valikoiva puhumattomuus,5v:lla,mutismi?

laitoin eilen kysymyksen tänne n klo 18-20...mutta en löydä sitä ja mahd.jatkoja mistään...kyselin kokemuksia lapsen ujoudesta aikuisille puhumisen suhteen, kun kohta jo eskarikin alkaa, syksyllä. tyttö muutoin reipas ja paljon kavereita aina,ja juttelee heille,mutta ujostelee suunnattomasti aikuisille puhumista(paitsi vanhemmat+isovanh+teiniveljet+parikolme muuta aikuista). Jopa päikyssä kork.kuiskii pakolliset asiat opelle. Mistä kyse ja miten menis ohi?Muutoin kotonakin aivan vilkas ja kova höpöttämään.

Muiden lasten kanssa puhui mutta ei aikuisille, tai korkeintaan vastasi yksittäisillä sanoilla ekat 2 vuotta. Nyt kun on eskarissa tuli palautetta, että on rohkaistunut kovasti, juttelee jo aikuisillekin.



Ujous on aika tavallista tuosa iässä. Mitään diagnoosia ei kannata ruveta etsimään.

Kommunikointia voi mutistin kanssa harjoittaa muuten kuin puhumalla. Hyviä välineitä ovat sähköposti, tekstiviestit tai perinteinen kynä-paperi-yhdistelmä. Päivähoidossa tai koulussa on tärkeää antaa mutistille selkeä oma reviiri. Turvallisuuden tunteen luominen ja luottamuksen rakentaminen mutistin kanssa auttavat kommunikoinnin mahdollistamisessa. Kuntoutumisen näkökulmasta turvallisten sosiaalisten tilanteiden luominen on tärkeää.



ennenkuin niistä tulee koulukiusattuja, niinkuin naapurin pojat ovat. Molemmat ovat aina olleet kiusattuja, koska heistä on kiva yrittää kaivaa reaktiota, jota ei koskaan tule...



Mutismista kärsivä ihminen kokee ettei pysty tai kykene kommunikoimaan. Sanat eivät tule vaikka haluaisikin ja tämä luo ahdistuksen. Mutisti yleensä haluaisi kommunikoida kuten muutkin, "sanat eivät vain tule". Parhaiten mutistia auttaa suhtautumalla häneen kuin tavallisesti kommunikoivaan, puhuvaan ihmiseen. Mutistiin ei missään tapauksessa tulisi suhtautua asenteella "ei hän vastaa kuitenkaan", tosin pakottaminen ja puhumaan ahdistelu saa mutistin sulkeutumaan enemmän kuoreensa.

Meidän pojalla on selektiivinen mutismi. Alkoi kans tuossa iässä. On saanut koulussa kavereita eikä se haittaa mitenkään koulunkäyntiäkään, opettajat tietävät tästä joten eivät patistä häntä mitenkään puhumaan.

yhteyttä perheneuvolaan. On erittäin tärkeää puuttua puhumattomuuteen ajoissa! Mitä nopeammin asia hoidetaan kuntoon niin sitä vähemmän lapsi ehdollistuu kyseiselle käyttäytymismallille. Valitettavasti neuvolapsykologeilla on hirveän huonosti tietoa valikoivasta puhumattomuudesta. Etenkin sinun oma ahdistuksesi olisi tärkeää saada hallintaan.



T. kohtalotoveri

samanlainen 6v. poika.



Aikuisille ei paljon puhu, paitsi ihan tutuille. Mutta sitten taas pk:ssa ei oikein puhu niille tutuillekaan aikuisille, jos muita on paikalla kuuntelemassa. Joskus saattaa "vahingossa" puhua jotain jollekin, jolle ei missään nimessä muutoin uskaltaisi puhua.



Toisten lasten kanssa leikkii reippaasti ja puhua pälättää...



Ei tätä selektiivistä mutismia vaan ole otettu puheeksi edes pk:sta. Ehkä pitää itse ehdottaa, että jos oiskin siitä kyse? Tosin VeTua on harkittu kyllä pariinkiin kertaan. Mutta edelleen sekin tekemättä.

