Miksei ihmiset ole tyytyväisiä siihen lapsen sukupuoleen minkä ovat saaneet?

Up

En tunne ketään, joka ei olisi tyytyväinen omiin lapsiinsa. Ehkä tuo piirre esiintyy keskenkasvuisilla äideillä. On ihmisiä, jotka olettavat muidenkin haluavan samaa, kuin he itse ja tökeröimmät moukat päästävät loukkaavia sammakoita suustaan. Meille on tulossa kolmas lapsi samaa sukupuolta ja odotan innolla kommentteja ;)

Ihmisen mieli ei vaan toimi niin, että hän olisi automaattisesti tyytyväinen siihen mitä elämältä saa. Sinähän olet saanut sitä, mitä halusit, joten siinä mielessä on vähän turha nostaa itseään tässä moraaliseksi esimerkiksi. ;)

Se, että toivoo tyttöä, ei tarkoita että vihaisi poikia. Se tarkoittaa vain, että toivoo tyttöä. Poikiaan voi rakastaa, ja silti kaivata tyttöä. Voi olla pettyntyt siihen, ettei saanut tytttöä, ja silti olla onnellinen että ylipäänsä sai lapsia. Tuo viiden pojan äiti ihan varmasti rakasti poikiaan, ja nämä lapset olivat hyvin hoidettuja. Sai hän silti olla surullinen siitä että ei saa koskaan olla tytön äiti. 

Naisetkin on vaan ihmisiä. Minusta tuntuu, että äidin toive sukupuolesta on jotenkin tabu, miehelle se hyväksytään ehkä paremmin. Aivan kuin koko ajan pelättäisiin, että äiti joka tunnistaa omat toiveensa ja tunteensa, olisi huono äiti. Vaikka juuri sellainen äiti on hyvä, koska silloin hän voi niitä tunteitaan työstää ja päästä niiden kanssa eteenpäin. Sellainen äiti, joka vaan hokee ulkopuolelta annettua mantraa, että joka hetki pitäisi olla kiitollinen siitä mitä elämältä saa, eikä toivoa mitään eikä ainakaan myöntää edes itselleen toivoneensa mitään, jää vieraaksi itselleen ja se on huono merkki ja huono lähtökohta äitiydelle, josta siitäkin voi tulla vain ulkoapäin annettujen tavoitteiden toteuttamista. Kypsyminen ja henkinen kasvu lähtee vain siltä pohjalta, että tuntee itsensä.

Tuon ap:n mainitseman dokumentin äiti, joka sitten sai sillä alkionvalinnalla tyttökaksoset ei mielestäni myöskään vaikuttanut aidosti onnelliselle, vaikka hän sitä kovasti yritti vakuuttaakkin katsojille. Ehkä odotukset tyttären saamisesta ei vastannutkaan todellisuutta? Jotenkin tuntui, että naiset haluvat oman itsensä jatkeen tyttärestään.

Aikamoinen psykologinen taakka myös niille poikalapsille, jotka ovat todistamassa arjessaan toistuvasti äidin pettymystä tyttären puutteesta. Väkisinkin siinä lapsi ajattelee, ettei kelpaa äidille. Toivottavasti heillä kaikilla oli kunnolliset isät!

Ihannemaailmassa se menee niin, että vain henkisesti kypsät (ja tämän palstan mukaan myös kauniit ja menestyneet, heterot,  rikkaat ja hoikat ja akateemiset ja vaaleaihoiset ja suomalaiset ja omakotitalossa asuvat ja ne, joilla on luonnostaan suvusta laaja tukiverkosto) saisivat lapsia, joista he olisivat onnellisia hyvinä ja huonoina hetkinä. Vaikeudet lapsen kanssa eivät väsyttäisi heitä eivätkä aiheuttaisi hermostumista lapseen ja ongelmia parisuhteessa, vaan vahvistaisi heitä ja he katselisivat elämäänsä lempeän tyynesti ja hyväksyvästi tehden vain järkeviä ja vastuullisia päätöksiä jokaisessa elämänsä tienhaarassa.

Valitettavasti meillä useimmilla menisi hedelmällinen ikä heittämällä ohi tuollaista henkistä viisautta odotellessa. Isohko osa ehtisi jo heittää veivinsäkin. Suuri osa äideistä tulee äidiksi, iästä ja ulkoisesta statuksesta riippumatta, hyvin keskeneräisenä. Useimmat alkavat käsitellä omaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan vasta tullessaan itse äidiksi, ja ymmärtää vasta siinä vaiheessa miten se on vaikuttanut häneen ihmisenä, ja miten se vaikuttaa häneen äitinä. Raskaus ja pikkulapsiaika voi olla sekä naisen että miehen, että koko parisuhteen seilaamista kriisistä kriisiin, eikä se tarkoita että tässä nyt väärät ihmiset tekivät lapsen. Koko vanhemmuus voi olla pettymys, ei pelkästään lapsi, hänen sukupuolensa ja luonteensa ja ulkonäkönsä jne. Siitä selvitään, ei se ole mikään maailmanloppu.

Mä olen tosi onnellinen, mutta en jotenkin moraaliselta kannalta, "pitää olla kiitollinen". Vaan koska sain mitä halusin eli kolme lasta. Monille lasten lukumäärä oli se juttu. On tärkeintä saada nolla, yksi, kaksi tai kolme lasta.

Tosin ensimmäisen jälkeen ilahtui aina odottaessa suuresti, kun seuraava ja sitä seuraava olivat samaa. Koska sen vauvan osasi jo odottaessa ajatella konkreettisesti: kuinka ihana se on. Toista sukupuolta odottaessa se ihana tunne olisi tapahtunut vasta synnytyksen jälkeen sitten, kuten ensimmäisen kanssa.

Minusta on niin ihanaa kun mulla on kolme poikaa!! On mulla tytttökin ihana prinsessa. Näin on just hyvä!

Joillekin on helpompaa olla tyytyväinen kuin toisille, en tiedä mistä joidenkin kateus ja paha olo syntyy, jos on terveet lapset.

Mun kaikilla läheisemmillä kavereilla joilla on lapsia on pelkkiä poikia, 1-4 kpl. Useemman pojan äidit ovat raskaana ollessaan myöntäneet toivovansa kovasti tyttöä mutta kun poika on tullut niin on vakuuteltu että näin onkin parempi...

Tuskin he lapsiaan vihaa sukupuolen takia mutta ymmärrän että olisi mukava kokea myös tytön vanhemmuus. Itsellä kävi juuri kuten toivoin, sain ensin tytön ja sitten pojan.