Voi että raivostuttaa siskoni. Nyt tekis mieli jo laittaa välit poikki
Hieman taustaa. Siskon perheessä 3 lasta joista vanhin 8v on adhd, tämä lapsi on siskon ja myös siskon miehen "inhokki" siis syyttävät kaikista perheensä ongelmista tätä poikaa ja selkeästi kyllä näyttävät sen lapselle. Kaks nuorempaa tyttöä etenkin keskimmäinen on siskon kultalapsia vaikka nekin on kuulemma kamalan haastavia kun eivät syö ja nuku kunnolla ja isoveli kiusaa niin oireilevat. Miehensä sisko haukkuu mennen tullen kun se on niin avuton ja surkea ja huono isä ja mitään ei osaa eikä viitsi tehdä kuin töitä ja koko perheen huolto jää marttyyrisiskon niskoille (KUITENKIN koko meidän suku vuorotellen sitä käy siellä auttamassa, mikään vaan ei riitä ja mistään ei kuitenkaan kuulemma koskaan ole ollu "oikeaa" apua). Sisko on mestari uhriutumaan ja syyllistämään niin omat lapsensa kuin kaikki muutkin läheiset, hänen elämä on surkeaa ja pilalla ja mies on väärä mutta lasten takia jää,kun ei henno rikkoa lasten perhettä siis uhraa oman onnensa. Perheessä käytetään psyykkisen väkivallan lisäksi myös fyysistä, ainakin tähän vanhimpaan lapseen.
Heille on tarjottu apua perheneuvolasta, perhekuntoutuksesta, kodinhoitajia käy (siis sukulaisavun lisäksi vielä), siskon mielestä mistään ei ole apua vaan pelkkää vaivaa vaan ja kukaan ei ymmärrä häntä ja sitä miten infernaalisen rankkaa hänellä on ja kaikkien muiden murheet ja vaikeudet on ihan pikkujuttuja aina. Että näin.
Nytpä sitten tuli siskolta tekstiviesti, jossa runomuodoin kertoo odottavansa NELJÄTTÄ lasta. Olen aivan täysin typertynyt, eikä todellakaan tee mieli onnitella. Sitten olen paska sisko, mutta toisaalta.. Olenhan sitä aina joka tapauksessa muutenkin.
Kommentit (19)
No huh, jospa sukulaiset jättäisivät hänet hetkeksi pärjäämään itse perheensä kanssa, jos kenestäkään ei kerran ole hänelle apua ja olette vain vaivaksi kaikki. Jotkut ihmiset ovat tuollaisia, eivät itse huomaa miten käyttäytyvät ja silmät kirkkaina voivat väittää mustan valkoiseksi. Jos et jaksa, niin ei ole pakko. Jos jaksat ja haluat auttaa, niin auta kahta nuorempaa lasta.
niin ei se neljäs ainakaan helpota tässä tilanteessa. jos Sä olet sun siskon likakaivo, valituksen jälkeen sillä onkin asiat ok?
Valittako se sitä varten että sinä et ole ollut auttamassa?
lähetä vaan takasin että joku että onneksi olkoon, toivottavasti pärjäätte.
Olen siskon esikoisen syntymästä asti ollut auttamassa (silloin vietin siellä jopa viikonkin putkeen yöhoitaen vauvaa, kun mulla ei ollu vielä omia lapsia) niin paljon kun ikinä pystyny, samoin toinen siskomme ja meidän äiti, meidän 2 tätiä äidin puolelta ja siskon miehen vanhemmat jotka asuu samassa kaupungissa. En oikeasti tiedä KETÄÄN kenellä ois ollu massiivisempi "tukiverkko" .
Nykyään mulla ja toisella siskollamme on molemmilla pari lasta itsellämme, emmekä yksinkertaisesti voi venyä enää avuksi entiseen tapaan - tästä "itsekkäästä hylkäämisestä" ollaankin sitten saatu kuulla. Ilman sukulaisapuja on meidän lapset hoidettu, kun kaikki heidän voimat menee isosiskon "ongelma"perheen tukemiseen (mutta meillä onkin helpot tavalliset lapset kuulemma, että mikäs sellasia on hoitaessa). Jäädessäni taannoin yh:ksi ja sitä kun surin, sisko tuhahti vaan että mulla on kuule sata kertaa rankempaa ku millään yh:lla. ap.
Laita viesti, että otat osaa.
Ei tarvitse käydä hoitamassa.
Jos ei tehoa, ota välimatkaa siskoosi. Hän vain imee mehut läheisistään eikä koskaan anna mitään takaisin.
