Miten olette päässeet eroon esiintymisjännityksestä?

Kannattaa päästä esiintymään mahdollisimman usein ja erilaisiin tilanteisiin. Voi aloittaa vaikka ihan pienestä ja ei niin jännittävästä tilanteesta. Toiston kautta ymmärtää, että ei se nyt niin iso juttu olekaan.

Esiintymiskokemuksen kautta, ei ole oikotietä tai taikatemppua.

Onko sulla tulossa joku esiintymistilanne? Täällä yksi introvertti ja sen lisäksi vielä sosiaalisia tilanteita jännittävä ihminen, jonka on ollut pakko esiintyä toisinaan. Mulle auttaa tietynlaisen roolin luominen. Mietin ensin millä tavalla joku tuntemani sosiaalisesti rohkea ihminen esiintyy ihan vain tavallisissa tilanteissa. Röyhkeästi kopioin elekieltä, puhetyylejä ja asennetta, olen ikään kuin joku tyyppi joka osaa olla ihmisten edessä noin vain. Sitten kun nämä tukikeinot on käytetty, alkaa tuntumaan siltä että voi melkein olla oma itsensä esiintymistilanteessa. Tietynlainen rentous ja avoimuus ei todellakaan tule mulle luonnostaan, mutta puhtaasti feikkaan ja olen "joku muu" jolle ne tulee tuosta noin vaan, eihän ne ihmiset siellä tiedä että todellisuudessa mua oksettaa ja heikottaa.

Kun mokaa tarpeeksi monta kertaa ja huomaa, että ei kuollutkaan, se alkaa olla jo helpompaa. Sitten sitä ei enää itsekään usko, että voi tulla vielä jotain kamalampaa kuin mitä on jo koettu.

Välivaiheena jossakin todella pahassa paikassa on se, että puhuu vain yhdelle yleisön joukossa istuvalle (mielikuvitus)ihmiselle. Esiintyminen ei ehkä ole kovin täydellinen, mutta ainakin siitä selviää itse.

Ei se kai koskaan kokonaan häviä. Itse en jännitä enää niin usein, koska viikoittain esiinnyn, siihen tulee rutiini. Mutta joitain tilanteita jännittää enemmän, eri yleisö, uusi paikka, vaativampi ohjelmisto, ym. monet jutut vaikuttaa. Toki jännitystä osaa myös hallita paremmin kokemusten kautta, ettei mene mukaan "tärinöihin" vaan kanavoi energian itse asiaan.

Syön beetasalpaajia.

Päällepäin kukaan ei koskaan usko että jännitän koska olen nauravainen ja omillani nopeissa hauskoissa tilanteissa. Kuitenkin faktatiedon välittäminen muille, kuten esitelmät ja seminaarit ovat ihan kauheita. Eilen pidin esitelmän ja vielä vieraalla kielellä joten ajattelin että ei tässä hätää, tsemppasin itseäni ja otin aamulla kauranversouutetta etten joutuisi taas syömään salpaajia. Kappas, kesken puheen iski kamala jännitys ja henki meinasi loppua kesken. Juoksin esityksen läpi ja meinasin kuolla häpeää.. opin, etten pärjää noin suurissa tilaisuuksissa ilman salpaajia..

Olen käynyt jännitys hallintaan kursseja ja lukenut kirjoja.. ehkä ikä opettaa..

Helppoa kun olen lopettanut kaikki esiintymiset kokonaan. En mene sellaisiin paikkoihin joissa joudun esiintyä. eikä kukaan mun esiintymistä varmaan katsoiskaan.

[quote author="Vierailija" time="14.05.2014 klo 07:26"]

Helppoa kun olen lopettanut kaikki esiintymiset kokonaan. En mene sellaisiin paikkoihin joissa joudun esiintyä. eikä kukaan mun esiintymistä varmaan katsoiskaan.

[/quote]

Minä katsoisin. Hirmu mielelläni ja tarkkaan. Olet varmasti varteenotettava kanssaihminen, ja koska avasit tämän ketjun luulen että aprikoit samaa kysymystä kuin AP. Minä täällä haluan että tsemppaat, saat rohkeutta olla oma itsesi ja kehittyä juuri sellaiseksi kuin haluat olla. Eihän siitä tule mitään että pistää pään puskaan, jos töpöhäntä sieltä kuitenkin törröttää! Rohkeasti nenäkin ulos, me kuunnellaan.

Itse jännittämistä ei kannata ainakaan ruveta jännittämään. Monet ammattinäyttelijätkin oksentavat takahuoneessa kun jännittävät lavalle menoa, sitten ovat siellä kuin kala vedessä. Ei kannata joutua jännittämisen jännittämiskierteeseen.

Mä oon kärsinyt esiintymispelosta yläasteelta lähtien. Kaikki johtuu siitä, että mulle naurettiin kun punastuin, ja herkkänä yläasteikäisenä siitä jäi trauma. Luulen, että jos en punastuisi, voisin hallita jännitystä.

