Miten olette päässeet eroon esiintymisjännityksestä?

Joskus musta tuntuu, että ihmiset odottaa liikoja. Kuvittelevat, että esiintymisen pitäisi olla kuin miley cyrus stadionilla ja tuntua orgastiselta. No ei pidä. Useimmille meistä se on vain työtä ja siitä pitää vaan selvitä läpi kerta kerran jälkeen. Se ei muutu nautinnolliseksi eikä edes hauskaksi, vaan arkiseksi työtehtäväksi.

Eikä se käy nopeasti mutta ennen pitkää se kyllä käy tottumuksen ja harjoituksen voimasta. Minulta karisi esiintymispelko kun luennoin viikottain 100 hengen kurssia jossain toisen vuoden tokan neljänneksen kohdalla. Ensimmäinen puoli vuotta oli ihan helvettiä, toinen helpotti jo vähän ja kolmannen päästyä kunnolla käyntiin huomasin, että ei pelota enää. Jännityksestä en puhu mitään, se säilyy, mutta se ei haittaa - lamauttavasta pelosta ja stressistä pitää vaan päästä eroon.

Beetasalpaaja ja rauhoittava, vie kyllä sen inhottavan jännityksen tunteen pois ja lisäksi en ole enää niin paskana jo muutama viikko ennen esitystä kun tiedän, että voin turvautua aina noihin apukeinoihin.

Toisaalta kohdallani esiintymiseen liittyvä ahdistus ei liity vaan tähän, vaan myös lääkkeistä huolimatta esiintymisen jälkeiseen liittyvään tunteeseen, että olen jotenkin tosi pahasti mokannut vaikkei näin olisikaan. 

[quote author="Vierailija" time="14.05.2014 klo 06:43"]

Kun mokaa tarpeeksi monta kertaa ja huomaa, että ei kuollutkaan, se alkaa olla jo helpompaa. Sitten sitä ei enää itsekään usko, että voi tulla vielä jotain kamalampaa kuin mitä on jo koettu.

Välivaiheena jossakin todella pahassa paikassa on se, että puhuu vain yhdelle yleisön joukossa istuvalle (mielikuvitus)ihmiselle. Esiintyminen ei ehkä ole kovin täydellinen, mutta ainakin siitä selviää itse.

[/quote]

Tätä on pakko kompata! Eikä sun ole esiintyessäsi pakko katsoa ketään esimerkiksi oikeasti silmiin. Itselläni ainakin toimii se, että katson oikeasti ohi ihmisistä ja silmiin katsomisen sijaan luonkin katseita vaikkapa tuoleihin tai yleisön muistiinpanovälineisiin. Yleisö ei huomaa mitään erikoista, mutta minä vältyn siltä, että jonkun tylsistynyt ilme saisi minut esimerkiksi pohtimaan, kuulostanko kuivalta ja sekoamaan siten omassa esiintymisessäni. Kun vauhtiin pääsee, jännitys unohtuu ja sitten tulee jo otettua ihan oikeitakin katsekontakteja.

Ja totta tuokin, että mokaamalla riittävän monta kertaa kunnolla saa koko esiintymisjännitys vähän perspektiiviä. Itse joudun esiintymään oman firman väen edessä joka viikko. Kerran sitten kävi niin, etten ollut saanut etukäteen tietoa siitä, että oman väen lisäksi paikalla olikin ihan valtakunnan kermaa olevia huippujohtajia. Asia valkeni minulle, kun viime tipassa kävelin auditorioon kone kainalossa. Jostain syystä olin onnistunut sammuttamaan kannettavani matkalla tilaisuuteen ja siinä pienessä paniikissa en kuolemaksenikaan muistanut salasanaa, jonka olin koneeseen vastikään vaihtanut. Saman tien koko pääkoppa tyhjeni täysin ja muistin vain suurinpiirtein otsikon, josta minun oli määrä puhua. Voi sitä kauhun ja häpeän määrää! Kun lopulta sain itseni koottua, ei auttanut kuin kertoa, että valitettavasti nyt en saa konetta käyntiin ja joudun esiintymään ulkomuistista. Voin kertoa, että esitys oli perin lyhkäinen. Yleisön suhtautui kuitenkin ymmärtäväisesti. Naureskelivat ihan hyväntahtoisesti, että sattuuhan näitä ja kehuivat, että kerrankin oli esitykseen tiivistetty vain olennaiset asiat. Sen jälkeen esiintyminen on tuntunut paljon keveämmältä. Tiedän, että tuon huonommin ei enää voi mennä, mutta hengissä ollaan silti.

