Onko KENELLÄKÄÄN muulla hankalaa 4-vuotiasta??

Kehu AINA kun on tilaisuus.

oma tyttöni täyttää syksyllä 4 ja hänestä on alkanut välillä tulla tosi sietämätön. Tuntuu että joka päivä huudan hänelle ja itseäni ottaa se tosi paljon pattiin koska en halua olla sellainen.

meillä kehutaan kyllä AINA kun on vähänkin mahdollista. Kehutaan miten on ihana tyttö ja hyvä isosisko ja osaa tehdä niiin paljon kaikkea hienoa... Ja aina kun joku juttu esim pukeminen onnistuu, kehutaan vuolaasti. Olen sanonut tytölle, että vaikka olisi minkälainen ja tekisi mitä tuhmuuksia tahansa niin äiti aina rakastaa. Niistä tuhmuuksista äiti ei tykkää, mutta omaa tyttöä aina rakastaa.

ap

ap

Meillä pojalla (4v) myös ERITTÄIN hankala kausi menossa..MIKÄÄN ei ole hyvin, MIKÄÄN ei kelpaa, huutaa ja kiukkuaa koko ajan. Toisaalta esiin on tullut uusi puoli, herkkyys. Alkaa suht helposti pettymyksen kohdatessa itkemään, todella surkeana.. =) Jotenkin suloista, tietää ainakin, että on sillä lapsella sentään tunteet vielä tallella, kun muuten on niin ei, ei ja ei..



Mutta jaksuja teille!! Koitetaan kestää! =)

Voimia sinne ja tänne :) Ja tommoset " lellipentu" - kommentit omaan arvoonsa.

Itsekin muistelen aikaa ennen lapsia jolloin katselin kauhulla ja paheksunnallakin tällaisten vähän isompien lasten kiukuttelua. Mietin mielessäni, että toi on saanut kyllä tahtonsa läpi jne.

Noh, silmät ovat avautuneet niistä ajoista. Luulin, että uhma ajoittuisi sinne 2-3 vuoden paikkeille, mutta todellisen voimansa se alkaa löytää " vasta" nyt. 3v pikkuveli on toooosi leppoisa kaveri tähän esikoiseen verrattuna.



Huomaan myös että lähipiiri ja tuntemattomat katsovat jotenkin myötämielisemmin tuollaisen parivuotiaan kiukuttelua. Oma tyttöni on onneksi (koputtaa puuta) tosi helppo tapaus kaupassa ja asioilla, mutta kyllä on sukulaisissa ja kyläpaikoissa tullut melkoisia mulkkauksia. :(



Oma äitini on ihana kannustaja ja jaksaa tsempata. Viime viikonloppuna olivat juuri käymässä ja tyttöni sai jo ties monennet hepulit illalla nukkumaan mennessä. Äiti tuli ja halasi mua, jolloin multa pääsi itku. Sanoi että hyvin sä pärjäät, koita jaksaa rakas. Oli ihanaa saada tukea äidiltä näinkin vanhana. Kun välillä tosiaan tulee sellainen olo, että aina mun täytyy jaksaa ja kuunnella ja lohduttaa, eikö joku joskus lohduttaisi muakin.

ap

simmuun, ku luin tuon äitisi lohdutusjutun.

Ole onnellinen, että sinulla on ymmärtäväiset ja kannustavat tukijoukot. Kyllä sinä pärjäät ja samoin tyttäresi oppii käsittelemään myös epäonnistumisia ja pettymyksiä paremmin, kun vähän kasvaa ja " viisastuu" .

Itsellänikin on kohta 4v poika ja ollut ennen tosi leppoisa ja mukava poika. Nyt alkaa hänelläkin tuo itsepäisyys ja vaikeampi puoli luonteesta nousta pintaan. Lähestulkoon samanlaiset " oireet" , kuten itsekin kuvasit tyttärelläsi olevan. Itsellanikin on kannustava ja ihana äiti, mutta isäni ei kestä poikani kiukuttelua tai raivareita yhtään, eikä hän osaa suhtautua niihin mitenkään rakentavasti, vaan alkaa moittimaan ja tästähän se pojan kiukku vaan yltyy. Itse olen huomannut sen, etttä kun otan pojan syliin ja halin, sekä samalla kyselen mikä meni vikaan ja miksi ja sitten yritän kertoa jotain positiinvista asiaan liittyen yms. niin pojan kiukku/raivari hälvenee nopeasti. <jos alan komentelemaan tai huutamaan ja syyttelemään tai hyssyttelemään, niin siitä ei ole mitään apua. Joskus on tietty asiaan kuuluvaa myös asettaa rangaistus huonosta käytöksestä, mutta aina kannattaa selvittää mistä moinen johtui. Tietenkin jos kiukkuissaan esim lyö sisarusta, niin se on jo rangaistuksenkin paikka.