Mun sisko on samantyylinen,ikää 24v ja toinen lapsi tulossa. Huono organisoimaan asioitaan ja jatkuvasti apua vailla millon minkäkin asian suhteen,eikä sitten osaa tarpeeks arvostaa saamaansa jelppiä..nostaa aina oman hyvin vähäisen panoksensa yli annetun avun eikä ajattele että auttajillakin(me muut sisarukset,vanhemmat)on omaa elämää. Sillä on jokin pakonomainen tarve saada viikoittain omaa aikaa vauvan hoidosta ja yrittää elää samallaviistee kun ennen vauvaa...aina kotiintulot venähtää..eräänkin kerran lupasin olla vauvanvahtina illalla,oli sovittu että tulevat kymmeneltä..koska minulla töihin meno klo5. Noh ystävällisesti tulivat kotiin vasta 01 aikaan. Vastaus oli "ai mut oisithan sä voinu nukkua täällä"..niin,sohvalla viltin kanssa ilman omia hygieniatarvikkeita yökylässä? Nyttemmin olen kyl vähentänyt tätä avustamista/huolehtimista radikaalisti..pärjätköön keskenään..kun ei sillä kuitenkaan mitään mielenterveysongelmia ole,on vain tottunut olemaan perheen diiva. Onhan systeri toki loukkaantunut jo useamman kerran kun olen vastannut ei sellaisiin auttamispyyntöihin,jos ei tee puolestaan minulle heti sovitusti jotain vastapalvelusta. Porukatkin on jo kyllästyny,kun tää tuore perhe loisii heillä joka viikko eikä siivoa kaikkia jälkiään..sitten systerin vakio puolustus on "niinmut tehtiinhän me ruokaa" ..öö..joo: tekee ruokaa porukoitten piikkiin sillon kun syö ite samassa pöydässä..ei koskaan niin että vain porukoille teki.
Kamala marttyyrisisko sulla, sympatiat!!
Mitä jos sanoisit suoraan siskollesi, miltä asiat sinusta tuntuvat? Ihan turha valittaa keskustelupalstoilla ellet ole kertonut siskollesi miltä hänen käytöksensä tuntuu muista ihmisistä.
Lastensuojeluilmoitus, HETI!!!!!! Varsinkin tuosta fyysestä väkivallasta!!!! Kuinka voit "katsoa" vierestä kun lasta kuritetaan?????
Minulla samanmoinen sisko. Tosin ei paljoa miehiltä oli lapsiasioita kyselty :D
Sääliksi käy lapsia. Mulla oli tuollainen äiti. Sekin oli lasten vika kun ne oli niin "lapsellisia". En tiedä mitä se sitten odotti lasten olevan, jotain sen terapeutteja varmaan. Psyykkistä ja fyysistä väkivaltaa sateli niskaan ja syypäitä oli lapset, koska ne oli niin ärsyttäviä ja lapsellisia ja aina vääränlaisia joka tilanteessa.
Toivoisin että teet lastensuojeluilmoituksen, olisi ollut kiva jos joku olisi meistä silloin joskus tehnyt. Ei olisi mennyt niin iso osa elämästä pilalle.
[quote author="Vierailija" time="02.12.2013 klo 10:40"]
Lastensuojeluilmoitus, HETI!!!!!! Varsinkin tuosta fyysestä väkivallasta!!!! Kuinka voit "katsoa" vierestä kun lasta kuritetaan?????
[/quote]
Kurittaminen ja fyysinen kurittaminen eivät ole synonyymejä. Fyysinen kurittaminen on väärin, sen sijaan muunlaista kurittamista lapsi tarvitsee kasvaakseen oikein.
[quote author="Vierailija" time="02.12.2013 klo 10:49"]
[quote author="Vierailija" time="02.12.2013 klo 10:40"]
Lastensuojeluilmoitus, HETI!!!!!! Varsinkin tuosta fyysestä väkivallasta!!!! Kuinka voit "katsoa" vierestä kun lasta kuritetaan?????
[/quote]
Kurittaminen ja fyysinen kurittaminen eivät ole synonyymejä. Fyysinen kurittaminen on väärin, sen sijaan muunlaista kurittamista lapsi tarvitsee kasvaakseen oikein.
[/quote]
Tuolla lukee että käytetään myös fyysistä...
En tiedä mitä se ls-ilmoitus auttaisi, kun kuitenkin ovat saaneet sitä tukea mitä sieltäkin ehkä tarjottaisiin, siis kodinhoitajaa, perheneuvolaa, perhekuntoutusta. Poikaa ainakin tukistellaan sekä isän että äidin toimesta rajuinkin ottein, tietävät sen vääräksi kyllä mutta kun "menee hermot". Muusta mahd. fyysisestä väkivallasta en tiedä varmaksi.