Mä onnistuin jotenkin lukioaikana lintsaamaan kaikki esiintymistilanteet. Nyt 26-vuotiaana mulla on ainoastaan tuo lukiotutkinto, olen aloittanut tutkintoja, mutta kaikki on tyssännyt aina opinnäytetyöhön. Voin sen tehdä, mutta missään nimessä en esittäisi.

Mä en ole kateellinen ihminen, mutta siitä huolimatta itken kateuttani niitä kohtaan, jotka eivät punastu. Ihan turha tulla sanomaan, että se on söpöä. Sitä se ei ole.

Ei jännitksen kokonaan pidäkään kadota: jännitys on merkki siitä, että välität viestistäsi ja sen perrillemenosta. Jos lakkaat välittämästä, kannattaa lakata esiintymästä, koska silloin sulla ei enää ole mitään sanomisarvoista sanottavaa.

Itseäni helpottaa nimenomaan sen viestittävän viestin ajatteleminen. Esiintymisen pointti en ole minä, minun sössötykseni, ei mahdollinen takerteluni tai paperien sekoaminen tai sanojen unohtaminen, ei leveä takapuoleni, eikä edes se, vaikka kompastuisin jalkoihini kaikkien edessä. Se tarkoittaa sitä, että näillä ei ole väli, eikä kenelläkään yleisöstä ole edes oikeutta kiinnittää niin huomiota, jos käyttäytyvät asiallisesti. Yleisö on myös itse vastuussa asta asiallisuudetaan, olemme sentään työelämässä emmekä peruskoulussa. Vain viestillä on väliä ja vain sitä yleisön pitää kuunnella ja katsella. Niinpä kun katson puhuessani yleisöä, en katso että "mitähän ne musta ajattelee, pitääkö ne mua rumana hölmönä ja huomasiko ne äsken kun sotkeudeuin sanoissani" vaan vain "tajuaako ne nyt vai pitääkö selittää vielä uudestaan". Tämä viimeinen kohta taitaa olla se, minkä takia minua nykyään jo pidetään hyvänä esiintyjänä.

ja kun joku sanoi, että puhuu yleisön joukossa olevalle kuvitteelliselle tyypille tai jotkut neuvoo, että kellolle, niin mä sanoisin påinvastoin. Kannattaa katsella, minkä näköisiä naamoja siellä yleisössä on. Tulee paljon varmempi olo, kun näkee, että ihmiset kuuntelevat, nyökyttelevät ja reagoivat siihen, mitä sanot. Yleensä he näytävät ystävällisiltä ja rohkaisevilta. (Paitsi nykyään ne, jotka on vaan facessa, mutta koska ne eivät katso sua, tulee niihin kiinnitettyä automaattisesti väehmmän huomiota. Voit sitten säätää esitystäsi reaktioiden mukaan helpommaksi tai syvällisemmäksi, yksityiskohtaisemmaksi tai yleistävämmäksi, kun näet, mistä kuulijat oikeasti kiinnostuvat.

Radiosta sivukorvalla kuulin, että on jotain esiintymiskammoisien kuoroja. Lauletaan yhdessä ja siitä helpottuu ryhmän tuella.

Jatkaisin tuosta lähikuppilan karaokeen. Ole vaikka kuinka huono, niin joku on huonompi ja kun yksikin ihminen joskus taputtaa, niin laukaisee tuota jännitystä ja kun pääsee sellaiseen siedettävään jännitykseen, joka esiintymiseen aina kuuluu.

Niin ja siis karaokesta, olin karaokevetäjä koko opiskeluajan ja siis oikeesti kaikille tervetuloa. Olen kuullut 100% varmuudela huonompaa. Niin kännissä olevia että ei tolkkua. Ei tarvitse hävetä mitään.

Ja lopuksi vielä helpottavaa tietoa: Joku kuuluisa (nimi ei nyt tule päähän) näyttelijä oksensi melkein aina jännityksestä ennen ensi-iltaa ja noi on ammattilaisia

[quote author="Vierailija" time="14.05.2014 klo 08:38"]

Mä oon kärsinyt esiintymispelosta yläasteelta lähtien. Kaikki johtuu siitä, että mulle naurettiin kun punastuin, ja herkkänä yläasteikäisenä siitä jäi trauma. Luulen, että jos en punastuisi, voisin hallita jännitystä.

Mä onnistuin jotenkin lukioaikana lintsaamaan kaikki esiintymistilanteet. Nyt 26-vuotiaana mulla on ainoastaan tuo lukiotutkinto, olen aloittanut tutkintoja, mutta kaikki on tyssännyt aina opinnäytetyöhön. Voin sen tehdä, mutta missään nimessä en esittäisi.

Mä en ole kateellinen ihminen, mutta siitä huolimatta itken kateuttani niitä kohtaan, jotka eivät punastu. Ihan turha tulla sanomaan, että se on söpöä. Sitä se ei ole.

[/quote]

hei, mäkin punastun enkä edes tasaisesti, vaan sellainen tulirokolta näyttävä laikukas punakellankirjava ihottuma nousee kaulalta naamalle, kun olen stressaavassa tilanteessa. Tämä on ollut erityisen harmillista esim kun omaa lastani tutkitiin lastenpsykiatrian poliklinikalla ja tuo ihottuma paljasti kaikilla, kuinka hermona itse olin. Se ei tosiaankaan ole söpöä. Lisäksi se kutittaa. Mutta silti sillä ei ole väliä. Mulla on oikeus punastua tai vaikka vihertyä ja silti saada viestini läpi. Ajattelen vain, että nyt kuuntelette tätä, mulla on asiaa! 

