatkaminen olisi tehokasta ja geneettinen variaatio mahdollisimman suurta.

joita miehet katsovat ja joiden perään kuolaavat?

Tero

Mies ja nainen on luotu kiinnostumaan toisistaan. Se on ihan biologinen järjestelmä, en minä sitä ole keksinyt. Laji pyrkii siihen, että suvunjatkaminen olisi tehokasta ja geneettinen variaatio mahdollisimman suurta.

Kuljen joskus tosi hömssyisenäkin ulkona, ja silloin kun itse katselee huoliteltuja naisia, niin tulee vähän kiusallinen olo... Miten pienestä se viimeistely on kiinni; puhtaat hiukset, istuvat vaatteet, sipaus meikkiä, tyyni ilme. :) Sellainen mä haluan olla, no aina ei onnistu :D mutta on paljon parempi olo, kun on vähän paremman näköisenä liikenteessä. Ei liity niinkään miesten huomioon, yhtä lailla naisten. :)



Tai ennemmin siihen, että huoliteltuna EI herätä huomiota, mitä taas sitten lenkkitamineissa metsälenkin jälkeen tms. tuntuu tekevän... Mutta kai sekin on vaan tunne.

mutta eronneena on mukava saada jotain huomiota ja toiveissa vielä elämänkumppanikin löytää.

Kun ikää on 40+, niin kyllä se hieman naama pakkelia tarvii :)

Selittäkää tyhmälle!! Mä en vaan tajua!

Ja ennen kun joku aloittaa, niin kuvaus itsestäni:

olen pitkä ja hoikka ja kaunis ja elän turvattua perhe-elämää mieheni ja lasteni kanssa.

Hei tyhmä, pitkä, hoikka, kaunis ja turvattua perhe-elämää elävä nainen,

Toiset meistä haluaa näyttää hyviltä, koska se saa oman olon tuntumaan hyvältä ja myös vastakkaisesta sukupuolesta (ja samasta sukupuolesta) löytyy niitä jotka pitävät hyväksynnästä ja katseista. Sillä on meille "väliä".

miehet, jotka kattoo arvostelevasti ja mittailevasti ja kommentoivat ulkonäköä!

Varsinkin, kun itse ovat kalmahaisia ja pöhöttyneitä! YÄK!! Se, että mies on rikas tai hyvässä asemassa, ei meinaa mulle mitään eikä se oikeuta tuohon käytökseen.



Itse olen suoraan sanonut eräällekin miesystävälleni, että en todellakaan halua pukeutua tai meikata niin kuin HÄN haluaa! Jos en kelpaa tällaisena, niin voi lähteä. Eipähän lähtenyt :) Ja tajusi sit itsekin, mitä tuli sanottua.

oppinu siihen hommaan. Olen nyt 39 v ja luovuttanu. En aio edes opetella. Pukeudun sen mukaan mikä itestä tuntuu hyvälle. En koskaan mieti, mitä muut ajattelee vaatetuksestani. En ole kertaakaan kävelly korkokengillä, enkä aio kävelläkään. En vaikka se kuinka miellyttäis miehiä :D



Kaikesta tästä huolimatta (ihme ja kumma) saan miehiltä kehuja, että olen nätti. En mä niitä kehuja tartte, eläisin kyllä ilmankin..

miehet, jotka kattoo arvostelevasti ja mittailevasti ja kommentoivat ulkonäköä!

Varsinkin, kun itse ovat kalmahaisia ja pöhöttyneitä! YÄK!! Se, että mies on rikas tai hyvässä asemassa, ei meinaa mulle mitään eikä se oikeuta tuohon käytökseen.

