Lasta ei saa kehua fiksuksi.

on arvostettu suorituksia. Hyvät arvosanat, hienot harrastukset jne. ovat olleet tärkeitä.



Mies on masentunut perfektionisti. Hän ei useinkaan saa mitään aikaan, sillä ryhtymisen kynnys on suuri kun kaikki täytyy tehdä täydellisesti. Mies ei vieläkään ymmärrä, että olen tyytyväinen häneen vähän epätäydellisenäkin.



Eli ap:n viestissä voi olla totuuden siemen. Näkisin kuitenkin asian niin, että lasta voi kehua fiksuksi, kunhan muistaa kehua myös silloin kun kaikki ei mene nappiin.

Olin kirjoittaa, että täyttä fuulaa. Totta kai saa sanoa älykkääksi. Mutta tottahan tuossa on toinen puoli, itse pelkäsin kovastikin epäonnistumista koulussa. Siksi pidin suuni kiinni aina ja panikoin kun opettaja kysyi jotain. Pelkäsin siis sitä että sanon väärin ja kaikki pitää tyhmänä.

Pelkäsin myös vastata koulussa mihinkään mitään aivan samasta syystä, että muut nauraa jos vastaus onkin väärin.

MUTTA se ei kyllä missään nimessä johdu siitä että minua olisi kehuttu lapsena fiksuksi, vaan ihan päin vastoin. Minua ei ole koskaan kannustettu tai kehuttu, koska se oli tosiaan muotia 70-luvulla. Minun on annettu "etsiä2 tieni itse.

kehumista, vaan juuri sen lapsen oman persoonan kehumista. Fiksu on fiksu, onnistuu tai epäonnistuu hän, ja päätyykö samaan tai eri lopputulokseen kuin vanhemmat.



Suoritusten kehuminen on ihan ok sekin, kunhan tosiaan muistaa kannustaa myös muuten. Jos lapsi on fiksu, se kannattaa muistaa sanoa myös sillä epäonnistumisen hetkellä.

kehumista, vaan juuri sen lapsen oman persoonan kehumista. Fiksu on fiksu, onnistuu tai epäonnistuu hän, ja päätyykö samaan tai eri lopputulokseen kuin vanhemmat.

Suoritusten kehuminen on ihan ok sekin, kunhan tosiaan muistaa kannustaa myös muuten. Jos lapsi on fiksu, se kannattaa muistaa sanoa myös sillä epäonnistumisen hetkellä.

lapsi alkaa tavallaan pelätä sitä, ettei vaan kukaan huomaa ettei olekaan niin fiksu kuin luullaan.

te oletatte lapsilla olevan? Jos lasta oikeasti ja johdonmukaisesti kehutaan, niin hän oikeasti uskoo olevansa fiksu, eikä hän pelkää, että kukaan huomaisi, mitä hän oikeasti on, koska lapsi ihan oikeasti on tyytyväinen siihen, mitä on. Ja tietää, ettei ihmistä tee vähemmän fiksuksi se, että on välillä väärässä.



Jotenkin tässä monilla tuntuu olevan ajatuksena se, että ihmisellä pohjimmiltaan on kuitenkin surkea minäkuva, ja kehuminen vain aiheuttaa ristiriidan surkean minäkuvan ja kehun välillä. Mutta jos rohkeasti ajateltaisiin, että kehuttaisiin se lapsi alusta loppuun minäkuvaltaan terveeksi, niin tätä ristiriitaa ei edes syntyisi.

Yksi lapsistamme on oppinut aikaisin puhumaan, lukemaan, lisäksi on liikunnallisesti lahjakas, hyvä piirtämään ym. Sellainen monilahjakkuus joka on hyvä vähän kaikessa ja saanut kuullakin siitä. Ekalla oli tavallisessa peruskoulussa jossa jo kokeita ja ei sallinut itselleen edes 10-:sta, vaan tunsi epäonnistuneensa jos olisi yksikin virhe.

Nyt 8v hän on jo osannut lukea ja kirjoittaa 4 vuotta joten ei luulisi olevan vaikeuksia siinä, mutta kirjoittaminen on tosi hidasta ja vaikeaa koska kirjaimien täytyy olla täydellisiä hänen omasta mielestään ja pelkää epäonnistumista niin paljon että on helpoistakin tehtävistä (kuten kirjoittaa muutama lause tekstiä)hermostunut jo ennen kuin aloittaa. Tokalla vaihdettiin steiner-kouluun jossa ei niin suuria suorituspaineita ole alaluokilla, toivottavasti helpottaa.