Sitäpaitsi opinnäytetyön esittäminen kestää kymmenkunta minuuttia. Ajattele ja vertaa sitä sun loppuelämään. Ei sen takia kannata jättää opintoja kesken, vaikka se ois miten hirveää.

Ja 13 lisää kuorosta. Eräs kirkollisessa kuorossa toimiva henkilö sanoi, että kaikki oppii kyllä laulamaan kuorossa, jos haluaa. Siis surkean laulutaidon voi harjoittelemalla nostaa siis kohtalaiseksi. Vaatii vain opastusta ja harjoittelua! Kertoi, että vaikka kuinka monta kertaa on tullut vastaan joku, joka haluaisi laulaa, mutta kun on poikkeuksellisen lahjaton ja huono. Arvatkaa miten iloisia ovat kaikki olleet kun onnistuvat, kunhan lähtevät mukaan.

Itse jännitän ja pelkään hieman sosiaalisia tilanteita. Esiintymiset menee täristen, mitä muka "ei huomannut ollenkaan". Ehkä se tärinä ei näy ihmisiin vaikka niskakin on jäykkänä ku joku puulauta. :) L u o t a itsees, se on paras tekijä. Itseensä luottaminen on vaikeeta, mutta kun aidosti luottaa, ei pelkää. Realistisesti ottaa haasteet ja käy läpi tilanteet. :) on sinut itsensä kanssa ja hyväksyy virheetkin

En mitenkään. Voin pahoin, vatsa ripulilla, en nuku, tuntuu huimausta, jo pelkästä ajatuksesta, että pitäisi esiintyä. Mikään ei ole auttanut jännittämiseen. 

[quote author="Vierailija" time="14.05.2014 klo 06:32"]

Esiintymiskokemuksen kautta, ei ole oikotietä tai taikatemppua.

[/quote]

Valitettavasti tuokaan ei kaikille toimi. 

[quote author="Vierailija" time="14.05.2014 klo 09:13"]

En mitenkään. Voin pahoin, vatsa ripulilla, en nuku, tuntuu huimausta, jo pelkästä ajatuksesta, että pitäisi esiintyä. Mikään ei ole auttanut jännittämiseen. 

[/quote]Mulla oli tulossa pakollinen esiintymistilanne ja koin samanlaisia tuntemuksia.Mieheni ehdotti,että esiintyisin hänelle muutaman kerran ja tekisin kaiken niinkuin olin ajatellut oikean esiintymistilanteen hetkellä(siis esitteiden jakaminen,kysymyksiin vastaaminen yms.) Kolmena iltana peräkkäin pidin sitten esitykseni hänelle ja huomasin,että sain varmuutta esiintyä,kun osasin puheeni melkein ulkoa ja pystyin paremmin hallitsemaan jännitystäni.Kokonaan se ei poistunut,mutta sain kovasti apua em.keinosta harjoitella tulevaa esiintymistäni.

[quote author="Vierailija" time="14.05.2014 klo 09:15"]

[quote author="Vierailija" time="14.05.2014 klo 06:32"]

Esiintymiskokemuksen kautta, ei ole oikotietä tai taikatemppua.

[/quote]

Valitettavasti tuokaan ei kaikille toimi. 

[/quote]

Miksei toimi..ei kokemuksen kartuttaminen tarkoita sitä, että puhuu aina sadalle ihmiselle kerrallaan. Itse olen saanut kokemusta harrastuksessa, jossa joutuu puhumaan lyhyesti 10-40 ihmiselle. Ihmiset ovat onneksi hyväntahtoisia. Ja jännitän edelleen aivan yhtä paljon noita tilanteita, se vain kuuluu asiaan. Kokemuksen kautta vain kykenee nauraman itselleen paremmin, jos mokaa jotain, se taitaa olla se suurin oppi, ei niinkään se, että jännitys poistuisi tai olisi täysin hallittavissani. Ei jännitys vaan aina ole, joskus vaan jännittää todella paljon mutta pelkästään tieto siitä, että ei tähän kuole, auttaa.

Osaamalla asiani ja harjoittelemalla esiintymistäni kotona peilin edessä. Käyn aiheen läpi useita kertoja niin, että varmasti muistan mistä on kyse. Varaudun lisäkysymyksiin ja jos tulee kysymys johon mulla ei olekaan vastausta, ilmoitan etsiväni kysyjälle vastauksen myöhemmin ja sen myös teen. 

Lisäksi pitää muistaa että harvemmin sinne esiintymislavalle kuolee vaikka sille tuntuukin ja jokainen joka on esiintynyt edes kerran, tietää mille sinusta tuntuu. 

Eikä tuossa auta kuin harjoittelu ja esiintymiskokemus, kerta kerralta sitä luottamus omaan esiintymiseen vahvistuu ja pieni jännitys on vain hyvästä.