Silloin, kun sisko ilmoitti kolmannesta raskaudesta, yritin varovasti kysellä oliko se nyt ihan loppuun asti mietitty juttu koska oli niin vaikeaa jo kahden muun kanssa (vain vajaa 2kk aiemmin silloin sain siskolta keskellä yötä kaiken maailman itsemurhahalutilityksiä kun kaikki on ihan niin paskaa ja synkkää), silloin loukkaantui verisesti ja itki koko suvulle miten olen ollut ilkeä ja loukannut häntä. Eniten melkein ärsyttää se, että antaa aina ymmärtää miten raskaudet (ainakin edellinen ja tämä) oli "vahinkoja" kun "näinpä vaan sattui käymään, että pikku sielu halusi luoksemme tulla"... Luulisi, että liki 40v naisella ja vielä vanhemmalla miehellä olisi jo jotain käsitystä siitä, miten halutessaan niitä pikku sieluja voisi edes yrittää estää tulemasta. En tiedä, mua vaan jo niin ärsyttää. Eniten se, että aina pitää vaan haukkua kaikki ja valittaa kaikesta eikä ikinä ole kiitollinen mistään saamastaan avusta, päinvastoin, just nytkin tätimme oli siellä monta päivää vieden kahta vanhinta lasta uimahalliin ja ties mihin jotta sisko vois keskittyä kuopukseen (kun on valittanut ettei sille jää aikaa tarpeeksi) niin eiköhän sisko heti valita mulle ja toiselle siskolle puhelimessa miten SIITÄ VIERAILUSTA OLI OIKEESTAAN VAAN HAITTAA KUN LAPSET ON KAIKKI NYT NIIN VILLEJÄ KUN MENI RUTIINIT IHAN SEKAISIN! voi jestas jo oikeesti. ap.
Ls ilmo ihan sen takia, että tuo poika saisi apua. Koitapa arvata miltä tuntuu saada tukkapöllyä sen takia, että vanhemmilta MENEE HERMOT? Luuletko, että tuo poika tajuaa ollenkaan mistä on kyse kun kerta on ADHD? Luuletko, että tuo poika osaa arvata MILLOIN ne hermot menee????? Jos kerta kundilla on ADHD niin kaikkein tärkeintä on antaa sille pojalle POSITIIVISTA huomiota eikä mitää tukisteluja. Sun siskosi ihan tahallaan tekee tuon. kyllä AIKUISELLA ihmisellä pitää sen verran olla hermoja että kestää 8v kundin juttuja TUKISTAMATTA!!!!!! Ja jos ei kestä niin ei tuo sisko ole sen lapsen arvoinen ollenkaan
Sä katselet vierestä kun toista kiustaan!!! Vittu, mikä ihminen..... Hyi!!!!!
[quote author="Vierailija" time="02.12.2013 klo 20:39"]Ls ilmo ihan sen takia, että tuo poika saisi apua. Koitapa arvata miltä tuntuu saada tukkapöllyä sen takia, että vanhemmilta MENEE HERMOT? Luuletko, että tuo poika tajuaa ollenkaan mistä on kyse kun kerta on ADHD? Luuletko, että tuo poika osaa arvata MILLOIN ne hermot menee????? Jos kerta kundilla on ADHD niin kaikkein tärkeintä on antaa sille pojalle POSITIIVISTA huomiota eikä mitää tukisteluja. Sun siskosi ihan tahallaan tekee tuon. kyllä AIKUISELLA ihmisellä pitää sen verran olla hermoja että kestää 8v kundin juttuja TUKISTAMATTA!!!!!! Ja jos ei kestä niin ei tuo sisko ole sen lapsen arvoinen ollenkaan Sä katselet vierestä kun toista kiustaan!!! Vittu, mikä ihminen..... Hyi!!!!![/quote]
No mitä se on se APU sun mielestä?! Luuletko, että ne huostaanottaa sen lapsen tosta syystä? Ja jos, sekö on sitten hyväksi? "Avun" piirissä ovat olleet vuosikausia jo, mikään ei ole muuttunut. Tekisin vaikka sata ls-ilmoitusta (oikeasti!) jos sillä ois jotain merkitystä, mutta käytäntö on osoittanut ihan muuta. ap
Se apu tulee sille lapselle jota tuo tukistaminen EI AUTA!!!!!! vanhemmille voisi olla pieni SHOKKI jos lapsi laitettaisiinkin avohuollon toimenpiteenä sijaskotiin tms... tosin kuulostaa siltä että sille lapselle se oliskin parempi ja siskolles myös. Ei tarvii menettää hermoja yhden takai... Mistäs tiedät vaikka menettäsi hermot kaikkien takia? Myös sen tulevan lapsen?????? Ja tietääkö sossu että tuota lasta tukistetaan? Onkio lapsi itse kertonut vai pelotetltu että EI saa kertoa? Siskosi tuskin itse sitä kertoo.....
Teepä se ensimmäinen ilmoitus äläkä uhoa tekeväsi sataa.
Toivotaan että siskosi on palstailijoita ja sattuu lukemaan avauksesi ja herää todellisuuteen. Tuossa tilanteessa jos noin on tyytymätön apuun mitä saa on syytä auttaa ammattilaisten toimesta.
Mieti sitäkin että siskollasi voi olla ADHD tai miehellään, yleensä se periytyy. Ehkä siskosi ei ole saanut diagnoosia kun hänen lapsena ollessaan sairautta ei tunnettu. Jotain oman elämän hallinan ongelmaa tuolla perheellä on ja tarvitsevat siihen tukea. Tukiperhe, perhetyöntekijä ja sossu auttamaan. Ilmoita että suku on väsynyt avunantoon jos muutkin on tätä mieltä. Omalta osaltasi lopeta auttaminen.
Ls-ilmoituksen tekisin tuollaisesta perheestä. Useammankin kuin yhden.