Itse olen suoraan sanonut eräällekin miesystävälleni, että en todellakaan halua pukeutua tai meikata niin kuin HÄN haluaa! Jos en kelpaa tällaisena, niin voi lähteä. Eipähän lähtenyt :) Ja tajusi sit itsekin, mitä tuli sanottua.

meikkaan itseni takia en miesten. jos nyt kehuja tulee niin miehiltä ja naisilta se on aina mukavaa mutta en liiemmin välitä enkä niiden muiden takia meikkaa tai laita. jotkut kyllä aina jaksavat nähdä vaivaa, varsinkin jos jaksaa esim töihin laittautua niin löytyy näitä naisia jotka jaksavat sitten kovaan ääneen mesota "etteivät he ainakaan jaksa aina laittautua" kun eivät ole juuri sinä päivänä laittautuneet ja tuntevat olonsa huonoksi ja minä aiheutan heille pahaa oloa kun olen jaksanut laittautua :D jokaisen tulisi mielestäni olla välittämättä toisen asiosta ja ei se toisen meikkaus oo varmaan itseltä pois? ainakaan mulla oo mitään väliä vaikka olisin joskus ite ihan "räjähtänyt" ja kaveri viimisen päälle, mitä se mua haittaa ilo on kokonaan kaverin puolella ja kiva kattella.

Olin aika kaunis ja huoliteltu, ja aina pidin silmällä kuka mut huomasi, kuka katsoi ja mahtoiko pitää näkemästään. (En siis kuitenkaan koskaan käyttäytynyt törkeän flirttailevasti tai pukeutunut halvasti. Mutta aina olin itsestäni tietoinen katseen kohteena.)



Se oli hyväksytyksi tulemisen tunteen hakemista niillä keinoilla millä onnistui. Olihan se tapa saada pieni murunen kerrallaan ihan ventovierailta sellainen tunne itselle, että olen hyvä ja jonkin arvoinen. Tuli myös tunne seksuaalisesta ja emotionaalisesta vallasta, "se haluaa minut", jota itse asiassa vielä entuudestaan vaan korosti se, ettei itseäni kiinnostanut.



Sitten vähän työstin taustaani, ja moni juttu aukesi. Olin ollut lapsena ja nuorena sairaalloinen, ruma, kiusattu ja inhottu. Vaikka tulin ns. ehjästä kodista oli omalla isälläni tasan 0% kiinnostusta mua ja sisaruksiani kohtaan, ja äidillä masennusongelmaisena myös vähän virtaa.



Ja sitten siinä 16 v korvilla yhtäkkiä lyhyessä ajassa kaunistuin. Yhtäkkiä minusta oltiin kiinnostuneita. Minut huomattiin. Hyväksyttiin. MINUT. Se ei tuntunut vähemmältä kuin pelastukselta syvän yksinäisyyden ja itseinhon syövereistä. Ja sen, no, viime kädessä rakastetuksi tulemisen tuteen sitten psyykeni yhdisti nimenomaan siihen, että ulkonäköni kelpasi toisille.



Niin että tässäpä pidemmän kautta yhden tällaisen naisen kokemus. Nykyisin olen tuosta eheytynyt entisestään, mutta edelleen joskus tunnen sen tyhjän onton kolon sisälläni. En vaan mene siihen halpaan, että kuvittelisin toisten ihmisten pinnalisen hyväksynnän sitä mitenkään täyttävän.

[quote author="Vierailija" time="13.01.2011 klo 14:56"]

miehet, jotka kattoo arvostelevasti ja mittailevasti ja kommentoivat ulkonäköä!
Varsinkin, kun itse ovat kalmahaisia ja pöhöttyneitä! YÄK!! Se, että mies on rikas tai hyvässä asemassa, ei meinaa mulle mitään eikä se oikeuta tuohon käytökseen.

Itse olen suoraan sanonut eräällekin miesystävälleni, että en todellakaan halua pukeutua tai meikata niin kuin HÄN haluaa! Jos en kelpaa tällaisena, niin voi lähteä. Eipähän lähtenyt :) Ja tajusi sit itsekin, mitä tuli sanottua.

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="13.01.2011 klo 14:52"]

Tero

[/quote]

:) siksi tietenkin, Tero-rakas, että ne poikamiehet olisivat naimisissa olevien naisten miehille kateellisia kun ovat onnistuneet saamaan niin kuuman mirrin itselleen.