Hui, olen raskaana!!!

onko lapsi toivottu? vai miksi et osaa sisäistää asiaa.

ja ehkäisyäkin käytettiin. Mutta nyt alkaa jo ensijärkytys muuttumaan onnenjännityksen pipanoiksi... En malta odottaa synnytystä! :)

ei oltu suunniteltu millään lailla, mutta toissapvänä oli pakko tehdä testi ja pos. oli vastaus.



Onnea sinulle ap ja miehellesi tulokkaasta.

Vaikka kumpikin lapsemme on ollut erittäin toivottu (ja piiiitkään) tehty, niin missään ultrassa ei kyllä tuntunut juuri miltään. Ihan kuin olisin ollut missä tahansa toimenpiteessä tai tutkimuksessa.

Kävimme myös 4D:ssä, eikä sekään mitään tunteita kylläkään herättänyt. Oli vain mukavaa, kun saimme tietää sukupuolen.



Muutenkaan missään vaiheessa raskaus ei tuntunut mitenkään " ruususen unelmalat" , vaan oli äärimmäisen luonnollinen ja tavallinen olotila.

Totta kai raskausaikana kiinnyin ja rakastuin lapseeni (lapsiimme) todella voimakkaasti, ja kannoin alusta asti huolta hänen hyvinvoinnistaan (siltä olin, miten itse pystyin siihen vaikuttamaan; ruokavalio, liikunta, jne.). Mutta missään vaiheessa en murehtinut mitään ns. turhaa, eli onko lapsella kaikki kunnossa tms. sillä itse en sellaiseen pysty vaikuttamaan, joten miksi siis murehtia turhaan.



Synnytyskin sujui hyvin rutiinilla ilman mitään tunteen purkauksia. Side ja kiintymys lapsiin oli äärimmäisen voimakas, mutta ei siitä nyt sentään itkua aikaiseksi saatu. Kaikki vain tuntui suoraan niin luonnolliselta olotilalta.



Taidan siis olla tällainen realisti (hyvä niin, kun mieheni taas on oikea romantikko, niin balanssi säilyy tässäkin perheessä).

(...miehenihän tottakai itki kummassakin synnytyksessä silmänsä pois päästään... <3)



Mutta vaikka liikutuksilta ja tunteenpurkauksilta on vältytty, niin siitäkin huolimatta noita omia lapsiaan rakastaa niin että sydämeen sattuu. Tuskimpa kukaan tähän maailmaan uskaltaisi lapsia tehdä, jos etukäteen kokisi ne tunteet, mitä omaa lasta kohtaan tuntee. Ovat ne jotakin niin suurta ja vahvaa, ettei sellaisia voi rinnastaa mihinkään muuhun. Kaikki muu siihen verrattuna on niin pientä.

Ja se huoli... raskausaikana se jo alkoi, jotenkin vaistomaisesti sitä ja huolestui lapsensa tulevaisuudesta. Ja se tuska vain kasvaa ja kasvaa. Kumpa ne lapset saisi takaisin turvaan tuonne kohtuun, ja siellä saisi niitä suojella kaikelta maailman pahuudelta. :)



Vanhemmuus...





MUTTA, paljon onnea ap!!!! :) Todella hieno asia, että olet raskaana. Toisinaan voi mennä pitkäkin aika, ennen kuin asian sisäistää. Onneksi sinulla on monta kuukautta aikaa sopeutumiseen. :)