Onko vika minussa vai tässä ajassa, kun tuntuu kaikki niin hankalalta?

Mietin omaa elämääni ja kaveripiiriäni vielä muutama vuosi sitten. Olimme iloisia ja itsevarmoja, toiveikkaita siitä että edessä on kaikenlaista hyvää. Nykyään tuntuu että sellainen iloinen positiivisuus on karissut kaikista. Aamun lehteä ei enää edes huvita lukea, lama siellä ja yt-neuvottelut täällä. Kaveripiirissä moni panikoi, kun toinen puolisoista on jäänyt työttömäksi, toisenkin työt on epävarmat ja asunnosta on isot lainat ja lapset on pieniä. Tai, kuten meillä; ei ole lainaa koska ei uskalleta sitä ottaa, kun tulevaisuus on niin epävarmaa, ja elämä tuntuu olevan ihan levällään. Lisäksi on muita huolia; yllättävän monella alkaa olla vakaviakin sairauksia, ja vanhemmista alkaa olla huolta.

Mietin että onko näin, että 30+-ikäisenä elämässä alkaa olla muutenkin paljon epävarmuutta ja pettymyksiä, vai onko aiemmilla sukupolvilla, joilla oli vähän turvatumpaa tämä elämä, kuitenkin enemmän sellaista tunnetta, että elämä on hallinnassa ja siltä on jotain odotettavaa?