Lue keskustelun säännöt.
Milloin kertoa isästä/isättömyydestä?
07.05.2014 |
Aloin odottamaan esikoistani yhden illan jutun päätteeksi (ehkäisy oli mutta mitä ilmeisemmin pettänyt syystä X) ja isästä tiedetyt tiedot olivat sellaiset etten koskaan löytänyt häntä kertoakseni raskaudesta tai siitä, miten edetään.
Oma elämäntilanteeni ei ollut mitenkään huono. Suht nuori olin kylläkin mutta vakityöpaikka jne. Elämäntavatkin ihan okei joten vauva ei ollut mikään katastrofi. Joten pidin lapsen.
Vähän ennen kuin lapsi täytti 3v. tapasin" nykyiseni. Ollaan tunnettu lapsesta lähtien joten tuosta alkoi silloin se vakava, romanttinen suhde. Lapselle mies on myöskin ollut tuttu jo ennestään.
Lapsi täyttää tänä vuonna 8v. ja olemme miehen kanssa miettineet, pitäisikö hänelle kertoa, että mies ei ole isä. Poika on siis noin nelivuotiaasta pitänyt miestä isänään. Osoittanut isänpäivälahjat jne. hänelle. Alkoi tuohon aikoihin myös itse kutsua miestä isäksi (mikä yllätti minut sekä puolisoni). Koskaan lapsi ei ole kysellyt mitään vaan hänelle aviomieheni on ollut hänen isänsä. Sitä ennen lapsi on laittanut vaikkapa isänpäivänkortit minun isälle (ovat läheisissä väleissä).
Meillä on myös 3v. yhteinen lapsi. Mieheni tosiaan kasvattaa molempia ihan samalla tavalla. Mies on sanonut, että poikani on myös hänen lapsensa. Hän on esim. suvulleen esitellyt lasta omanaan (toki suku tietää totuuden) ja lapsi tosiaan on osa miehen sukua. Oikeastaan koko tuttavapiiri tietää, ettei lapsi ole miehen biologinen mutta sellaisena häntä pidetään. Kukaan ei tee eroa.
Olemme miettineet perheen sisäistä adoptiota (mies ehdotti asiaa koska haluaa, että poika perii saman kuin biologinen tytärkin). Mutta kysymys on silti sama, pitäisikö lapselle kertoa ja missä vaiheessa?
Vähän sekavaa, myönnän. Mutta pitäisikö lapselle kertoa? Hän ei ole itse kysynyt koskaan isästä mitään (ei ennen eikä jälkeen aviomieheni). Vai pitäisikö kaikessa hiljaisuudessa aloittaa tuo perheensisäinen adoptio ja odotella jos lapsi kysyy jotakin?
Kommentit (8)
Oletko sä ihan ääliö! Tietenkin kerrot, ja kerro pian! Vai ajattelitko vaikka 18 synttärilahjaksi kertoa totuuden.. ton ikänen lapsi ottaa asian ehkä vielä AIKA iisisti, sanot vaikka että tietäähän lapsi että vaikka nykyinen miehesi on hänen isänsä, oli hänellä joskus aikaisemmin toinen isä. Tai mitä vaan, kunhan kerrot! Vittu mikä vuoden älykääpiö sä olet!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerro. Shokki on sitä suurempi, mitä vanhempana hän saa tietää. Tuo on asia, joka vaikuttaa identiteettiin niin voimakkaasti. Poikasi saa kuitenkin tietää asiasta ennemmin tai myöhemmin.
Perheen sisäinen adoptio on tilanteessanne oikein hyvä ajatus, kun kaikki osapuolet sitä toivovat. Ja sitä kautta miehestäsi tulee myös laillisesti pojan isä, henkisen ja sosiaalisen puolen lisäksi.
Kerro. Shokki on sitä suurempi, mitä vanhempana hän saa tietää. Tuo on asia, joka vaikuttaa identiteettiin niin voimakkaasti. Poikasi saa kuitenkin tietää asiasta ennemmin tai myöhemmin.