[quote author="Vierailija" time="14.05.2014 klo 06:35"]

Onko sulla tulossa joku esiintymistilanne? Täällä yksi introvertti ja sen lisäksi vielä sosiaalisia tilanteita jännittävä ihminen, jonka on ollut pakko esiintyä toisinaan. Mulle auttaa tietynlaisen roolin luominen. Mietin ensin millä tavalla joku tuntemani sosiaalisesti rohkea ihminen esiintyy ihan vain tavallisissa tilanteissa. Röyhkeästi kopioin elekieltä, puhetyylejä ja asennetta, olen ikään kuin joku tyyppi joka osaa olla ihmisten edessä noin vain. Sitten kun nämä tukikeinot on käytetty, alkaa tuntumaan siltä että voi melkein olla oma itsensä esiintymistilanteessa. Tietynlainen rentous ja avoimuus ei todellakaan tule mulle luonnostaan, mutta puhtaasti feikkaan ja olen "joku muu" jolle ne tulee tuosta noin vaan, eihän ne ihmiset siellä tiedä että todellisuudessa mua oksettaa ja heikottaa.

[/quote]

Voi kun onnistuisikin itseltä myös näillä keinoin. Kuulostaa nimittäin hyvältä strategialta. Täällä yksi jännittäjä, jolla se näkyy selvästi ulospäin. Eli muhun ei päde tuo, etteivät ne ihmiset siellä tiedä että mua heikottaa. Se käsien ja jalkojen vapina on niin ilmiselvää. Posket eivät kuitenkaan punoita, mutta tuo raajojen vispaaminen saa minut hermostumaan kahta kauheemmin :( Tämä ongelmani tulee usein ihmisille yllätyksenä, koska en vaikuta jännittäjältä. Lievemmissä sosiaalisissa tilanteissa (vieraita ihmisiä vaan 1-2) "näyttelen" rohkeampaa kuin olen, eli taidan itseasiassa toimia lainaamani kirjoittajan tavoin. 

[quote author="Vierailija" time="14.05.2014 klo 08:38"]

Mä oon kärsinyt esiintymispelosta yläasteelta lähtien. Kaikki johtuu siitä, että mulle naurettiin kun punastuin, ja herkkänä yläasteikäisenä siitä jäi trauma. Luulen, että jos en punastuisi, voisin hallita jännitystä.

Mä onnistuin jotenkin lukioaikana lintsaamaan kaikki esiintymistilanteet. Nyt 26-vuotiaana mulla on ainoastaan tuo lukiotutkinto, olen aloittanut tutkintoja, mutta kaikki on tyssännyt aina opinnäytetyöhön. Voin sen tehdä, mutta missään nimessä en esittäisi.

Mä en ole kateellinen ihminen, mutta siitä huolimatta itken kateuttani niitä kohtaan, jotka eivät punastu. Ihan turha tulla sanomaan, että se on söpöä. Sitä se ei ole.

[/quote]

Ei ole pakko esittää sitä opinnäytetyötä. Kyllä aina silloin tällöin on opiskelijoita jotka eivät kykene esiintymään mutta valmistuvat silti. Joku joskus esittää lopputyönsä kahden kesken ohjaajalleen.

Ope

[quote author="Vierailija" time="14.05.2014 klo 10:57"]

[quote author="Vierailija" time="14.05.2014 klo 06:35"]

Onko sulla tulossa joku esiintymistilanne? Täällä yksi introvertti ja sen lisäksi vielä sosiaalisia tilanteita jännittävä ihminen, jonka on ollut pakko esiintyä toisinaan. Mulle auttaa tietynlaisen roolin luominen. Mietin ensin millä tavalla joku tuntemani sosiaalisesti rohkea ihminen esiintyy ihan vain tavallisissa tilanteissa. Röyhkeästi kopioin elekieltä, puhetyylejä ja asennetta, olen ikään kuin joku tyyppi joka osaa olla ihmisten edessä noin vain. Sitten kun nämä tukikeinot on käytetty, alkaa tuntumaan siltä että voi melkein olla oma itsensä esiintymistilanteessa. Tietynlainen rentous ja avoimuus ei todellakaan tule mulle luonnostaan, mutta puhtaasti feikkaan ja olen "joku muu" jolle ne tulee tuosta noin vaan, eihän ne ihmiset siellä tiedä että todellisuudessa mua oksettaa ja heikottaa.

