Iloinen kotiäiti
Olen viidettä vuotta kotona lasten kanssa ja täytyy sanoa, että olen iloinen voidessani valita näin. Valintani kirkastuu oikeaksi entisestään, kun luen tämän palstan päiväkotikeskusteluja. En ymmärrä miksi kukaan vie pienen lapsen hoitoon, ellei ole pakko. Voi olla, että on ahdasmielinen näkökulma, mutta olen nähnyt ja kuullut niin paljon huonoja kokemuksia eri hoitopaikoista, että ihan hirvittää. En ole täydellinen äiti, mutta riittävän hyvä lapsilleni. Vanhempi lapsista käy leikkikerhossa, joten saa olla myös muiden aikuisten ja lasten kanssa tekemisissä. Millä kukaan voi perustella pienen lapsen hoitoon viemistä, ellei vanhempi ole itse hoitamiseen kykenemätön tai on taloudellinen pakko?
Kommentit (2)
Tämä oli lapsen parhaaksi tehty ratkaisu. Katsoin, että minulle ja lapsille tuo oli hyvä ratkaisu. Vanhempi poika tarvitsi kuitenkin paljon seuraa, puuhaa ja ohjattua toimintaa. Itse olin liian väsynyt ja kiukkuinen. Luulisi että jokainen varmasti ensiksi ajattelee lapsiaan, sitten vasta itseään.
Ja ennenkuin joku taas tahdikkaasti kommentoi... En tiennyt perhe-elämän olevan niin raskasta kuin se oli. Jos olisin tiennyt olevani näin surkea kasvattaja, en olisi lapsia tehnytkään. Mutta, virheist oppii. Ehe ehe.
Mutta ymmärrän ettei tämä sovi kaikille, enkä oikeasti usko että lapsen olisi hyvä olla kotona sellaisen vanhemman kanssa joka ei halua hänen kanssaan kotona olla.
Päiväkotiin vieminen kun ei ole sama kuin heitteellejättö.