Oma pieni kultasiipi

Katselen sinisillä silmilläni täältä ylhäältä ja mietin miksi äiti itkee? 

Miksi isällä on niin raskaat askeleet? 

Minäkö heille olen surua tuottanut, 

kun vain katselen täältä kaukaa. 

Enkä tule vaikka he odottavat niin kovasti, 

että raskain sydämin käyvät iltaisin nukkumaan. 

Kunpa olisi joku, joka voisi äitiä lohduttaa, 

pyyhkiä kyyneleet hiljaa pois? 

Voisiko isän olkaa taputtaa, 

ettei niin kumarassa hän ois? 

Kunpa voisin kertoa heille,

etten ollut ihan vielä valmis syntymään maailmaan. 

Kertoa, miten jotkut lapset niin uteliaita on 

ettei malttaisi millään asettua aloilleen äidin syliin vaan jatkaa matkaansa tuulen mukana kevein askelin, hennoin liikkein. Sellainen minä olin.

Äiti en ollut vielä valmis, en tarkoituksella surua halunnut tuottaa. Olisin halunnut, olisin halunnut niin kovin tulla luoksenne. Ottaa vastaan lämmin syli ja nähdä ne onnen kyyneleet.

En vain ollut siihen valmis ja tietäisipä äiti että näin oli parempi.

Huomaisipa äiti sen, kun hänen luokseen 

lennän perhosena ikkunaan. 

Tietäisipä isä, miten sen tuulen mukana 

hänen poskeaan silittää saan. 

Vielä joskus saan siemenenä kasvaa äidin vatsassa 

ja isän vahvat käsivarret ympärilläni tuntea. 

Ja kun vihdoin kohtaamme, 

muuttuu suru iloksi ja sitten annan äidille mahdollisuuden olla myös minulle äiti ja isälle olla minulle isä, se kaikkein tärkein. ♥