Perheen sisäinen adoptio on tilanteessanne oikein hyvä ajatus, kun kaikki osapuolet sitä toivovat. Ja sitä kautta miehestäsi tulee myös laillisesti pojan isä, henkisen ja sosiaalisen puolen lisäksi.
Minun kaverini esikoisella on eri isä kuin sisaruksillaan. Hän on tiennyt alusta asti asian. Hän kyllä kutsuu isäksi kaverini nykyistä, oikea isä on tiedossa mutta ei ole kiinnostunut. En tiedä miten kaveri asiasta on kertonut ja milloin. Mutta poika on jo 9v. Niin kauan kuin minä heidät olen tuntenut, häneltä ei ole asiaa salattu.
Eihän tää oo totta. Täällä joku ääliö alottaa näitä provoja. Kukaan nyt ole noin pihalla oikeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Adoptio hyvä asia, kannattaa ehkä kertoa vasta sen jälkeen?
- niin lapsi ainakin tietää, että hänen sosiaalinen isänsä haluaa olla virallisestikin juurikin hänen isänsä. Ennen murrosikää varmaan kannattaa kertoa, omaa identiteeettiään muutenkin pohtivalle murrosikäiselle voi olla iso shokki ja kriisi nimittäin...
Ap taas
Meille tietysti miehen kanssa on ollut selvää se, että jossakin vaiheessa on kerrottava. Ja tiedän, että perheen sisäisenkin adoption tapauksessa lasta haastatellaan. Kun on noin "iso" lapsi kyseessä. Minä oikeasti ajattelin että ehkä teini-iässä(!).
Olisimme kertoneet jos lapsi olisi koskaan edes kysynyt. Hän ei kysynyt edes päiväkodissa (noin 2v) että mikä/kuka on isä vaan selitti, että karhuperheessä (kuuli tarinan Kultakutri ja kolme karhua) että on isäkarhu, äitikarhu ja lapsikarhu. Silloin läheisin mieshenkilö oli isäni (kuulemma rakas tuffa). Sinä vuonna isänpäivänlahja meni isälleni. Olisi varmaan muutenkin mennyt, kyllä päiväkodissa tietedettiin, ettei isää ole papereissa. Kun isäpuoli tuli kuvioihin niin kaikki lahjat ja kortit menivät hänelle.
Tosiaan, perheen sisäinen adoptio oli miehen idea. Ei minulla tullut moista edes mieleen. Mies haluaa lapsen ihan virallisesti omakseen, jotta voi ottaa vastuun muuallakin kuin arjessa ja että sisarukset perivät saman osuuden . Kuten sanoin, mies on tähänkin mennessä, omasta halustaan, ottanut vastuun. Ja kuulemma on aina yhtä ihanaa kun lapsi tulee halaamaan tms. ja sanoo "vähänkö mä tykkään susta" =)
Ehkä poika itse ymmärtää/tajuaa vaikka emme ole koskaan mitään sanoneet. Mutta järkytyksenä se varmaan tulee enkä haluaisi "rikkoa" lapsen elämää sen takia. Samoja mietin silloinkin kun päätin etten tee aborttia mutta ne ajatukset tuntuivat niin kaukaisilta. Miten edes selittää lapselle, että mies jota on pitänyt isänä, ei olekaan isä? Tosin kait enemmän merkitystä on teoilla, ei nimellä paperissa. Ehkä myöhemmin siitäkin tulee tärkeää.
Vaikeita kysymyksiä, joista suurinta osaa en osannut edes miettiä kun päätin pitää lapsen.
8-vuotias on jo melkoisen vanha. Muille samassa tilanteessa painiville antaisin ohjeeksi, että olkaa aiheesta aina avoimia. Tuolle 8-vuotiaalle se voi tulla aika shokkina, toki sitä voi vähän lieventää se adoption käynnistäminen, mutta koko hänen identiteettinsä menee uusiksi.
Kertokaa mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.