Rintasyöpä?
Hei! Olen 16 v tyttö ja rintani on ollut viimeiset n. 2kk turvonnut ja tuntuu melko kovalta. Vähän aristaa paineltaessa, mutta kipu ei missään nimessä ole voimakasta tai sietämätöntä.Turvotusta esiintyy rinnan yläosassa ja hieman ulkoreunassa. Rintaa paineltaessa tuntruu sellainen iso ihon alla muljuileva patti, jonka olen olettanut olevan turvonnut rintarauhanen tms. Minua pelottaa hirveästi, että minulla on rintasyöpä. Onkonkellään kokemusta vastaavasta tai edes minkäänlaista aavistusta mitä tämä voisi olla?
Kommentit (5)
En osaa sanoa mutta sinun ikäiselläsi esim rintasyöpä on erittäin harvinainen. Veikkaan kystaa mun siskolla oli niitä jo nuorella iällä rinnoissa. Nyt heti kerrot äidillesi ja menette lääkäriin, mars!
Moi,
Ymmärtääkseni syöpäkasvain ei ole ole kivulias. Todennäköisin on kysta, ja voi olla myös nuorilla naisilla yleinen hyvälaatuinen kasvain (esim. fibroadenooma). Näitä ei nykyään edes välttämättä poisteta, ja ne eivät voi muuttua pahanlaatuisiksi. Minulla oli tuo jälkimmäinen 16-vuotiaana, ja se poistettiin. Tuntui juurikin tuolta, kipeältä, liikkuvalta pahkuralta tississä, jonka luulin olleen turvonnut maitorauhanen (josta tietysti oli teiniajalta kokemusta).
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00150
Rintakyhmyn syyt (hyvänlaatuiset)
Rintarauhaskudosta voi esiintyä varsinaisen rintarauhasen ulkopuolella. Ylimääräisten nännien tai ylimääräisen rintarauhaskudoksen esiintyminen kainalon alueella on verrattain yleistä.
Noin kolmenneksella naisista on rinnoissa ns. fibrokystisiä muutoksia. Maitotiehyeisiin on muodostunut nesteen täyttämiä rakkuloita, kystia ja lisäksi sidekudosjuosteitten määrä on lisääntynyt. Kystat ovat tavallisimmin parin mm:n läpimittaisia, mutta joka kolmannella ne voivat laajeta 2–3 cm:n kokoisiksi ja aristaviksi. Koko voi vaihdella kuukautiskierron mukaan. Kysta näkyy hyvin ultraäänitutkimuksessa, ja jos kysta on kookas ja arka, se voidaan punktoida tyhjäksi.
Fibroadenoomia löytyy jopa 5–10 %:lla naisista, yleisimmin nuorilla. Ne ovat tyypillisesti säännöllisen muotoisia, ympäristöönsä nähden hyvin liikkuvia, aristamattomia hyvänlaatuisia kyhmyjä. Niiden koko ei vaihtele kuukautiskierron mukaan. Mammografiassa ne näkyvät tarkkarajaisina, kohtalaisen tiiviskaikuisina muutoksina. Jos fibroadenoomat eivät kasva tai ole kovin kipeitä, niitä ei tarvitse leikata.
Rinnassa voi olla myös rasvapatteja eli lipoomia. Ne ovat pehmeitä ja aristamattomia, kohtalaisen hyvin liikkuvia.
[quote author="Vierailija" time="17.08.2014 klo 22:54"]

[/quote]
Eli lekuriin mars, ja selvittämään asia! Jonkun toimenpiteen voi vaatia, mutta lupaan sulle 99 % että siellä ei ole mitään vakavaa!
Lääkäri tutkii sen, ja laittaa sitten lähetteen ultraääneen (ei satu yhtään, kuvataan ihon päältä), ja sitten jos sieltä löytyy joku pahkura, siitä otetaan ohutneulanäyte pistämällä (sattuu vähän, ei tarvii pelätä). Se näyte sitten tutkitaan ja päätetään, että saako patti jäädä vai ei.
Tosiaan siellä ei välttämättä ole mitään poistettavaakaan, vaan tissi voi vaan olla rakenteeltaan mastopaattinen, vähän sellainen perunapelto, joka muuttuu kk-kierron mukaan ja on kivulias sekä turvonnut.
Mutta tutkia pitää tietysti!
Kyllä ne syöpäpatit on toisilla kipeitä, mutta tässä tapauksessa varmasti ei syytä huoleen. Lekurikäynti antaa rauhan, tsemppiä!
Moi! Itse löysin 15-vuotiaana toisesta rinnastani patin, joka myöhemmin osoittautui fibroadenoomaksi. Patti poistettiin myöhemmin, koska se kasvoi melko suureksi. Koko prosessi oli henkisesti raskas nuoren ikäni ja lääkärissä ravaamisen takia. Olin ultrassa ja patista otettiin myös paksuneulanäyte. Itsekin pelkäsin kokoajan rintasyöpää, vaikka tiesin sen olevan epätodennäköistä. Loppu hyvin kaikki hyvin, niinkuin varmasti sinullakin. Kannattaa varata heti lääkäriaika niin saat mielenrauhan. Tsemppiä ja jos tulee kysyttävää mieleen niin vastaan mielelläni!