Meillä aivan samanlainen 5-vuotias. Kysyin jo mieheltäni, onko hän kirjoittanut tekemäsi aloituksen. Ei kuulemma ollut :)



Emme ole keksineet mitään apua asiaan, toivotaan että menisi ohi, mutta parannusta ei ole näkyvissä tällä hetkellä.



Olisi hurjan kiva kuulla kokemuksistanne lisää.

Ei ole koskaan puhunut päiväkodissa tai koulussa kellekään mitään. Kotona puhua pälättää kyllä, ja vieraille aikuisillekin alku-ujouden hälvettyä.

On ravattu perheneuvolassa ja terapiassa ja ties missä tämän takia. Sanovat, että ei saisi missään nimessä luovuttaa, vaan pitäisi alkaa käydä jopa 2krt viikossa terapiassa nyt kouluiässä! Toisaalta taas olen lukenut, että pitäisi antaa mutistin olla rauhassa. Aika on tehnyt tehtävänsä joka ikisen mutistin kohdalla, eli aikuisiässä viimeistään ovat alkaneet puhua. Ei nyt mitään suupaltteja kai ole sittenkään olleet, mutta että töissä ja elämässä ovat sitten pärjänneet ja saaneet ystäviä ja puolisoita jne.



Jos lapsi kuiskii edes, niin tilannehan on hyvä!

Ei saa painostaa puhumaan, mutta toisaalta ei saa pitää itsestään selvyytenäkään, että toinen ei vastaa mitään, vaan pitäisi odottaa, että lapsi itse saisi mahdollisuuden reagoida jotenkin jos kysytään jotain tai jos hänellä on asiaa.



Kiusaamisesta, meidän lapsella tilanne on ilmeisesti melko hyvä. Ehkä poikia kiusataan enemmän? Tytöt pärjää ja toiset tytöt ymmärtää paremmin.

6-v. valikoivasti puhumaton poika. Hyvin pärjää eskarissa, on kavereita. Kotona puhuu normaalisti, vieraissa paikoissa parin tunnin lämmittelyn jälkeen. Ahdistumiseen asti yrittää puhua, kun tietää, että sitä odotetaan esim. päiväkodissa. Edessä psykologiset testit ja terapia.

http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1363530/eskarinsta_s…

4,5v tyttö. Ei puhu tarhassa aikuisille mitään. Nyökkää ja menee oman käden taakse piiloon, kun sanoo hei tai hei hei. Muuten mahdottoman reipas ja lapsille ja tutuille puhua pälpättää vaikka mitä. Mutta mitään edistystä ei ole nyt vuoden sisään tapahtunut. Tai edistysaskeleet ovat niin pieniä, että minua ahdistaa. Kerran käytiin neuvolapsykologilla, joka ei kuitenkaan maininnut mutismia. Hirmu ahdistavaa, koska sama lapsi osaa kuitenkin olla myös niin iloinen ja avoin ja sitten seuraavassa tilanteessa menee täysin lukkoon...

olematta. Itse ehkä miettisin enemmänkin ujoutta, mutta käykää ihmeessä nlapsykologin vastaanotolla tai soita perheneuvolaan.

Mutta minun lapsuudessani pienellä kylällä ei tällaisia diagnooseja jaeltu. Muistan, että puhuin muille lapsille, mutta joillekin aikuisille se oli vaikeaa. Jännitin myös minua isompia ja villejä lapsia, jopa pelkäsin heitä. Mitään terapioita tai hoitoja en tietysti saanut ja ihan normaali minusta silti kasvoi. Minun neuvo onkin, että ihan turhaa rassata lasta joillain psykologikäynneillä ja terapioilla. Antakaa lasten olla sellaisia kuin ovat, aika tekee tehtävänsä. Uskon, että esim. terapiasta on enemmän haittaa kuin hyötyä puhumattomuuteen.