Oispa mullakin apua äidistä. Mutta meillä lasten isovanhemmat ovat omiaan vain arvostelemaan ja kaivamaan minusta puutteita äitinä. Tänäänkin oli hermot koetuksella kun 2,5v. lapsemme kaivoi isäni taskua huomaamatta ja löysi sieltä nitropurkin! Lapsi tuli silmät loistaen " aarre" mukanaan tuomaan sitä vaarille. Mutta vaari räjähti ja sanoi, että siihen ei saa koskea! Mitä ihmettä sitten jätti takin tuolin nojalle? Lapsi sitten itkien ja minuun takertuen tuli luokseni.... Eihän tuollaista lapsi voi tietää! Toki taskuja ei saisi kaivella, mutta ehkä lapsi teki sen vain uteliaisuuttaan. Olin taas kerran isääni hyvin pettynyt. No, meni aiheen ohi...

Kiitos myötäelämisestä!

On tosiaan ollut aika mahtavaa huomata että sinne äidin syliin pääse myöhemminkin. Äiti sanoi silloin illalla kun juteltiin, että vaikka hän rakastaa lapsenlapsiaan ihan hirmuisesti niin hän kuitenkin siinä tilanteessa katselee mua ja miettii miten se oma lapsi jaksaa ja on ylpeä kun se pärjää. Voi kun osaisi olla yhtä hyvä äiti itse..



Isäni on taas vähän kuten kuvasit omaasi. Rakastaa kyllä lapsenlapsiaan, mutta on sitä sukupolvea, että ei kestä lapsen kiukkua. On jopa kerran tukistanut kuopustamme, josta kävimme pitkät keskustelut. Ymmärtää kuitenkin kantani ja kunnioittaa sitä.

Itse olen hyvin vahvasti ruumiillista kuritusta vastaan. Sanon aina lapsillekin, että tässä talossa ei kukaan satuta ketään. Jos ottaa päähän, saa raivota ja itkeä, mutta koskaan ei ole oikeutta satuttaa.



Ja meillä myös auttaa parhaiten kärsivällisyys ja lempeys. Kun siihen vaan aina pystyisi... Ja sitten kun on tilanne vaikka että kylässä on ruokavieraita kaukaa ja pitäisi kestitä ja seurustella niin istupa siinä sitten lastenhuoneen lattialla ja sano, että itke vaan se helpottaa...



ap

[/quote]

Meidän 4v. tyttö on AIVAN samanlainen! Kaikki on pirun hankalaa ja välillä olen oikeesti ihan hukassa, että mitä ihmettä olen tehnyt väärin... Tosi lohdullista kuulla, että muillakin on saman ikäisenä hankala kausi.



Joten et ole yksin. Vinkkejä en osaa minäkään antaa, koitetaan vaan päivä kerrallaan..



Tsemppiä!

että kiukkukohtauksen jälkeen on aivan ihana kun tulee syliin ja sanoo että rakastaa ja yrittää hymyillä silmät vielä kyynelissä. Silloin sitä miettii että voi tota reppanaa kun se on vielä ihan tunteidensa armoilla. Ei osaa hallita vielä itseään täysin ja odottaa itseltään usein liikoja. Ja itsekin on ehkä ollut sille liian ankara.

Sitten sitä hukuttaa tytön suukkoihin ja unohtaa kaikki negatiiviset ajatukset. Kunnes taaas hetken päästä harmistus jostain muusta asiasta. Ja SE juuri rasittaa. Tuntuu että sairastuu kohta kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön, kun omat tunteet heittelee lapsen tunteiden mukaan laidasta laitaan vähän väliä. Ehkä auttaisi jos olisi vähemmän tunteellinen..

ap

Hetkeks aina helpottaa ja sitten taas..

Meillä menossa vuoden 5 uhmaukset, kiukuttelut, vänkytykset, lällätykst.., että tsemppiä meille vanhemmille vaan ja pitkää pinnaa.

Miten mä aina kuvittelin, että pahin uhma on 2-3v =) Tsemppiä vaan mulle ja Teille!!! T. 2 ja 3v uhmisten yh-äippä =)

Usein vika valitettavasti johtuu kuitenkin sieltä. Sitä ei vaan aina huomaa.

tarkenna mielipidettäsi, miten kasvatuksen syy? En sano että olet väärässä, mutta tuo aikaisempi mielipiteesi ei sanonut mitään..

Jokainen normaalisti kehittyvä lapsi käy läpi erilaisia, eri ikään kuuluvia " murrosvaiheita" joiden jälkeen lapsi voi taas kasvaa ja kehittyä eteenpäin. Yleensä nuo vaiheet näkyvät eriasteisina uhmina! Kuulostaa, että ap:n tyttö käy läpi kamppailua jossa kovasti haluaisi olla jo iso, ja toisaalta taas isomman lapsen rooli pelottaa välillä kovastikin. Täysin normaalia! Tämän kauden uhmaan liittyy juuri nuo raivot ja toisaalta taas ylilyöty herkkyys, sydäntä särkevä itku tulee pienemmästäkin. Uskon, että eskari-iässä alkaa jo helpottamaan. Ei tietysti juuri nyt lohduta, mutta onneksi nuo oireilut ovat yleensä kausittaisia. Jaksamista ap!