Se on kyllä tosi vaikea olla kehumatta mm. tuossa liikunnassa on nyt kahdessa lajissa jotka aloittanut ollut heti huomattavan hyvä vaikka toisessa toiset harrastaneet pidempään, valmentajat kehuu taitoja jne. Tai miten tehdä se oikein, niin ettei lisää suorituspaineita?

jos fiksuksi kehutaan. Toki olen sitä mieltä että yrittäminen on tärkeää. Molemmat ovat mielestäni hyviä asioita lapsille.

silloin, kun on mennyt nappiin, eli on "fiksu", lapsi voi alkaa pelätä sitä "tyhmänä" oloa, eli epäonnistumista ja vääriä tuloksia. Pelko lamaa luovuuden.

ap

te oletatte lapsilla olevan? Jos lasta oikeasti ja johdonmukaisesti kehutaan, niin hän oikeasti uskoo olevansa fiksu, eikä hän pelkää, että kukaan huomaisi, mitä hän oikeasti on, koska lapsi ihan oikeasti on tyytyväinen siihen, mitä on. Ja tietää, ettei ihmistä tee vähemmän fiksuksi se, että on välillä väärässä.

Jotenkin tässä monilla tuntuu olevan ajatuksena se, että ihmisellä pohjimmiltaan on kuitenkin surkea minäkuva, ja kehuminen vain aiheuttaa ristiriidan surkean minäkuvan ja kehun välillä. Mutta jos rohkeasti ajateltaisiin, että kehuttaisiin se lapsi alusta loppuun minäkuvaltaan terveeksi, niin tätä ristiriitaa ei edes syntyisi.

te oletatte lapsilla olevan? Jos lasta oikeasti ja johdonmukaisesti kehutaan, niin hän oikeasti uskoo olevansa fiksu, eikä hän pelkää, että kukaan huomaisi, mitä hän oikeasti on, koska lapsi ihan oikeasti on tyytyväinen siihen, mitä on. Ja tietää, ettei ihmistä tee vähemmän fiksuksi se, että on välillä väärässä.

Jotenkin tässä monilla tuntuu olevan ajatuksena se, että ihmisellä pohjimmiltaan on kuitenkin surkea minäkuva, ja kehuminen vain aiheuttaa ristiriidan surkean minäkuvan ja kehun välillä. Mutta jos rohkeasti ajateltaisiin, että kehuttaisiin se lapsi alusta loppuun minäkuvaltaan terveeksi, niin tätä ristiriitaa ei edes syntyisi.

25% ohjausta ( moitteitakin ei-toivottuun tekemiseen- ei lapsen persoonaan- liittyen)

ja

75% kehuja= hyvä itsetunto

--------

--------

yht 100 %

Jos aihetta todella on, ei varmasti ole vahingollista joskus kehua lasta fiksuksi. Eihän se sulje tuota toisenlaista lähestymistapaa pois. Pitäisin yksipuolisesti tiettyjen ominaisuuksien ylistämistä vaarallisena. Esim. jatkuva pelkkä fiksuuden tai kauneuden kehuminen pelkästään on typerää ihan jo senkin takia, että lapselle voi tulla kuva, että vain nämä ominaisuudet tekevät ihmisestä arvokkaan. :)

hän tietää olevansa fiksu, vaikka ei olisi täydellinen. Kehumisella ei saa aikaan perfektionistia, vaan vaatimalla parempaa, ja olemalla tyytymätön epätäydellisiin suorituksiin. Sitä suomalaisessa kasvatuksessa on ollut liikaa, varotaan kehumasta, ja etsitään huomauttamista silloinkin, kun kehuttavaakin löytyisi.

Koulussa luokkani parhaita lukuaineissa, kuvaamataidossa, liikunnassa. Mitään en sitten elämässäni ole saanutkaan aikaiseksi kun jossain vaiheessa iskee epäonnistumisen pakokauhu mitä tahansa teenkin.

on arvostettu suorituksia. Hyvät arvosanat, hienot harrastukset jne. ovat olleet tärkeitä.

Mies on masentunut perfektionisti. Hän ei useinkaan saa mitään aikaan, sillä ryhtymisen kynnys on suuri kun kaikki täytyy tehdä täydellisesti. Mies ei vieläkään ymmärrä, että olen tyytyväinen häneen vähän epätäydellisenäkin.

Eli ap:n viestissä voi olla totuuden siemen. Näkisin kuitenkin asian niin, että lasta voi kehua fiksuksi, kunhan muistaa kehua myös silloin kun kaikki ei mene nappiin.

