Pukeutumisesta pohdintaa
Usein naiset, jotja pukeutuvat ja laittautuvat enemmän, kertovat ja tuntevat saavansa karsaita katseita ja kommentointia, jonka tulkitsevat kateudeksi (keskustelua käyty aiheesta tälläkin palstalla), mutta luulisin kyseessä olevan pikemminkin ärsytys kuin kateus, toisen " tälläytyminen" ärsyttää, jatkuva muodista puhuminen ja shoppailu saattaa tuntua turhalta ja turhamaiselta.
Olen itse tälläytyjä ja olen miettinyt asiaa koska itsekin tunnen joskus tavatessani uusia ihmisiä että ulkonäköni selvästi asettaa ennakkoluuloja minusta ja joskus jopa torjuntaa.
Kommentit (2)
katsoivat häntä baarissa... Totuus oli se, että oli ihan kuin maksullinen nainen pukeutunut!;) Ja kukaan meistä tutuista ei viitsinyt sitä hänelle sanoa, kun kuvitteli olevansa niin kaunis, että muut muijat kateellisina tuijottavat...;)
Jopa muutamat miehet hymyilivät hänelle " säälivästi" , mutta sehän oli vain huomion antamista...;)
Vasta sen jälkeen hän muodostaa mielipiteensä kohteesta. Mielipidettä taas kohde ei voi juuri koskaan päätellä. Pelkkä katse ei sitä kerro; ihmiset ilmeilevät hyvin vähän yksin ollessaan.