Minkä tavaran pois heittämistä olet jälkeen päin

En kadu mitään. En tykkää tavarasta, mieluiten myyn/lahjoitan pois heti kun on minulle tai perheelleni tarpeeton. Koskaan en ole kaivannut yhtäkään vaatetta, lelua tai tavaraa. Parhaimmat muistot säilyy kuitenkin MIELESSÄ ikuisesti, se riittää.

Mä heitin jossain vaiheessa aika paljon menneisyyden tavaroita, leluja yms. pois, tosin lapsuuden lelut olin jo antanut sisarusten käyttöön, ja ne ovat kadonneet sitä tietä. Vanhoja koriste-esineitä yms. myin kirpparilla saadakseni ruokaan rahaa jne.

Myös vanhoja ystävältäni saamiani kirjeitä hävitin. Nyt kadun ihan kaikkea. 

Jokainen kamala krääsäkin noista saattaisi nyt herättää jotain valoisiakin muistoja, vaikka aiemmin koin niiden muistuttavan vain siitä miten kaikki meni päin helvettiä.

Annoin pois kaikki cd-levyni noin kymmenen vuotta sitten. Ne tuntuivat silloin kertovan vain menneistä ahdistavista ihmissuhteista, koska niitä olin noina aikona kuunnellut. Nyt sitten kaipaan levyjäni aika ajoin, varsinkin jos radiosta soi joku lempikappaleistani, vaikkapa Nat King Colea, Elton Johnia jne.

Koulussa hävitin kokeet ja kirjoitelmat, kun sain ne arvosteltuna takaisin. Nyt opettajan olisi kiva lukea niitä ja saada samalla vinkkejä omaankin työhön.

Viimeksi tänään lapset suuttuivat kun kerroin heittäneeni pahviputken roskiin. se oli niin kiva tunneli pikkuautoille. En vaan jaksanut enää pyöritellä sitä jossain sohvan takana siivotessa. Syyllinen olo tuli, mutta joskus on tehtävä kipeitä päätöksiä.

Mua on harmittanut luopua monista esineistä, mutta en silti kadu. viimeksi möimme ison kanteleen, emme vaan voi säilyttää kaikkea pienessä kodissamme.

Teini-iän päiväkirjojen. Olivat AIVAN liian henkilökohtaisia ja paljastavia, joten vaihtarivuonna heitin ne pois, ettei kukaan perheenjäseneni olisi mennyt lukemaan niitä poissa ollessani. Päiväkirjamerkintöjen lisäksi kirjojen joukossa oli myös kaksi pitkähköä novellia ja lukuisia lyhyempiä fiktiivisiä tekstejä. Olisin lukenut sen ikäisen minäni juttuja todella mielelläni myöhemmin, mutta tehty mikä tehty. 

Toinen, mikä harmittaa, ovat jotkut lapsuuden lelut kuten barbit. Äiti pakotti antamaan ne eteenpäin jollekin "köyhälle lapselle", joten sinne menivät. Miksei niille köyhille voinut antaa vaikka rahalahjoitusta ja säästää vaivalla kerätty ja erittäin hyvin pidetty nukkekokoelma itsellä?

Yhtä lapsuudenaikaisen pehmolelun hävitystä olen katunut.

Pois en ole heittänyt mitään, mutta myynyt kyllä: Olin ostanut USA:sta paljon merkkifarkkuja yms. Laihduin ja myin ne pilkkahinnalla pois. Nyt raskauden jälkeen harmittaa kun ne taas mahtuisivat, mutta ei ole varaa ostaa uusia Suomen hinnoilla...

Samoin teininä myin valtaosan omista leluistani, kun ajattelin, että en minäkään vanhempieni vanhoilla leluilla leikkinyt, ne oli niin vanhanaikaisia, eli ei niitä kannata omille lapsille säästää - mutta edelleen samat barbit ja my little ponyt ovat muodissa ja kelpaisivat varmasti omille lapsilleni.

Sitä, etten ottanut talteen lapsuuteni pehmoleluja. Kun äitini siivosi vinttiä lapsuudenkodissani, hän laittoi ne muovipusseihin ja sanoi minulle ja siskolleni että viekää ne, heitän kaiken ylimääräisen täältä pois.

Siskoni olikin ottanut omansa, mutta jotenkin unohdin ja niin ne mun pehmot ja nuket sitten päätyivät johonkin kaatikselle :(

se että äitini hävitti lehtiäni yms. kysymättä lupaa

Minulla oli kristallilaseilleni vasituinen kova ja tukeva pahvilaatikko satiinivuorauksineen. Sitä kaipaan. Vaikken oikeasti tarvitse edes.