Lue keskustelun säännöt.
Miten te tahattomasti lapsettomat otatte vastaan pettymykset? Vinkkejä!
15.05.2014 |
Minulla on tulossa 1. ivf:än 1. pas. Enempää pas:seja ei sitten tehdäkään, vaan sitten pitäisi lähteä uusintakierrokselle jos jaksaa.
Ei saisi toivoa liikoja ja olen yrittänytkin pitää tätä pas:sia vaan pienenä ohimenevänä juttuna muiden joukossa, mut nyt on alkanut toiveet taas herätä! :/ Vaikea olla toivomatta niitä liikoja.
Inhottaa ajatella että reilun parin viikon päästä tod.näköisesti tulee pettymysitkut itkettyä.. ja nyt tuntuu oikeasti sille että miten tää jatkuu tästä eteenpäin!?
Tuoresiirron pettymys ei ollut niin paha, koska ajattelin että vielähän siellä on alkioita pakkasessa. Nyt ei ole mitään mihin tarrautua seuraavana oljenkortena, kun en tiedä jaksanko uusintakierroksellekaan.
Kun pääsiskin adoptiojonoon, mutta mies epäröi :/ Jos pääsisi edes suunnittelukäynnille tämän pas:sin jälkeen, niin se helpottaisi oloa.
Kommentit (4)
Mä teen hulluna töitä ja keksin koko ajan tekemistä jottei tarvitsisi ajatella asiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen entinen lapseton, lähes toivottoman tittelin saanut. Tiedän niin tuon turhautumisen ja epätoivon.
Meille ei syytä lapsettomuuteen koskaan löytynyt. Munasolujen vikaa epäillään, koska 1. ivf:ssä 15 saadusta solusta ei yksikään ollut jakautunut siirtokelpoiseksi alkioksi. Toisella kerralla sama juttu, 7 alkiota ja siirtoon ei päästy. Seuraavalla kerralla lääkitystä hieman muutettiin ja saatiin 11 solua, joista 3 alkiota ja tällä toisella kerralla yksi siirrettiin ja 2 meni jopa pakkaseen. Tästä tärppäsi tuoresiirrosta ja noista surkeista pakkasalkioista toinen selvisi jopa sulatuksesta ja saimme vielä toisen lapsen.
Uskoni PAS-raskauteen oli ihan nolla, prosentit tuntui niin pieniltä ja meillä vielä nuo alkiot oli ihan siinä rajalla, että kannattaako edes pakastaa. Sulatuksesta selvisi toinen ja taas pohdittiin onko järkeä siirtää kun soluja oli tuhoutunut niin paljon. Onneksi melkein väkisin puhuin itseni siirtoon, koska kylmää ajatella ettei meidän kuopusta muuten olisi! Tsemppiä siis passiin, todella siinäkin voi onnistua, vaikka kaikki näyttäisi menevän vikaan.
Meille auttoi ensin pettymysten puiminen ystävien kanssa. Vuosien kuluessa se alkoi kuitenkin ahdistaa. Jotenkin rasitti jauhaa joka tapaamisella asiasta. Lopulta päätin että voin paremmin kun en puhu asiasta kuin miehen kanssa, helpotti. Matkustelimme, kävimme ulkona syömässä, kävin hieronnassa, aloitin uutena harrastuksena joogan ja juoksukoulun, keksin ylipäätään kamalasti itselleni kaikenlaista ohjelmaa. Tärkeintä oli pitää itsensä kiireisenä niin ajatukset pysyivät paremmin pois masentavista aiheista. No eihän se aina auttanut, todella masentunut olin pitkiä aikoja. Välttelin lopulta osaa perheytyneistä ystävistäni, en vai kestänyt sitä jänittynyttä ja ylivaroivaista tunnelmaa ja toisaalta omista lapsista jaarittelua. Joidenkin kanssa ei ollut mitään ongelmaa, toisten kanssa vain oli vaivaannuttavaa ja lapsettomuus roikkui aina ilmassa. Sääli sinänsä, mutta elämä vain vei eri suuntiin. Pakko oli punnita oman mielenterveyden ja ystävyyden arvo, valitsin oman terveyteni ja jaksamiseni, vaikka kyllähän se kirpaisi.
Päätimme lähteä lahjasoluhoitoihin ja adoptioon, se hiukan helpotti ahdistusta. Tavallaan oli joku viimeinen oljenkorsi vielä käyttämättä.
TSEMPPIÄ TULEVAAN KOITOKSEEN! Älä vielä luovuta, aina joku niihin onnistumisprosentteihinkin kuuluu ja etukäteen et voi tietää josko tällä kertaa olisi teidän vuoro saada se arpa :).
Kiitos 4 :) tuo oli todella hienoa luettavaa teidän onnistumisista. Meillä myös saatiin 15 munasolua keräyksessä, joista jopa 10 hedelmöittyi. Mutta sitten tuli kato ja jäljelle jäi vaan 4. Yksi siis siirrettiin tuoresiirtona ja 3 nyt sulatettavana samassa oljessa. Tottahan se on että jollekin ne onnistumisetkin täytyy sattua.
Mitään?
Ystäville puhumalla, itkemällä ja itseä hemmottelemalla olen selvinnyt pettymyksistä tähän mennessä, mutta nyt en tiedä miten pas:sin jälkeen :/