onko lapsellasi kaveria, joka saa vanhemmiltaan KAIKEN + vähän päälle?

Meidän lasten kavereilla on aina karkkipäivä, koululaisten kaverit saavat käydä itse kaupassa ostamassa herkkuja. Meillä on lauantai karkkipäivä. Tämä tuottaa hankaluuksia välillä.

Jos vanhemmilla on varaa ja tahtoa ostaa lapselleen kaikki ja vähän päällekin, ei siinä ole mitään väärää. Ei heidän täydy ajatella niin, että kun kaikkien kavereiden vanhemmilla ei ole varaa ostaa (tai eivät halua ostaa) yhtä paljon ja kalliita leluja lapsillen, niin ei mekään saada ostaa.

Eikä sen, että poikasi kaverikin sai hienon lelun, pitäisi himmentää oman lapsesi iloa omasta hienosta lelustaan.

Kehu poikaasi, kehu hänen hienoja lelujaan, jos hänelle iskee paha mieli siitä että toisella on jotain mitä hänellä ei. Kiinnitä huomio siihen, että hänelläkin on kivoja leluja, ja takuulla jotain sellaisia mitä sillä toisella ei ole. Opeta, että ei kaikkia leluja voi saada, kun ei huoneeseen mahdu, kun siellä on jo niin paljon leluja. Ja jos on liikaa leluja, ei kaikilla ehdi leikkimäänkään.

Minustakin tuollainen tuntuisi pahalta, sillä vaikka leluja tietysti kertyy, yritän hillitä tavaramäärää ja näen mielestäni ihan selvästi, että lapset leikkivät enemmän ja " perusteellisemmin" , jos leluja on (esillä) vain vähän. Sitä sotkisi ikävästi kaveri, jolla on kaikkea ja paljon.



Ehkä vain sanoisin lapselleni napakasti, että leluissa ei ole tärkeää hienous eikä määrä, vaan se, kuinka niillä leikkii. Ja sitten aloittaisin jonkin huikean ja pitkäkestoisen leikin lapseni kanssa.

Pettymyksiä nyt vaan on, ja onneksi noi jaksaa iloita kuitenkin siitä mitä niillä itsellään on. Ja mä olen selittänyt että, kaikkea ei voi saada, homma ei vaan mene niin. Nuorempi on siinä iässä että, ei oikein ymmärrä että vaikka on rahaa, tavaroita ei silti osteta. Mutta kyllä se vielä sen oppii.

Toisaalta jos lapset hyvin perustelee jonkun asian mitä tahtovat, niin saatan antaa periksi, mutta harvemmin se on kuitenkaan lelu, vaan jotian muuta.



Mua itseäni ei häiritse jos vaikka naapuriperhe ostaa lapsillee kaiken mitä he haluavat, vähän ihmetyttää kyllä, mutta ei ole mun asia päättää heidän rahoista ja siitä mihin se laittavat.

että onpas niillä kaikkea. Meillä ei aikuisetkaan kadehdi eikä mieti mitä maallista omaisuutta muilla on, enkä ole huomannut että lapset kadehtisivat myöskään muita. Meillä tavaraa on riittävästi, mutta vältämme yletöntä ostelua.

Esikoinen (loppukesällä 6v) on nähnyt jo sen verran maailmaa ja osaa arvostaa muutakin kuin leluröyhkiöitä ja niitä kun kaveri napsauttaa sormia ja saa kaiken mahdollisen. Toinen lapsi on vielä niin pieni (3v), etten usko hänen vielä ymmärtävän moista. Mutta esikoiselle on teroitettu sitä, ettei aina voi saada kaikkea mitä haluaa ja jostain sadusta tms hän nappasikin sen lauseen, että " ei lelut tee lasta onnelliseksi" eli onnelliseen elämään tarvitaan muutakin kuin leluja yms... tai siis kun mä olen kotiäiti ja just nää " saan kaiken mitä haluan" lasten vanhemmat ovat oikeenkunnon uraihmisiä ja kai se nupsukka sitten ajatteli että meillä kotona on hyvin lämminhenkinen tunnelma ja uraperheissä taas hieman etäinen tunnelma (esim ei paljon halata tms).



En osaa nyt kauheesti neuvoa, kun meillä lapset eivät ehkä osaa olla niin " kateellisia" siitä jos joku muu saa jotain parempaa. Mutta mä koen, että just muilla kuin pinnallisuudella mä voin ´päteä´ äitinä käyttämällä lapsia metsäretkillä, lainataan kirjastosta kasa kirjoja ja niitä lueskellaan kesällä esim pihalla ja leivotaan yhdessä yms ilmaista tai lähes ilmaista, joissa myös lapsi tajuaa että maailmassa on muutakin kuin superhyper leluja ja on mukavempi syödä itsetehtyjä sämpylöitä kuin Mäkkärin ateriaa.



Tosin jos rahasta on tiukkaa ja lapsi himoitsee ylikaiken jotain 50e vesipyssyä ja olisi superonnellinen siitä ja perheessä on raha tiukilla ja tuohon ei olisi varaa. Niin yks hyvä keino tavallaan on pihistää 1-5kk rahaa joka päivä pienen verran rahaa säästöpossuun jolloin tulee säästettyä se raha, eikä se kerralla nipsaistuna tunnu isolta summalta.

Tää vaan vastauksena otsikkoon. Tietenkään lapselle ei tuollaista vertailemista kannata opettaakaan, että " sä sitten puolestasi saat kotona enemmän rakkautta" . Eiköhän se vain ruoki kateutta lisää, ja kohta lause löytyy jostain riidoista aseena.



Tuntuu kyllä varmasti tylsältä neuvolta, mutta eikös ne lapset opi asenteet aika pitkälti kotoa. Mitäpäs, jos olisitte vain iloisia, että lapsen kaveri sai niin hienon lelun. Nyt kun kaveruksilla on samanlaiset, niin eikö siitä synny hyvät yhteisleikit (riippuu tietysti vähän, että mikä lelu on kyseessä). Mutta siis jos toinen saa mclarenin ja toinen ferrarin, niin eikö ferrari voi sitten leikkiäkään kuin ferrarin kanssa, koska mclaren ei ole oikea auto. Autoja ne kaikki on ja pelkkää materiaa, jota jokainen saa kun kävelee kauppaan ja ostaa.

jatkaa vielä..

Eli kyse ei oo pelkästään vaan tavarasta vaan muistakin säännöistä ja rajoista, joita tälle lapselle ei aseteta.

Poikamma täyttävät vuosia lähekkäin, eka tämä toinen poika. Meillä oli tarkoitus pitää juhlat sellaisessa seikkailutalossa 29pvä. Poika oli siitä eskarissa kertonut ja kappas vain, tämä toinen poika oli varta vasten tahtonut hänkin juhlat sinne. Ovat sitten jo ensi viikollla. Nyt ei oma poikani pidä ideaa enää yhtä kivana, täytyy keksiä jotain muuta.. Harmittaa vaan kun maksoin käsirahankin jo :/

Toinen esimerkki: Poikani ei saa ikinä päättää leikiitäänkö meillä vai heillä. Jos poikani sanoo, ettei meillä halua tällä kertaa leikkiä, toinen sanoo että " ok, no emmä sitten taho leikkiä sun kaa." Tilanne mennyt nyt siihen, että leikkivät aina meillä..



Pojan äiti on opettaja :/ Olen yrittänyt hänen kanssa puhua tästä, mut ei auta.. " meidän juha saa tehdä miten haluaa" RRRRRRRRRRRRGH



ap