Ensinnäkin siinä on joka tapauksessa sisäänrakennettuna sellainen idea, että on fiksuja ja ei-fiksuja, ja lapsi kuuluu edelliseen, ja se tekee äidin tai isän hirmu iloiseksi. Toisin kuin ne ei-fiksut. Ja sikstoisekseen se koskee jotenkin ikävästi koko lasta. Siis että jokin teko ei ole fiksu, vaan koko lapsen olemuksesta on kyse. Joten kun tekee jotain ei-fiksua, se koskee KAIKKEA mikä lapsessa on hyvää, ei vain TEKOA. Äh, tätä on tosi vaikea selittää. Joka tapauksessa tästä syystä koetan välttää kehumasta fiksua lastani fiksuksi, ja keskitytään erilaisiin tekoihin ja siihen mitä niistä seuraa ja miten ne on suhteessa toisten tekoihin, sillä lailla että kaikilla on kivaa.

Koulussa luokkani parhaita lukuaineissa, kuvaamataidossa, liikunnassa. Mitään en sitten elämässäni ole saanutkaan aikaiseksi kun jossain vaiheessa iskee epäonnistumisen pakokauhu mitä tahansa teenkin.

Ja tämä siis koskee kaikkea mitä teen. Saan aikaan hyvin vähän kaikilla rintamilla. Joskus harmittaa, että meni keskivertoa lahjakkaamman ihmisen lahjat täysin hukkaan, mutta minkäs teet. Ehkä joskus pääsen tästä suorituspelon suosta, kovasti kyllä työskentelen sen eteen mutta niin hidasta on edistyminen, että aika kohta loppuu.

Ensinnäkin siinä on joka tapauksessa sisäänrakennettuna sellainen idea, että on fiksuja ja ei-fiksuja, ja lapsi kuuluu edelliseen, ja se tekee äidin tai isän hirmu iloiseksi. Toisin kuin ne ei-fiksut. Ja sikstoisekseen se koskee jotenkin ikävästi koko lasta. Siis että jokin teko ei ole fiksu, vaan koko lapsen olemuksesta on kyse. Joten kun tekee jotain ei-fiksua, se koskee KAIKKEA mikä lapsessa on hyvää, ei vain TEKOA. Äh, tätä on tosi vaikea selittää. Joka tapauksessa tästä syystä koetan välttää kehumasta fiksua lastani fiksuksi, ja keskitytään erilaisiin tekoihin ja siihen mitä niistä seuraa ja miten ne on suhteessa toisten tekoihin, sillä lailla että kaikilla on kivaa.

ap

Minusta hyvästä suorituksesta pitää kertoa!

Esim. kokille voi lähettää terveisiä että ruoka oli todella hyvää (vaikkei se ehkä leikannut veitsellä oikea oppisesti). :)



Oma poika oli äskettäin ekoissa painikisoissaan ja minä siellä kannustin, huutelin että jaksaa, jaksaa ja hyvin jaksoi!

Hävisi parka kaikki matsit mutta olin ylpeä lapsestani ja huomasin miten paransi matsi kerrallaan tulosta niin lapsi oli itsekin ylpeä.



Minusta pitää kehua, asioista joissa voi kehua.

Kritiikkiäkin on hyvä oppia sietämään mutta minusta pienelle ihmiselle tärkeämpää on kehua asiasta kuin kehua hyvästä lauluäänestä jos lapsi oikeasti rääkkyy.



Uskaltaminen ja yrittäminen on hyviä asioita.

Lapsenikin olisi painissa saattanut lopettaa kesken väännön mutta jaksoi loppuun saakka ja ottaa uudet vastustajat vaikka olikin hävinnyt edellisille.



Hyvää ei ole ainoastaan se että osaa laakista!

Että on voimakkain, kaunein, nopein -mitä vaan!

Itseään voi kehittää ja siitä saada voimaa. Sitä saattaa tulla vaikka maailmanmestariksi vaikka ensin olisi huonoin. ;)



Minusta luovuutta on vaikea menettää. Jos sitä tekee, eikä kusi mene päähän.

Pitää ns. kunnioittaa muita kilpailijoita ja kavereita, vaikka olisikin paras niin kohta on yksin.



Minä olen sitä mieltä että meistä jokainen kaipaa sitä että ääneen joku sanoo että olet hyvä tässä ja tuossa. Toki pitää hyväksyä toiset virheineen ja ihmisen ei kuulu "ansaita" paikkaansa sillä missä on hyvä.



Joskus on aina joku joka tulee ja rikkoo ennätyksesi: joskus se paras kaatuu tai mitä vaan.



Tärkeintä ei ole voittaminen vaan tekeminen, ystävyys, hauskuus.



Mutta kyllä ykkönen on ykkönen ja hänelle kuuluu antaa hetki parrasvaloissa..

Minusta hyvästä suorituksesta pitää kertoa!

