Lestadiolaiset taas kunnostautuu
Lestadiolaisjohtajaa syytetään törkeistä raiskauksista
Keskiviikko 12.1.2011 klo 03.49 (päivitetty klo 10.18)
Espoon käräjäoikeudessa alkoi tänään käsittelemään tapausta, jossa uskonnollisessa herätysliikkeessä vaikutusvaltaisessa asemassa ollutta miestä syytetään törkeistä raiskauksista.
Tapaus käsitellään suljetuin ovin uhrien henkilöllisyyden salaamiseksi.
Syytetty on toiminut aiemmin suuren eteläsuomalaisen rauhanyhdistyksen puheenjohtajana. Hän on ollut myös Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen SRK:n valitsemana liikkeen luottamustoimessa. SRK on vanhoillislestadiolaisten johtoelin.
Oikeuden eteen joutuu myös lestadiolaisvaikuttajan sukulaismies. Häntä syytetään sekä törkeästä että perusmuotoisesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Uhreja on kaksi.
Oikeusjutun käsittely jatkuu helmikuun alkupuolelle asti.
Viime keväänä vanhoillislestadiolaisen liikkeen ympärillä kuohui, kun julkisuuteen tuli useita hyväksikäyttöepäilyjä. Kymmeniä ihmisiä ilmoitti joutuneensa uhreiksi.
Vanhoillislestadiolaisuus on luterilaisen kirkon herätysliike. Viime kevään kohun aikaan kymmenet ihmiset ilmoittivat joutuneensa hyväksikäytön uhreiksi myös muualla Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa.
Edellinen tapaus oli Kajaanin käräjäoikeuden antama tuomio isoisälle, joka oli lestadiolainen maallikkosaarnaaja ja luterilaisen seurakunnan kanttori. Hän oli käyttänyt hyväksi 13-vuotiasta lapsenlastaan asuntovaunussa.