[/quote]

Voi kun onnistuisikin itseltä myös näillä keinoin. Kuulostaa nimittäin hyvältä strategialta. Täällä yksi jännittäjä, jolla se näkyy selvästi ulospäin. Eli muhun ei päde tuo, etteivät ne ihmiset siellä tiedä että mua heikottaa. Se käsien ja jalkojen vapina on niin ilmiselvää. Posket eivät kuitenkaan punoita, mutta tuo raajojen vispaaminen saa minut hermostumaan kahta kauheemmin :( Tämä ongelmani tulee usein ihmisille yllätyksenä, koska en vaikuta jännittäjältä. Lievemmissä sosiaalisissa tilanteissa (vieraita ihmisiä vaan 1-2) "näyttelen" rohkeampaa kuin olen, eli taidan itseasiassa toimia lainaamani kirjoittajan tavoin. 

[/quote]

beetasalpaaja auttaa juuri tuohon vapinaan

[quote author="Vierailija" time="14.05.2014 klo 10:57"]

[quote author="Vierailija" time="14.05.2014 klo 06:35"]

Onko sulla tulossa joku esiintymistilanne? Täällä yksi introvertti ja sen lisäksi vielä sosiaalisia tilanteita jännittävä ihminen, jonka on ollut pakko esiintyä toisinaan. Mulle auttaa tietynlaisen roolin luominen. Mietin ensin millä tavalla joku tuntemani sosiaalisesti rohkea ihminen esiintyy ihan vain tavallisissa tilanteissa. Röyhkeästi kopioin elekieltä, puhetyylejä ja asennetta, olen ikään kuin joku tyyppi joka osaa olla ihmisten edessä noin vain. Sitten kun nämä tukikeinot on käytetty, alkaa tuntumaan siltä että voi melkein olla oma itsensä esiintymistilanteessa. Tietynlainen rentous ja avoimuus ei todellakaan tule mulle luonnostaan, mutta puhtaasti feikkaan ja olen "joku muu" jolle ne tulee tuosta noin vaan, eihän ne ihmiset siellä tiedä että todellisuudessa mua oksettaa ja heikottaa.

[/quote]

Voi kun onnistuisikin itseltä myös näillä keinoin. Kuulostaa nimittäin hyvältä strategialta. Täällä yksi jännittäjä, jolla se näkyy selvästi ulospäin. Eli muhun ei päde tuo, etteivät ne ihmiset siellä tiedä että mua heikottaa. Se käsien ja jalkojen vapina on niin ilmiselvää. Posket eivät kuitenkaan punoita, mutta tuo raajojen vispaaminen saa minut hermostumaan kahta kauheemmin :( Tämä ongelmani tulee usein ihmisille yllätyksenä, koska en vaikuta jännittäjältä. Lievemmissä sosiaalisissa tilanteissa (vieraita ihmisiä vaan 1-2) "näyttelen" rohkeampaa kuin olen, eli taidan itseasiassa toimia lainaamani kirjoittajan tavoin. 

[/quote]

Kyllä muakin voi jännittää noin paljon, että kädet tärisevät, ja varsinkin alussa jännitys voi olla hirvittävä. Mutta nykyään sen sijaan, että nolostuisin tuosta, annan sen jännityksen vain olla, en suhtaudu siihen niin, että sen voisi häivyttää tai peittää tilanteessa. Silmäilen myös yleisöä etukäteen ja myös keskityn 12 tapaan jollekulle yleisöstä puhumiseen. Ja jos minua jännittää noin paljon, että kädet tärisee, ne ekat hetket on vaikeimmat, mutta sitten jännitys yleensä hetken päästä taittuu ja osaa keskittyä enemmän itse siihen sanottavaansa. Ja kyllä yleisökin odottaa, että puhuja pääsee siitä pahimmasta jännityksestä yli.

Minä olin ihan toivoton jännittäjä, lintsasin lukiossakin useamman kerran kun olisi pitänyt esittää jotain luokan edessä. Myös yliopistossa välttelin kaikkai kursseja joissa olisi ollut esiintymistä.

Miten sitten pääsin jännittämisestä? Menin opettajakoulutukseen! Olihan se helvettiä aluksi mutta jossain vaiheessa huomasin, etten jännitä enää melkeinpä ollenkaan.

Käsien tärinään auttaa, kun käsissä on jotain. Jos voit käyttää jotain puhujanpönttöä tai paperitelinettä, helpointa on ottaa sen laidoista molemmin käsin kiinni. Jos ei ole, vääntele avaimenperääsi, klemmaria, stressipalloa tai paremmanpuutteessa kädessäsi olevaa muistiinpanipaperinippua. Älä turhaan yritä pysyä liikkumattomana. Liike vähentää tärinää.