Esim. kokille voi lähettää terveisiä että ruoka oli todella hyvää (vaikkei se ehkä leikannut veitsellä oikea oppisesti). :)

Oma poika oli äskettäin ekoissa painikisoissaan ja minä siellä kannustin, huutelin että jaksaa, jaksaa ja hyvin jaksoi!

Hävisi parka kaikki matsit mutta olin ylpeä lapsestani ja huomasin miten paransi matsi kerrallaan tulosta niin lapsi oli itsekin ylpeä.

Minusta pitää kehua, asioista joissa voi kehua.

Kritiikkiäkin on hyvä oppia sietämään mutta minusta pienelle ihmiselle tärkeämpää on kehua asiasta kuin kehua hyvästä lauluäänestä jos lapsi oikeasti rääkkyy.

Uskaltaminen ja yrittäminen on hyviä asioita.

Lapsenikin olisi painissa saattanut lopettaa kesken väännön mutta jaksoi loppuun saakka ja ottaa uudet vastustajat vaikka olikin hävinnyt edellisille.

Hyvää ei ole ainoastaan se että osaa laakista!

Että on voimakkain, kaunein, nopein -mitä vaan!

Itseään voi kehittää ja siitä saada voimaa. Sitä saattaa tulla vaikka maailmanmestariksi vaikka ensin olisi huonoin. ;)

Minusta luovuutta on vaikea menettää. Jos sitä tekee, eikä kusi mene päähän.

Pitää ns. kunnioittaa muita kilpailijoita ja kavereita, vaikka olisikin paras niin kohta on yksin.

Minä olen sitä mieltä että meistä jokainen kaipaa sitä että ääneen joku sanoo että olet hyvä tässä ja tuossa. Toki pitää hyväksyä toiset virheineen ja ihmisen ei kuulu "ansaita" paikkaansa sillä missä on hyvä.

Joskus on aina joku joka tulee ja rikkoo ennätyksesi: joskus se paras kaatuu tai mitä vaan.

Tärkeintä ei ole voittaminen vaan tekeminen, ystävyys, hauskuus.

Mutta kyllä ykkönen on ykkönen ja hänelle kuuluu antaa hetki parrasvaloissa..

Ap:n kanssa.

se fiksuksi kehuminen on kuitenkin vähän vaarallista. Asian voi sanoa toisellakin tavalla, juuri niin että kannustaa tekemistä ja yrittämistä arvottamatta ihmistä sen kummemmin. Minusta lapselle saa kertoa että hän on ihana ja arvokas, mutta onko järkeä kehua sellaisesta asiasta, jota toisilla on ja toisilla ei.



Siinäkään ei ole mitään järkeä että kehuu kaikkia fiksuiksi ja kauniiksi, koska jokainen fiksu ja kaunis ja etenkin jokainen vähän tyhmempi ja tavallisemman näköinen tietää, että kaikki ei ole yhtä fiksuja ja toiset on kauniimpia kuin toiset. Onhan se tavallaan eduksi sille kauniille, että hänellä on jotain mistä olla ylpeä, tai sille älykkäälle, että hän saa oikeaa tietoa älykkyydestään, mutta minusta parempi apu elämässä on luottamus siihen että pystyy tekemään hyviä valintoja... Tai jos ei joku ei onnistu heti, niin opettelee, ei kukaan ole taitava missään ilman opettelemista.



Ihan samalla lailla kun en sanoisi lapselle että sinä olet tuhma, vaan mieluummin että oli tuhmasti tehty, eikä minusta ole hyvä selittää että olet kiltti, vaan oli kiltisti tehty. Ainoa asia, joka tulee mieleen että lapselle voi sanoa hänen olevan ilman minkäänlaista "vaaraa", on se että hän on arvokas ja rakas ja ihana sellaisena kuin on.

jos fiksuksi kehutaan. Toki olen sitä mieltä että yrittäminen on tärkeää. Molemmat ovat mielestäni hyviä asioita lapsille.

jos fiksuksi kehutaan. Toki olen sitä mieltä että yrittäminen on tärkeää. Molemmat ovat mielestäni hyviä asioita lapsille.

silloin, kun on mennyt nappiin, eli on "fiksu", lapsi voi alkaa pelätä sitä "tyhmänä" oloa, eli epäonnistumista ja vääriä tuloksia. Pelko lamaa luovuuden.

ap

kaikesta mitä he osaavat ja vielä monesta sellaisestakin asiasta millä ei ole mitään tekemistä osaamisen ja taitojen kanssa.



Ei musta fiksuksi kehuminen ja toi toinen kannustamisen muoto sulje toisiaan pois mitenkään.