Mitä ajattelette seuraavista ruokavieraista
Kyseessä mun veljen perhe, joka asuu 200km päässä. Tulevat meille kutsuttuna viikonlopuksi. Saapuvat lounasaikaan, joten teen ruuan ja olen etukäteen ilmoittanut mitä ruokaa ja varmistanut, että on ok ja lapsetkin tykkää. Sitten kun tulevat, vähän myöhässä, ilmoitavat että syötiinkin jo tuossa matkalla ABC:llä.
Sitten tulee ilta ja meillä on grilattavaa yllinkyllin koko porukalle. Vähän ennen kuin aletaan grillata, mun veli soittaa jollekin kaverilleen ja ilmoittaa sitten, että lähtevätkin tästä Virtasten mökille, heippa.
Vastaava viikonloppukyläily on tapahtunut 2 kertaa, eipä olla enää vähään aikaan kutsuttu.
Kommentit (5)
Avaa sanainen arkkusi ja ilmoita miten ikävältä tuntuu kutsua kylään ja syömään, mutta sitten vieraat kuvaannollisesti pissivät jaloillesi.
Jatkossa kutsumisen yhteydessä ilmoitat että varaat syömistä vain omalle perheellesi ja he voivat tuoda omat eväät mukanaan mikäli aikovat/haluavat syödä jotakin.
Toinen vaihtoehto on että lakkaat kutsumasta heitä kylään ja kerrot rehellisesti syyksi sen että ovat mielestäsi epäkohteliaita eivätkä osaa käyttäytyä kuten vieraiden kuuluisi.
No ei olla tosiaan nyt enää vuoteen heitä kutsuttu. Silloin kun me oltiin siellä viimeksi, niin kun ruoka-aika tuli, miehet lähti yhdessä hakemaan pizzat ja kumpikin tietty maksoi oman perheensä ruuat itse. Ei mun veli aina noin pihi ole ollut.
taas tää.. sama viesti ollut jo aiemmin vähän eri yksityiskohdilla
Tampioita jotka eivät itse koskaan ole nähneet vaivaa tehdä ateriaa muille eli ei mitään tajua hommasta.
Toinen vaihtoehto että haluavat pahoittaa mielenne tahallisesti.