Minulle auttoi parhaiten se, kun opiskelin esiteltävän aiheen (esim. koulutyö) kunnolla, eli tosiaan tiesin, mistä puhun kun menin ihmisten eteen! Eli se oli ainoa asia, mikä minua auttoi kunnolla. Sitten toki etsin yleisöstä mukavat silmät ja kannustan oloisen hymyn, joka toimi ns. tukena.

Mä jännitin nuorempa aika paljon esiintymisiä, mutta nyt iän myötä asia on korjaantunut. En lähde laulamaan lavalle kun en koe osaavani laulaa, mutta tossa on toinen puoli mun jännityksen kokemista. Eli mua ei jännitä enää esim. töissä esitysten pitäminen siksi, että koen osaavani työni ja  tiedän mistä puhun. Mä huomasin asian joskus opiskeluaikana kun tein esitelmän omaan harrastukseeni liittyen ja silloin tajusin, että kukaan kuulijoista ei tiedä siitä juuri mitään. Näin ollen otin "vahingossa" asiantuntijan roolin ja meni sen suojaan. Samoin toimin nyt kun pidän esityksiä tai puheita. Mä asetun silloin asiani asiantuntijaksi ja otan erilaisen roolin normaalisti. Yleensä olen hiljainen ja harkitseva, mutta pitäessäni puhetta, olen itsevarma ja tiedän mitä olen sanomassa.

Lievään jännitykseen auttaa harjoittelu. Mene jonnekin kurssille tai kuvaa kotona omaa esiintymistäsi. Sitten katsot sen puheesi ja mietit, että mitä korjaisit. Sitten korjaat ja katsot uudelleen. Pyydä joltain luotettavalta ystävältä palautetta, lähes aina (pl idols-esiintyjät) ulkopuolinen näkee esityksen parempana kuin esiintyjä itse.

[quote author="Vierailija" time="14.05.2014 klo 10:25"]

[quote author="Vierailija" time="14.05.2014 klo 09:15"]

[quote author="Vierailija" time="14.05.2014 klo 06:32"]

Esiintymiskokemuksen kautta, ei ole oikotietä tai taikatemppua.

[/quote]

Valitettavasti tuokaan ei kaikille toimi. 

[/quote]

Miksei toimi..ei kokemuksen kartuttaminen tarkoita sitä, että puhuu aina sadalle ihmiselle kerrallaan. Itse olen saanut kokemusta harrastuksessa, jossa joutuu puhumaan lyhyesti 10-40 ihmiselle. Ihmiset ovat onneksi hyväntahtoisia. Ja jännitän edelleen aivan yhtä paljon noita tilanteita, se vain kuuluu asiaan. Kokemuksen kautta vain kykenee nauraman itselleen paremmin, jos mokaa jotain, se taitaa olla se suurin oppi, ei niinkään se, että jännitys poistuisi tai olisi täysin hallittavissani. Ei jännitys vaan aina ole, joskus vaan jännittää todella paljon mutta pelkästään tieto siitä, että ei tähän kuole, auttaa.

[/quote]

Olen koulutettu muusikko kahdelle soittimelle. Lapsesta asti joutunut esiintymään, tarkoitan todellakin joutunut. En ole ikinä tuntenut halua esiintyä missään, enkä kenellekään,mikä on vaikea yhtälö, kun aina odotetaan, että jos soittaa, niin haluaa myös esiintyä.  

Opiskellessa se oli pakollista kurssitutkinotojen ym. vuoksi. Minulla olisi ollut hyvä ura edessä, koska olen lahjakas, mutta vetäydyin noista syistä. En voi soittaa kun näkö hämärtyy, tulee täydellinen black out, kädet ovat hikiset ja jääkylmät (pianistilla ei voi olla jääkylmät kädet), lopetin kaiken esiintymisen, en pysty esiintymää/soittamaan enää edes läheisten ollessa paikalla. Lääkehoitoja en halunnut edes kokeilla.

Olen perfektionisti, enkä voinut antaa anteeksi itselleni, jos olisin soittanut yhdenkin nuotin väärin esityksen aikana, vaikka tiedän, ettei siitä olisi mitään katastrofia tapahtunutkaan. En itsekään välitä, jos joku soittaa väärin, se on ihan normaalia, kun ihminen ei ole kone, mutta itseltäni en sitä pysty sietämään.